Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

25.1.2019

”Se, ettei alkoholi kiinnosta, on suomalaisessa yhteiskunnassa heikkous.”

19.12.2017

”Alkoholi edustaa Suomessa miehen vapautta. Rajoituksia pidetään hyysääjäakkojen kiusantekona.”

29.4.2016

On ainakin yksi poliittinen kysymys, jossa kokoomuksen, perussuomalaisten ja rkp:n tavoitteet osuvat yksiin. Tämä osoittaa, millainen poikkeus alkoholi on yhteiskunnassamme.

13.2.2015

Hämäräksi on jäänyt, onko keskusta hylännyt tavoitteensa kauppojen 3,7 prosentin rajasta. Vihreä Lanka kysyi asiaa ja sai yllättävän vastauksen.

15.9.2014

Saksalaiset tutkijat ovat tutkineet, mitä kiinteitä aineita maan oluista löytyy. Tutkittavia oluita oli yhteensä 24 ja jokaisesta löydettiin muovihiukkasia, osasta jopa lasia tai hiekanjyviä.

13.2.2014

Suomen virallisessa alkoholin matkustajatuontiselvityksessä on jouduttu toistaiseksi luopumaan nettitilauksien seuraamisesta, koska tullin tilastot ovat niin kaukana kyselyssä saaduista vastauksista.

17.1.2014

Vihreän Langan kyselyn perusteella nykyiseen alkolisäätelyyn ei haeta suurta muutosta. Pienpanimoiden suoramyyntiin melkein kaikki puolueet suhtautuvat myönteisesti.

4.10.2013

Alkoholin haitoista puhuminen ylikorostuu suomalaisessa alkoholipolitiikassa, sanoo viiniharrastaja Arto Koskelo. Hänen mukaansa alkoholijuomia pidetään vain jonakin, joka kuljettaa niiden sisältämän vaarallisen myrkyn ihmisten kehoihin.

7.8.2013

Valtiovarainministeriön budjettiesitys lupaa lisävelkaa, tukea yrityksille ja kiristyksiä alkoholi- ja tupakkaveroihin.

14.3.2013

Alkoholilain uudistuksessa joudutaan ottamaan kantaa suosiotaan kasvattavaan nettikauppaan. Olutta tilattiin viime vuonna kahdeksan kertaa enemmän kuin vuonna 2010.

14.1.2013

Altia rakentaa Koskenkorvan tehtaalle kymmenen megawatin höyryvoimalaitoksen, jossa käytetään polttoaineena peltobiomassaa.

1.10.2012

A-klinikkasäätiön tiedotteen mukaan alkoholiverotusta tulee tuntuvasti kiristää niin paljon, että alkoholin reaalihinta nousee vähintään vuoden 2003 tasolle.

10.8.2012

Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen toivoo nostetta kotimaiselle lähioluelle. Hän ihmettelee, mikseivät pienpanimot saa viinitilojen tapaan myydä oluttaan suoraan kuluttajille.

12.7.2012

”Mitä suuremman suosion II-olut saa, sitä pienempi on paine alentaa lailla kauppojen oluen alkoholipitoisuutta”, sanoo THL:n Pekka Puska, joka on tyytyväinen, että panimot ovat tuoneet miedommat oluet kauppoihin.

9.6.2010

Suomalaisten työeläkkeitä on sijoitettu muun muassa ase-, alkoholi- ja tupakkayhtiöihin, selviää Finnwatchin ja Safer Globe Finlandin tekemästä kyselystä työeläkeyhtiöille

9.6.2010

Alkosta saa nyt punaviiniä, jonka hiilidioksidipäästöt on kompensoitu. Viini tuodaan Chilestä Suomeen laivalla ja junalla.

Viite