Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

6.6.2017

Hallitus esittelee huomenna ehdotuksensa uudeksi eläinsuojelulaiksi. Maataloustuottajat eivät halua, että siihen kirjataan uusia vaatimuksia eläinten hyvinvoinnille.

23.5.2017

Tänä vuonna uudistettava eläinsuojelulaki jakaa voimakkaasti kansanedustajia. Tutkimustieto eläinten hyvinvoinnista kohtaa hallituksen vaatimuksen siitä, ettei tuottajille saa tulla kustannuksia.

5.3.2015

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto Sey ja Eläinsuojeluliitto Animalia avasivat eduskuntavaalikampanjansa tiistaina. Seyn ja Animalian päätavoitteena on, että tulevalla vaalikaudella eläinsuojelulain uudistaminen viedään loppuun.

9.6.2014

Eläinten oikeuksia ja hyvinvointia ajava Animalia sai helsinkiläiseltä Maria Lyytikäiseltä miljoonalahjoituksen testamenttina. Yhteensä 1 132 600 euron arvoinen testamentti koostuu noin 400 000 eurosta ja Helsingissä sijaitsevasta arvoasunnosta.

5.8.2013

Costa Rica on päättänyt lakkauttaa maan ainoat kaksi eläintarhaa, jotka on määrä muuttaa kasvitieteellisiksi puutarhoiksi. Asiasta kertoo espanjalainen uutistoimisto EFE.

25.4.2013

Eduskunnan neljä suurinta puoluetta, kokoomus, sdp, perussuomalaiset ja keskusta, ilmoittivat historiallisen lähetekeskustelun ensimmäisissä puheenvuoroissa, etteivät ne kannata turkistarhauksen kieltämistä.

16.10.2012

Vaalikoneen perusteella eniten puolueita yhdistää löytöeläintoiminnan laadun parantaminen. Eniten eroja puolueiden välillä syntyi suhtautumisessa kasvisruoan lisäämiseen.

15.6.2012

Kennelliitto ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto on aloittanut kampanjan, jonka tavoitteena on, ettei koiria jätettäisi auringonpaisteella autoon.

31.5.2012

Yli puolella tarkastetuista turkistarhoista havaittiin epäkohtia Eviran viimevuotisissa tarkastuksissa. Havaitut laiminlyönnit olivat pääsääntöisesti samoja kuin edellisenä vuonna.

3.1.2012

”EU-instituutiot eivät voi jättää huomiotta näin voimakasta kansalaistensa ääntä. Allekirjoitukset ovat perusta kampanjalle, joka loppuu, kun pitkät teuraskuljetukset EU:ssa kielletään”, Suomen eläinsuojeluyhdistysten viestintäpäällikkö Maria Blomster sanoo.

12.8.2011

Kilpikonnia kuoli Australiassa huhtikuussa jopa viisi kertaa enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, kertoo WWF. Esimerkiksi kalastuksen tehostuminen on heikentänyt kilpikonnien selviämistä.

1.8.2011

Intiassa elävien uhanalaisten tiikerien lukumäärä on kasvanut, mutta samalla niiden elintila on kaventunut. Tiikereitä on tällä hetkellä Intiassa 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006.

20.7.2011

Lähes viisi tonnia takavarikoitua norsunluuta poltetaan tänään keskiviikkona Keniassa Tsavo Westin kansallispuistossa afrikannorsun suojelulle omistetun päivän kunniaksi.

15.7.2011

Eläimiä ei kannata päästää pomppimaan autossa vapaina, muistuttaa Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy. Eläinten tulisi matkustaa esimerkiksi turvavaljaissa tai kuljetushäkeissä.

7.7.2011

Eläinsuojelujärjestöt Animalia ja SEY vaativat, että Suomen on kiellettävä eläinsuojelulaissaan teurastaminen ilman tainnuttamista.

6.7.2011

Kustavin Klupissa, Länsi-Turunmaan Stengrundetilla ja Luvian Turvaskalliolla on tuhottu laittomasti noin 700 merimetson pesää, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskus.

5.7.2011

Reilut sata eläinoikeusjärjestö PETAn ja Animal Naturalin jäsentä osoittivat mieltään härkätaisteluperinnettä vastaan kaksi päivää ennen Espanjan Pamplonassa järjestettävää vuosittaista härkäjuoksutapahtumaa.

4.7.2011

Etelä-Afrikassa on metsästetty viimeisen puolen vuoden aikana lähes 200 sarvikuonoa, kertoo WWF. Tällä vauhdilla salakaatojen määrä ohittaa viimevuotisen 333 salametsästetyn yksilön ennätyksen.

