Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

24.10.2013

Suomen ilmastoystävällisimpien kerrostalojen hiilijalanjälki on noin puolet keskimääräisestä tasosta. Rakennusteollisuus ja Green Building Council Finland palkitsi tänään Järvenpäähän ja Vantaalle nousevat kerrostalot Suomen ilmastoystävällisimpinä.

18.6.2012

Suomen ensimmäinen nollaenergiatalo on valmistunut. Tampereen Vuoreksen asuntomessualueelle rakennettu omakotitalo tuottaa vuositasolla hieman enemmän energiaa kuin mitä siinä asuminen kuluttaa.

14.7.2011

Ekokaupunkien suunnittelussa on tähän saakka keskitytty lähinnä teknisiin ratkaisuihin ja unohdettu, että ekoasuminen vaatii myös asukkaiden elämäntapojen muutosta.

16.6.2011

Jätkäsaaren nousevan ekokorttelin suunnittelu on poikinut italialaiselle Experientia-konsulttiyhtiölle kansallisen innovaatiopalkinnon Italiassa.

3.2.2011

Toimittaja Pasi Toiviainen on tuonut ilmastonmuutosen ja kestävän rakentamisen sekä rakennusammattilaisten että suuren yleisön tietoisuuteen, palkinnon perusteluissa todetaan.

18.11.2010

”Virkakautensa aikana George W. Bushia ei pidetty ympäristön ystävänä, mutta yksityishenkilönä hän on ollut jo pitkään vihreän asumisen fani”, Newsweek perustelee entisen presidentin valintaa Suprisingly Green -listalle.

4.11.2010

Moderniin mahtailevaan arkkitehtuuriin kyllästynyt tiedetoimittaja Pasi Toiviainen haluaa rakennusten näyttävän ekologisilta. Toiviaisen tuore televisiodokumentti on manifesti tulevaisuuden vihreämmän arkkitehtuurin puolesta.

26.10.2010

Suomesta halutaan jälleen energiatehokkaan rakentamisen kärkimaa. Nyt asialla ovat ympäristöministeriö, Sitra ja Tekes, joiden valmistelema ERA17 -toimintaohjelma listaa toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi.

15.10.2010

Uusien asuntojen rakennuttajat tyrmäävät asuntoministeri Jan Vapaavuoren tavoitteet rakentamisen energiasäästöistä liian riskialttiina. Asiasta kertoo perjantaina Kauppalehti.

29.9.2010

Kouvolassa valittiin tiistaina kilpailijat kansainväliseen E2-puurakentamiskilpailuun. Kilpailun tavoitteena on löytää malleja laajamittaiseen teolliseen ja ilmastoystävälliseen rakentamiseen.

16.7.2010

Kustavin Itätalossa järjestetään tänä viikonloppuna 17-18.7. ekoarkkitehtuuripäivät. Luennot pidetään Itätalon talonpoikaiskartanossa, jota kehitetään omavaraiseksi hoitolaympäristöksi luonnonmukaisella rakentamisella.

13.7.2010

Britannian Cambridgessa avataan pian Euroopan ensimmäinen kokonaan ekologisesti rakennettu moskeija. Samankaltainen projekti toteutettiin vuonna 2008 Manchesterissa.

21.6.2010

Hyvinkään ensimmäinen passiivitalo on tavallinen talopakettina hankittu puutalo, joka on eristetty energiatehokkailla villaeristeillä.

26.5.2010

Tekniikan tohtori, vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo on allekirjoittanut tänään aamulla Kiinassa 10 miljardin euron arvoisen sopimuksen uudesta ekoalueesta.

25.1.2010

Pälkäneelle rakennetaan Suomen ensimmäinen passiivitaloalue. Kostianvirran passiivitaloalueelle tulee yhdeksän paritaloa ja viisi rivitaloa.

8.12.2009

Tuoreesta matalaenergiarakentamisen ohjeesta toivotaan piristysruisketta suomalaiseen energiatehokkaaseen rakentamiseen. EU:n energiatehokkuusdirektiivi ulottuu tulevaisuudessa myös korjausrakentamiseen.

24.9.2009

Rakennusyhtiö Peabin mukaan ympäristösertifioitujen toimitilojen kysyntä on kasvussa. Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva rakennus saa ensimmäisenä uudisrakennuksena Pohjoismaissa kansainvälisen Leed-ympäristösertifikaatin.

