Polttareita ja pakkomielteitä

Toisella kaasollani on pakkomielle. Yritin etsiä hääpukuun sopivia kenkiä, jotka eivät olisi valkoiset, jotta niitä voisi helpommin käyttää myös juhlan jälkeen. Tuntui hullulle ostaa kengät kertakäyttöä varten.

Kaasoni sanoi, ettei puutu mihinkään muuhun, mutta että jos hänellä on yhteen asiaan veto-oikeus, niin kengät säästetään laatikossa lapsenlapsille.

Lopulta löytämäni kengät olivat valkoiset, joten ne todennäköisesti arkistoituvat vaatehuoneen uumeniin ihan itsestään.

Muuten kaasoni tuntuvat ymmärtävän suhteellisen hyvin ekoiluani ja omia pakkomielteitäni. Polttareissani matkojen aiheuttamat päästöt pysyivät kurissa, kun päivä kului yhden kunnan alueella.

Nykyäänhän ei ole tavatonta, että polttareita juhlitaan jopa ulkomailla. Halpalentojen, pika-alusten ja kylpyläpakettien ansiosta Tallinna, Vilna ja Riika ovat muuttumassa etenkin brittiläisten polttariporukoiden teemapuistoiksi.

Omissa polttareissani ohjelmakin oli aika maanläheinen: pääsin – tai jouduin – muun muassa suunnistamaan vanhan kotipaikkani pusikoissa ja hieromaan karjuja kotieläintilalla. Morsiussaunan riiteissä nahkaan hierottu hunaja oli sekin reilua.

Seurueemme aiheuttamat ympäristöhaitat olivatkin todennäköisesti toisenlaista laatua.