Helsinki vs. Manhattan
Viime viikolla oli niin paljon töitä ja menoja, etten kyennytkään aloittamaan vaatekaapin raivaus- ja uudistamisprojektia. Sen verran kuitenkin tapahtui, että löysin Aku Ankan Touho-serkun tyyliin taas pari vanhaa vaatetta, jotka olin unohtanut omistavani. Ryhdyin ilahtuneena käyttämään niitä uudelleen.
Vuosi ilman muotia. Johanna Sumuvuori yrittää elää vuoden ilman pikamuotia. Hän kirjoittaa ponnisteluistaan joka tiistai.
Kuva: Natalia BaerViikkoon mahtui myös muotia. Sain kaksi hyvin erilaista tilaisuutta silmäillä, mikä on tällä hetkellä in niin Manhattanilla kuin Helsingissäkin.
First we take Manhattan. Kollegani Janina Andersson otti minut avecikseen Sinkkuelämää-elokuvan kutsuvierasiltaan torstaina.
Tennispalatsissa ei ollut ihan New Yorkin tunnelmaa, mutta yritystä kuitenkin.
Olen satunnaisesti katsonut Carrien, Mirandan, Samanthan ja Charlotten edesottamuksia vuosien varrella televisiosta ja odotin elokuvaakin melko innoissani. Nyt se on nähty, enkä ole varma, oliko se elokuva, pitkitetty tv-sarja vai juonella höystetty catwalk-näytös.
Kahden ja puolen tunnin raina oli niin täynnä tuotemerkkejä, vaatteidenvaihtoa ja kulutusta, että itse tarina kärsi.
Elokuvien tuotesijoittelu on varmasti tullut jäädäkseen, mutta onko sillä mitään rajoja? Nyt pelkään, että teinit ryntäävät leffan innoittamina tuhlaamaan kaikki säästönsä Louis Vuittonin logolaukkuihin.
Kiinnostavamman muotinäytöksen näin viime viikolla kuitenkin Helsingissä Bassoradion ilmaisfestareilla Sinebrychoffin puistossa.
Paikalla oli paljon persoonallisia kaupunkilaisia, jotka olivat rakentaneet huopiensa päälle pieniä leirejä koko puiston täyteen. Oli todella hauskaa tarkkailla ihmisten tyylejä, jotka olivat monessa tapauksessa paljon hauskempia ja omaperäisempiä, kuin Manhattanin mimmeillä.
Tyylikirjo toi mieleen ihanan Hel Looks -sivuston.
On huomattavasti kotoisampaa ja helpompaa sulautua kaupunkifestareille kuin leikkiä Suomessa Carrieta.
Jälkimmäistä en aio edes yrittää.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti