Ruoka ja juoma

28.5.2008

Olen löytänyt työpaikaltani toisenkin vihreän morsiamen! En ole ihan varma, onko se kannaltani hyvä vai huono asia.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

On hyvä, että on joku, jonka kanssa pähkäillä eri kattausvaihtoehtojen päästötasetta. Toisaalta minulle tulee kovat suorituspaineet, sillä kanssamorsioni on pidemmällä valmisteluissaan.

Olen katsonut kauhuissani hääsivustojen ja kirjojen esimerkkiaikatauluja. Neljä kuukautta ennen häitä minulla on hoitamatta hommat, jotka on listattu kohtaan ”vuosi ennen”.

Toisaalta vuotta ennen en edes tietänyt meneväni syksyllä naimisiin. Välillä kuitenkin kaduttaa, ettei pukeuduttu elviksiksi ja rynnätty saman tien maistraattiin.

Viime viikolla vedin tyytyväisenä rastin kohtaan ”pitopalvelu”.

Ruokatarjoilu vaatii kunnon miettimistä, sillä siihen uppoaa useimmalta hääparilta suurin osa budjetista. Ja, jos mahdollista häämatkaa ei lasketa, ruoka aiheuttaa luultavasti myös häiden suurimman rasituksen ympäristölle.

Kilo emmentaljuustoa kun vastaa 60 kilometrin ajoa henkilöautolla ja karjatalous aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin koko maailman liikenne – vesistöjen ravinnekuormituksista puhumattakaan.

Tarjoilujen tekeminen itse tai porukalla on hyvä tilaisuus valita tarkkaan kaikki raaka-aineet – ja saada hermoromahdus. Epäilen, että aika harva jaksaa kaiken stressin keskellä etsiä joka ikisen mausteen ja smetanan luomuna ja mahdollisimman läheltä.

Jos kuitenkin tartut haasteeseen, kannattaa hakea inspiraatiota esimerkiksi tämän sivuston reseptipankista tai ekovinkeistä.

Toisin kuin vihreällä kanssasisarellani, minulla ei ole tuttua kokkia, joka tekisi edullisesti toiveiden mukaisen häämenun. Niinpä kysyimme tarjousta viideltä ystävien tai keskustelupalstojen suosittelemalta pitopalvelulta – toiveena kasvispainotteinen menu, jonka pääraaka-aineet ovat luomua.

Joku ilmoitti heti, ettei luomu onnistu, toinen vastasi epämääräisesti, pari tarjousta selvisi tarkempaan tarkasteluun. Valitsimme lopulta pitopalvelun, jolla oli valmiiksi hyvä syksyinen menuehdotus, josta osa oli luomua.

Asiakaspalvelu ja tarjous olivat muutenkin ammattitaitoisimman oloiset – ja tarjous tietenkin keskivertohääkoltun verran kalliimpi kuin halvimmilla. Ajattelimme kuitenkin, että jos johonkin, satsaamme mielellämme laadukkaaseen ruokaan.

Pohdin kovasti, pitäisikö menun olla kokonaan kasvista, mutta koska sulhanen ja valtaosa häävieraista on sekasyöjiä, päätin olla vihertämättä väkisin.

Myös juomapuoli voi aiheuttaa närää pahimmassa puritaanissa. Viinit eivät ole luomua eivätkä – onneksi – kotimaisia. Pahoittelut vaan Paavo Väyryselle ja muille kotimaisten laatuviinien tuottajille.

Viinejä harrastava anoppi tuo viinin ja samppanjan pientuottajilta Ranskasta. Puritaaneille todettakoon, että auto olisi ajettu Suomeen muutenkin.

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.

Hei morsinko, älä huolestu

Se toinen morsian | 16.06.2008 20:25

Hei morsinko, älä huolestu - häävalmistelut ovat työpaikan toisella morsiolla tyssänneet täysin. Ehkä kesälomalla ennättäisi miettiä... Päätimme kyllä herran kanssa aikanaan että nyt järjestetään vain kivat ja muistamisenarvoiset juhlat, ei mitään maailman suurinta tapahtumaa jonka vuoksi menettää mielenrauha. Päätös on pitänyt, mutta aikaansaannokset jääneet vähäisiksi...

Ruuan osalta jätämme lihan kokonaan pois, koska emme sitä itse syö. Vieraatkin varmaan yhden illan selviävät ilman kun ruokaa muuten on riittävästi. Nakkikioski löytynee läheltä jos tekee kipeää. Menumme sisältää varmaan hiukan kotimaista kalaa ja hiukan maitotuotteita(=juustoa), mutta pääosin kasviksia. Suurin helpotuksen aihe on se, että kokkimme osaakin tehdä myös kakun. Hääkakku sadalle hengelle valmiina ostettuna maksaa maltaita!

YYA-hengessä, 2. morsian

luomu-pitopalvelu?

kiinnostunut | 04.07.2008 17:58

olisiko teillä tuon hyvänoloisen pitopalvelun yhteystietoja? kiitos jo etukäteen...!

Luomuviiniä ja pitopalvelu

Jotain vihreää | 19.07.2008 18:40

Korjaus aiempaan, samppanja ja puolet viineistä on sittenkin luomua. Taitaa anoppikin lukea tätä blogia. :)

Kiinnostuneelle: pahoittelut hieman hitaasta vastauksesta, valitsemamme putiikki on Scandinavian Chef's Gourmet (http://www.chefsgourmet.com/). Ruuasta ja tarjoilusta en vielä osaa siis sanoa, mutta ainakin alku vaikutti lupaavalta.

Luomupitopalvelu

Meri | 03.04.2009 14:15

Labbyn luomutila tekee kuulemma hyvää luomuruokaa pitoihin. Löytyy googlaamalla..

Luomua häihin!

Luomun Voima | 19.05.2009 16:02

Nyt löytyy luomua ja juhlavastikin!
Tilauksesta räätälöimme kokonaisuudet erilaisiin juhliin ym. Raaka-aineet luomuna ja kotimaisena, sekä ajatuksella valmistettuna.
www.luomunvoima.blogit.fi

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.