Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

20.8.2019

Suurin osa ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy ihmisten arjessa – erityisesti liikkumisessa, syömisessä ja asumisessa. Päijät-Hämeessä alkaa tänä syksynä kokeilu, jossa selvitetään, mitä ilmastopäästöiltään kestävä elämäntapa käytännössä tarkoittaa.

8.8.2019

Ihmiskunta on valtavan haasteen edessä, varoittaa tänään torstaina julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin erikoisraportti. Raportti arvioi maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteyttä.

29.4.2019

Tuore raportti antaa eväitä hallitusneuvotteluihin, sillä yritystukien uudistustarve tunnustetaan laajalti, mutta varsinaisista toimista ei edellisellä vaalikaudella päästy sopuun.

8.4.2019

Öljylämmityksestä voitaisiin päästä eroon 2030 mennessä tukemalla energiaremontteja, ehdottaa vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

22.3.2019

Puoli Suomea luottaa kaukolämpöön. Miten fossiilisiin nojaava systeemi muutetaan päästöttömäksi? Ratkaisu pitäisi löytää lähivuosina.

15.1.2019

Kotitaloudet maksoivat viime vuonna sähköstään noin kymmeneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen pitäisi olla hyvä uutinen ilmaston kannalta.

13.11.2018

Vaikka nykyiset ja suunnitellut päästövähennykset toteutuisivat, energiaa kuluisi raportin mukaan 2040 noin neljännes nykyistä enemmän.

31.5.2018

Helsinki patistaa kaupungin energiayhtiö Heleniä valmistautumaan sihen, että kivihiilen käyttö loppuu Suomessa vuonna 2029.

17.5.2018

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilen keskiviikkona selvittää vähäpäästöisiä vaihtoehtoja kivihiilen korvaamiseen biopolttoaineilla. Sen sijaan kivihiilikiellon aikaistaminen vuoteen 2025 jätettiin vielä pöydälle.

16.5.2018

Helsingin kaupunginvaltuusto ottaa keskiviikkona kantaa kahteen kaupungin energiatulevaisuutta muovaavaan aloitteeseen.

14.11.2017

Energiantuotannosta tulee suhteellisesti puhtaampaa, mutta se ei riitä kääntämään päästöjä laskuun, kun energian tarve kasvaa.

18.10.2017

Vihreän eduskuntaryhmän talousarvioaloitteet ohjaavat lisää rahaa koulutukseen ja köyhyyden vähentämiseen. Satsaukset rahoitettaisiin pääosin yritystukia karsimalla.

13.4.2017

Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat pysyneet muutaman vuoden ennallaan, mitä on pidetty merkkinä siitä, että toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat päässeet hyvään vauhtiin. Samaan aikaan ilmakehästä mitataan kuitenkin kiihtyvällä tahdilla kasvavia hiilidioksidipitoisuuksia.

28.3.2017

Pääkaupunkiseudun äänestäjät haluavat lisää uusiutuvia ja eroon kivihiilestä. Helsingin, Espoon ja Vantaan suurimmat puolueet eivät vihreitä lukuunottamatta juuri puhu energiasta.

1.12.2016

Komission tuki biopolttoaineille on hyvä uutinen Suomen nykypolitiikan kannalta, mutta jättää avoimeksi isoja kysymyksiä luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen osalta.

12.8.2016

Runsaasti sähköä käyttävä teollisuus saa ensi vuoden alusta alkaen kymmenien miljoonien tuen valtiolta.

16.11.2015

Helsingin kaupunginhallitus jätti maanantaisessa kokouksessaan kaupungin energiahuollon järjestämistä koskevan päätöksen viikoksi pöydälle.

23.6.2015

Fennovoiman ydinvoimalahanke muutti Hanna Halmeenpään perheen elämän. Halmeenpään nousu vihreiden kansanedustajaksi on vain viimeisin muutos.

18.6.2015

Hajautetulla energiaratkaisulla saadaan nykytiedon valossa eniten vastinetta kaupunkilaisten rahoille. Taloudelliset syyt ovat tuoneet muut puolueet lähemmäs vihreiden linjaa.

18.6.2015

Valtio on tukenut Talvivaaran kaivosyhtiötä suuremmalla summalla kuin tuulivoimaa, kirjoittaa kansanedustaja Satu Hassi (vihr) blogissaan. Esitys tuulivoimatariffin lakkauttamisesta lähtee tänään lausuntokierrokselle.

6.6.2015

Parhalähtipäivä on kyläjuhla, jonka järjestää yhdessä kunnan ja kyläyhdistyksen kanssa ydinvoimayhtiö Fennovoima. Aktivistien mukaan moni paikallinen vastustaa sydämessään ydinvoimaa, mutta ei näytä sitä.