5.4.2011

Kalastuskausi lähestyy, ja moni syyllistyy luonnonsuojelurikkomukseen tietämättään ostaessaan internetistä tai kalastusliikkeestä perhokalastustarvikkeita, kertoo Tulli.

16.2.2011

Japani on joutunyt keskeyttämään valaanpyynnin ja harkitsee pyyntikauden välitöntä lopettamista normaalin maaliskuun puolivälin sijaan. Syyksi on ilmoitettu ympäristöaktivistien harjoittama häirintä.

12.1.2011

Sea Shepherd -järjestön alukset ovat onnistuneet estämään kahden japanilaisaluksen valaanpyynnin Etelämerellä viimeisen kolmentoista päivän aikana, mutta kolmas pyyntialus seilaa vielä vapailla vesillä.

16.12.2010

Euroopan merkittävimmät siantuottajat allekirjoittivat eilen keskiviikkona Euroopan komission julkilausuman, jolla karjuporsaiden kirurginen kastraatio lopetetaan EU:ssa vuoteen 2018 mennessä.

5.10.2010

Eläinten viikon kunniaksi on avattu uusi nettisivusto sioista ja sikojen hyvinvoinnista. Sivustoa ylläpitävät Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ja eläinsuojeluliitto Animalia.

4.10.2010

Nykyisessä hallituksessa istuu sekä Pro että Anti Animalian -palkintojen tuoreet voittajat. Tuija Brax sai palkintonsa eläinten suojelusta ja Mari Kiviniemi turkiskytköksistä.

21.9.2010

”En muista viimeisinä vuosikymmeninä sellaista ilmiötä, että lähes kaikilla suunnittelijoilla on turkiksia kokoelmissaan. Niitä on löytynyt ihan jokaiselta catwalkilta”, sanoo Glorian päätoimittaja Sami Sykkö.

26.8.2010

Vihreä oikeusministeri Tuija Brax on saanut Ystävät yhdessä ry:n "Kiitos eläimiltä"- palkinnon. Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Tanja Karpela luovutti palkinnon Braxille torstaina.

12.8.2010

Luontoliitto on huolissaan maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä myöntää 22 uutta sudenkaatolupaa, vaikka susi luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi lajiksi.

10.8.2010

Eläinsuojelujärjestö Animalia uskoo, että ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön Djurrätsalliansenin ruotsalaisilta minkkitarhoilta kuvaama materiaali voi johtaa minkkitarhauksen lakkauttamiseen Ruotsissa.

22.7.2010

Brasilian rannikolle on ajautunut viimeisen kymmenen päivän aikana 500 kuollutta pingviiniä. Tavallisina vuosina kuolleita pingviinejä löydetään rannalta kymmenisen kappaletta.

19.7.2010

Salametsästäjät ovat tappaneet viimeisen naarassarvikuonon Krugersdorp parkin luonnonpuistossa Etelä-Afrikassa arvokkaan sarven takia. Afrikassa on jäljellä 18 000 sarvikuonoa, kun määrä 1970-luvulla oli 65 000.

14.7.2010

Suurten nisäkkäiden, kuten leijonien ja puhvelien, määrä on romahtanut Afrikan kansallispuistoissa 59 prosentilla vuodesta 1970 vuoteen 2005, kertoo tuore tutkimus.

13.7.2010

Ellei toimiin tiikerin pelastamiseksi ryhdytä pikaisesti, saattavat isot kissapedot WWF:n mukaan hävitä. Kun tiikereitä vuonna 1900 oli 100 000, nyt jäljellä on enää 3200 yksilöä.

5.7.2010

Heinäkuun alussa voimaan astunut uusi broilereiden kasvatusta koskeva EU-direktiivi ei juuri paranna broilereiden elinoloja, kritisoivat Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ja eläinsuojeluliitto Animalia.

5.7.2010

Törkeän eläinsuojelurikoksen tuntomerkit täyttyisivät käytännössä äärimmäisen harvoin, sillä tuntomerkit ovat liian monitulkintaisia ja kriteerit liian korkeita. Asiasta kertovat Aamulehti ja Yle.

24.6.2010

Neuvottelut valaanpyynnin tulevaisuudesta kaatuivat keskiviikkona kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n vuosikokouksessa Marokossa.

21.6.2010

Kansainvälisen valaanpyyntikomission 62. vuosikokous alkaa tänään maanantaina Agadirissa. Kokouksessa päätetään kaupallisen valaanpyynnin laillistamisesta ja valaanpyynnistä uusilla alueilla.

Viite