Koristeet

3.9.2008

Mitä lähempänä häät ovat, sitä enemmän elämä alkaa olla puolipäiväistä hääjärjestelijän elämää.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

Kuva: Iiro Törmä

Maanantaina kävimme verestämässä taitoja häävalssitunnilla, tänään maistelimme hääkakkua, huomenna on vuorossa käynti juhlapaikalla ja perjantaina askartelua.

Järjestin askarteluiltaman ystävien pyynnöstä. Askartelu on lähinnä tekosyy istua iltaa: itse askarreltavaa on aika vähän.

Teemme käytetyistä lasipurkeista tuikkulyhtyjä päällystämällä ne ohuella joustopitsillä ja paperinarulla.

Lisäksi tarkoitus on tehdä vieraille kuohuviini- ja samppanjapullon korkeista muistoksi avaimenperiä. Avaimenperiin voi sitten kiinnittää kauniisti paikkakortit.

Muuten juhlatila ei kaipaa ihmeempiä koristeluita. Pöytäkoristeiksi on kerätty käpyjä isäni ja kaverin vanhempien takapihoilta.

Myös työpaikan toinen ekomorsian on kolunnut pihoja: koristeeksi tulee pihlajanmarjoja, äidin pihalta hortensiaa ja kukkakaupasta hirssiä.

Koristeiden ekologisuus uhkaa jäädä meillä kuitenkin puolitiehen. Suomenlinnassa ei nimittäin ole yleistä biojäteastiaa, johon kävyt voisi loppuillasta kipata. Eikä sen paremmin metallinkeräysastiaakaan.

Hääpäivän iltana ekologisuus siis testataan. Todellinen ekobestman roudaa illan päätteeksi mukisematta tyhjiä tölkkejä jätesäkeissä mantereen puolelle kierrätettäväksi – ja laatii aamulla ensi töikseen huoltokunnalle vaatimuksen keräysastioiden saamiseksi saarelle.

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.

havunoksia

Herttainen | 03.09.2008 16:03

Meillähän ei nyt loppusyksystä järjestetä kuin vihkiminen, mutta koristeita on kuitenkin kappelissa. Kappelin vuokraan kuuluu koristeita vuodenajan luonnonantimien mukaan, ja sepäs vasta ihanaa onkin, ei mitään turhaa krumeluuria. Mietin vain että mitähän loskaa marraskuun lopussa laitetaan maljaan ja omaksi kimpukseni vaikka kuusenoksia :D Pihlajanmarjakimppu on ollut setäni vaimolla ja se olisikin just tähän vuodenaikaan tosi ihana.

Mutta minimalisteja kun ollaan, niin toivotaan että kappeli saa riittävästi tunnelmaa kynttilöillä, joita laitetaan ympäriinsä, muuta valaistusta ei tule.

Kierrätystä

Outi Hannula | 05.09.2008 8:13

Askartelun lisäksi vanha kunnon kierrätys kunniaan! Miksi jokaisen pitäisi ostaa omat koristeensa? Askarteluun en nyt ota kantaa, kun asiantuntemus ei riitä.

Minulla on tallessa vielä perinteinen hääkakun koriste jonka päällä komeilee kaksi hääpukuista naista. Saa lainaan, jos lupaa kohdella kunnioituksella!

Kierrätyskoriste

Jotain vihreää | 05.09.2008 11:25

Hei, kiitos kommenteista! Meilläkin on siis vanha kakunkoriste, kuten aiemmin kerroin:

http://www.vihrealanka.fi/node/1648

Kiitos vinkistä!

Outi | 11.09.2008 7:50

Vanha on kaunista! Kiitos vinkistä - tulin tänne muualta enkä olisi huomannut aiempaa kirjoitustasi.

Lainaamisen kauneus

Morsinko | 17.09.2008 10:18

Hei,

komppaan Outia: lainaaminen on parasta - meillä oli (häät siis oli jo, 6.syyskuuta, kirjoitan tänne vielä jotain raporttia) lainassa sekä tuikut että vaasit yms, ja lisäksi tietty vuokrasimme astiat ja kangasliinat sekä -servetit.

Koristeina oli kynttilöitä ja hienot led-valosarjat bändi-lavalla(meneehän niihinkin sähköä) sekä tosiaan edellisiltana metsästä kerättyjä pihlajanmarjoja, saniaisia ja mamman puutarhan tuotoksia. Kukkakaupasta tuli kuitenkin hääkimppu ja 2 hienompaa kimppua jossa oli hirssin ja pihlajan lisäksi ihan tavallista gerberaa... Siinö vaiheessa ei enää riittänyt energia kimppujen sitomiseen.

Minkäänlaista askartelua ei harrastettu, ja luulen että kaikki olimme siitä tosi onnellisia...

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.