15.9.2009

Valkoinen talo aikoo hankkia ympäristöystävällisille rakennuksille tarkoitetun Leed-sertifikaatin. Pihalle on jo perustettu luomupuutarha, jossa viljellään yrttejä ja kasviksia.

9.9.2009

Vaikka Poriin rakennettavan hallin katolle ja seiniin asennetaan 640 neliön edestä aurinkopaneeleja ja -keräimiä, kattaa aurinkoenergia vain muutaman prosentin hallin tarvitsemasta energiasta.

3.9.2009

Espoossa päätettiin eilen, että Histaan rakennettavan ekokaupungin liikenne perustuu tehokkaaseen joukkoliikenteeseen. Alueesta halutaan myös kestävän kehityksen edelläkävijä.

2.9.2009

Jätkäsaaren energia- ja innovaatiokorttelin suunnittelukilpailun voitto lohkesi käyttäjälähtöisellä suunnittelulla. Kilpalutöissä ehdotettiin muun muassa puurakentamista sekä hukkalämmön ja sadeveden hyödyntämistä.

26.8.2009

Mäntyharjulle rakennettava passiivitalo on ennätyksellisen ilmatiivis. ”Kyseessä on Suomen ja tiettävästi maailman tiivein talo.”

21.8.2009

Energiatehokkuuden huomioiminen remonttien kotitalousvähennyksessä on asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan hyvä mutta hankalasti toteutettava idea.

11.5.2009

Ainakin Aktiasta ja Sampo-pankista saa edullista ympäristölainaa korjaushankkeisiin, jotka vähentävät päästöjä tai rakennuksen energiankulutusta.

6.5.2009

Sitra on valinnut finalistit Jätkäsaaren energia- ja innovaatiokorttelin Low2No-suunnittelukilpaan. Kansainvälisten ryhmien työhön osallistuu myös joukko suomalaisia.

4.5.2009

Tikkurilaan valmistuvassa Suomen ensimmäisessä passiivitalossa tehdään parhaillaan viimeisiä rakennustöitä. Asukkaat muuttavat taloon toukokuun lopulla.

6.4.2009

Riihimäki yrittää parantaa rappeutuneen Peltosaaren arvostusta ekoremontilla. Hanke näyttää mallia muille vanhoille asuinlähiöille.

2.4.2009

Uusien talojen tulee tuottaa itse tarvitsemansa energia vuodesta 2019 lähtien, linjasi Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunta.

20.3.2009

Jos Eero Paloheimon ryhmä voittaa toukokuussa kiinalaisen ekokaupungin suunnittelukisan, suomalaiset saavat vahvan otteen Kiinan ekohankkeisiin.

6.3.2009

Ministeriöt satsaavat rahaa ilmastonmuutosta ehkäisevään neuvontapalveluun. Suuri osa käytetään jo olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen.

4.3.2009

Sotšin vuonna 2014 järjestettävistä talviolympialaisista tulee Venäjän mittapuulla vihreät, mikäli työryhmän suunnitelmat toteutuvat.

25.2.2009

Svarfvarsin tilalle on rakenteilla ekologisen asumisen alue. ”Vaikka Osmo Soininvaara niin väittää, kaikki eivät halua asua Helsingissä. Halusin suunnitella ekologisen maalla asumisen muodon”, tilanomistaja Jukka Ahonala sanoo.

13.2.2009

Kiinassa suunnitellaan ekokaupunkeja nopealla tahdilla. Professori Eero Paloheimo ja Eriksson Arkkitehdit on kutsuttu mukaan yhteen kunnianhimoisimmista hankkeista.

1.10.2008

Porvoon Skaftkärriin nousee yli tuhannen asunnon kokoinen energiatehokas kaupunginosa. Tavoitteena on, ettei asuinalue tuota ollenkaan hiilidioksidipäästöjä.

23.9.2008

Kymmenen vuotta sitten löytynyt ekokylä on voittamassa eloonjäämistaisteluaan. Vuonna 1993 perustettu walesilaisyhteisö pysyi viisi vuotta piilossa puiden ja pensaiden keskellä.

13.5.2008

”Ei ole mitään järkeä rakentaa päästöneutraaleja taloja, jos ihmiset joutuvat ajamaan kilometrikaupalla hakeakseen leipää tai viedäkseen lapsensa kouluun”, paikallisjärjestön puheenjohtaja Sir Simon Milton sanoo.

Viite