28.5.2015

Tuleva hallitus linjaa ohjelmassaan, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa ajetaan alas 2020-luvun aikana. "On selvää, että tämä sinetöi lopullisesti Hanasaaren hiilikasojen tulevaisuuden", sanoo Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

22.5.2015

Tuleva hallitus on paljastanut osan linjauksistaan. Vihreä Lanka kokosi kortit, jotka hallitus on jo kääntänyt näkyviin.

15.4.2015

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei usko, että ydinvoimasta kirjataan mitään tulevaan hallitusohjelmaan. Hallitus joutuu silti todennäköisesti päättämään uusista ydinvoimaluvista, ja suuret puolueet ovat yhtä hajallaan kuin ennenkin.

13.4.2015

Yhdysvalloissa lisätään tänä vuonna ennätyksellinen määrä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia ja suljetaan monta hiilivoimalaa, arvioi ajatuspaja Bloomberg New Energy Finance.

8.4.2015

Uusiutuva energia on teknisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kannattava tapa tuottaa energiaa, vain poliittinen tahto puuttuu.

26.3.2015

Pitäisikö Suomessa ottaa mallia Saksan energiakäänteestä? Saksassa on vuosikymmeniä harjoitettu niin sanottua Energiewende-politiikkaa, jonka tavoitteena on uusiutuvan energian voimakas lisääminen syöttötariffien avulla.

25.2.2015

EU-jäsenmaiden sähköverkot pyritään yhdistämään yhdeksi yhtenäiseksi sähkömarkkinaksi. Komissio esitteli keskiviikkona strategiansa niin sanotun energiaunionin perustamiseksi. Samalla julkistettiin unionin tavoitteet Pariisin ilmastosopimukseen.

20.2.2015

VTT:n johtava tutkija Pasi Vainikka varoittaa, että Suomi on vaarassa jäädä sivuun energiamurroksesta, jos se pysyttelee biokattiloiden tuottajana.

6.2.2015

Vihreiden energianäkemyksiä ei enää kuitata sähkö tulee töpselistä -heitolla. Peräti 41 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että vihreät tekee uskottavinta energiapolitiikkaa.

13.11.2014

Ilmasto on lämpenemässä 3,6 astetta ilman lisätoimenpiteitä, arvioi energiajärjestö IEA. Keskiviikkona julkistetussa World Energy Outlook 2014 -raportissa arvioidaan maailman olevan vahvasti kiinni fossiilisessa energiantuotannossa vielä vuonna 2040.

10.11.2014

Ilmalämpöpumppujen voimakas yleistyminen voisi tuoda alalle 3000 työpaikkaa ja säästää energiaa noin 15 terawattituntia vuodessa. Tämä edellyttäisi seuraavan 15 vuoden aikana 12 miljardin investointeja.

4.11.2014

Vihreiden talouspoliittinen ohjelma nojaa energiamurrokseen, pienyrittäjyyden helpottamiseen ja julkisen sektorin uudistamiseen.

16.10.2014

Vihreiden mallissa uusiutuvat energiamuodot ja kulutusta pienentävät remontit tekevät Fennovoiman tarpeettomaksi. Asiantuntijat epäilevät, ehditäänkö uusiutuvia lisätä tarpeeksi jo 2020-luvulla.

16.10.2014

Suomi nojaa uusiutuvan energian tavoitteissaan siihen, että metsästä saadaan biomassaa, josta saatu energia tulevaisuudessakin katsotaan päästöneutraaliksi. Tätä täydennetään hiilidioksidin talteenotolla.

6.10.2014

Vihreiden mallin mukaan Fennovoiman suunnittelemaa voimalaa ei tarvita, vaan uusiutuvia edistämällä ja energiatehokkuutta parantamalla voidaan päästä jopa parempaan lopputulokseen.

1.10.2014

Pekka Ottavainen ja Tapio Saarenpää, on toiminut Fennovoiman toimitusjohtajina. Työ- ja elinkeinoministerin energiaosaston osastopäällikön virkaan on hakenut myös muun muassa neljä päällikköä työ- ja elinkeinoministeriön sisältä.

4.9.2014

Kiina aikoo käynnistää koko maan energiantuotannon ja teollisuuden kattavan päästökaupan 2016. Asiasta kertovan uutistoimisto Reutersin mukaan Kiinan päästömarkkinat kasvavat tällöin EU:n ohi maailman suurimmiksi.

1.9.2014

"Energiaverotus ei mielestäni voisi olla Suomessa korkeampi kuin mitä se on Ruotsissa. Ruotsi on monessa asissa edelleen hyvä vertailukohta", Eero Heinäluoma sanoo.

