Sinkkuelämän loppu

Ensi alkuun varoitus: vuorossa on juonipaljastuksia Sinkkuelämää-elokuvasta. Sillä pitihän se käydä katsomassa, huonoista arvosteluista ja ennakkovaroituksista huolimatta. Meneekö Carrie naimisiin vai ei – ja mikä tärkeintä, missä asussa?

Carrien ja Kihon avioitumispuuhat ovat oppikirjaesimerkki häämonsterin syntymisestä. Tosin sillä erotuksella, että valtaosalla bridezilloista sekoamisprosessi ei ala Vivienne Westwoodin lahjoittamasta hääpuvusta.

Mutta se juoni: ensin hankitaan yhteinen koti, sitten keskustellaan avioitumisesta järkisyistä. Carrie aikoo astella vihille yksinkertaisessa – ikävä kyllä myös tylsässä – vintage-puvussa, mutta sitten yksi asia johtaa toiseen ja coolista morsiamesta kuoriutuu täysmittainen häähirviö.

Kutsulista, puitteet ja hääpuku paisuvat paisumistaan ja yhtäkkiä häissä ei olekaan enää kyse hääparista, vaan ulkoisten odotusten täyttämisestä.

Sulhasella menee jänis housuun ja morsian jää lähestulkoon alttarille. Petytään, masennutaan ja erotaan, kunnes jälleen löydetään yhteen ja avioidutaan alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Tarinan opetus? No tietenkin se, että kannattaa oikaista karikot ja avioitua heti kättelyssä vintage-puvussa maistraatissa muutaman läheisimmän ystävän todistaessa.

Näin olisin itsekin luultavasti tehnyt, ellei sulhanen olisi halunnut järjestää kunnon juhlia. Miksiköhän silti juhlajärjestelyissä uhkaan hurahtaa minä, ei mies?

Ajatus päivästä huomion keskipisteenä ei edelleenkään ole kovin houkutteleva, mutta olen alkanut oireilla vakavasti puvun ja asusteiden kanssa.

Kerroin viime kerralla ostaneeni lyhyen, kotelomaisen 1960-luvun mekon. Nyt istun pikkutunneille etsimässä netistä tietoa pukuun sopivista asusteista. Minkälaiset kengät asuun sopivat tyylillisesti? Keeppi vai bolero? Huntu vai näyttävä hiuskoriste brittiläisten laukkakisojen tyyliin?

Olen googlettanut ahkeraan muun muassa sanoilla ”netted mini pill box hat” ja ”birdcage veil”. Useaan kertaan olen kironnut hokemaa, jonka mukaan netistä löytää nykyään nopeasti mitä tahansa. No ei löydä.

En ole niitä tyttöjä, jotka ovat lapsesta asti halunneet kääriytyä moskiittoverkon kokoiseen tyllipilveen, mutta lyhyt napakka huntu voisi olla aika hauska pelkistetyn asun kanssa.

Myös Carrien olisi muuten pitänyt ymmärtää hyvissä ajoin, että Westwoodin tai ei, prinsessaunelma ei ole häntä varten. Tätä mieltä oli lehtitietojen mukaan myös elokuvan pääpuvustaja, joka olisi halunnut Carrien pukeutuvan nyt Charlotten pitämään, Zac Posenin suunnittelemaan asuun.

Uuvuttavan salapoliisityön ja itsetutkiskelun tuloksena olen päätymässä näyttävään valkoiseen hiuskoristeeseen, jonka joko teen itse tai teetän käsityönä paikallisella hatuntekijällä. Teettämistä jarruttaa pelko, että koristeelle tulee enemmän hintaa kuin itse puvulle. Sitä paremmalla syyllä koristetta pitäisi voida käyttää häiden jälkeenkin.

Turha siis ihmetellä, kun valtava hiuskoristeeni varastaa jatkossa huomion muiden häissä – kuten kokovalkoiseen pukeutunut anoppi tutun tutun häissä.

Minä vain tuen kotimaista käsityötä.