30.4.2014

Onko perussuomalaisilla ja vihreillä mitään yhteistä? On: kiinnostus tuottaa aurinko- tai tuulivoimaa itse. Tämä selviää Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

26.3.2014

Lapsilisien ja kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaukset olivat vihreille kehysriihen kipeimpiä päätöksiä. Sen sijaan ympäristöverojen kiristäminen ja toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan saavat kiitosta puoluejohdolta.

3.1.2014

Teknologian kehittyminen on tehnyt öljyliuskeen hyödyntämisestä aiempaa tehokkaampaa, mikä voi tulevaisuudessa auttaa tekemään niin sanotusta palavasta kivestä selvästi aiempaa ekologisemman polttoaineen.

29.11.2013

Uusiutuvan energian osuus on Suomessa jo nyt hyvin lähellä vuodelle 2020 asetettua EU-tavoitetta. Uusiutuvasta energiasta 80 prosenttia perustuu metsäbiomassaan.

5.11.2013

Tärkein keino pysäyttää kivihiilen uusi esiinmarssi olisi EU:n päästöoikeuskaupan korjaaminen, sillä nykyisellä hintatasolla päästökauppa ei ohjaa pois kivihiilen käytöstä.

22.10.2013

Euroopan komission on määrä julkista tällä viikolla selvityksensä energia-alalla jaettavista valtiontuista. Julkistus oli määrä tehdä jo viime viikolla, mutta saksalainen Süddeutsche Zeitung paljasti, että raportissa yritetään pimittää tietoa siitä, että fossiilinen energiantuotanto saa tukea paljon enemmän kuin uusiutuvat.

8.8.2013

Leijupolttoteknologia mahdollistaa aiempaa joustavamman ja tehokkaamman hiilidioksidin talteenoton. VTT peräänkuuluttaa tiedotteessaan poliittisia päätöksiä ja lainsäädäntöä, jotta talteenottoteknologia saadaan pian laajaan käyttöön.

15.7.2013

Euroopan komissio selvittää, rikkooko Saksassa käytettävä uusiutuvan energian tukimalli EU:n kilpailulainsäädäntöä. Asiasta kertoo saksalaislehti Spieger verkkosivuillaan.

28.5.2013

Maapallon kylmillä alueilla on valtavasti tuulivoimapotentiaalia, arvioi VTT. Tutkimuslaitos selvitti tuulivoiman mahdollisuuksia kylmillä alueilla osana kansainvälistä markkinakatsausta.

19.4.2013

Tuoreen raportin mukaan fossiilissa polttoaineissa muhii seuraavalla vuosikymmenellä jopa kuuden biljoonan dollarin kupla. Jos ilmastonmuutos halutaan pysäyttää, ei uusien esiintymien etsimiseen pitäisi käyttää enää lainkaan rahaa.

18.4.2013

”Tarvitsemme vähähiilisen energiateknologian nopeaa laajenemista, jos haluamme välttää katastrofaalisen lämpenemisen. Myös fossiilisista polttoaineista luopumista on nopeutettava”, IEA:n johtaja Maria van der Hoeven sanoo.

11.4.2013

Suomen energiamarkkinoilla on tapahtunut käänne, arvioi Aalto-yliopiston professori Raimo Lovio. Hän perustelee väitteensä siihen, että viime vuonna päästötön energiantuotanto ohitti fossiilisilla ja turpeella tuotetun energian.

20.3.2013

Valtioneuvosto hyväksyi keskiviikkona energia- ja ilmastostrategian päivityksen. Siinä alennetaan arviota sekä sähkönkulutuksesta että energian kokonaiskulutuksesta.

11.3.2013

Tämän vuoden Earth Houriin ottavat osaa muun muassa Coldplay, Sigur Rós, Tom Jones, Kylie Minogue sekä David Guetta ja Usher, joiden Without you -kappale on nostettu WWF:n kampanjavideon tunnusbiisiksi.

7.2.2013

Ympäristöjärjestö Greenpeace esitteli tänään torstaina oman näkemyksensä siitä, miten kotimaista energiantuotantoa tulisi kehittää. Järjestön "Energiavallankumoukseksi" ristimässä skenaariossa luovutaan vuoteen 2050 mennessä täysin ydinvoimasta ja fossiilisista polttoaineista lähes täysin.

23.1.2013

Ympäristöjärjestö WWF kannustaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta kehittämään Suomen energiapolitiikkaa vihreämpään suuntaan. Järjestön mukaan hallituksen tavoite etenemisestä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa voi olla vaarassa.

18.1.2013

”Meidän mielestä 2010-luvulla ei kannata tehdä näin suuria linjauksia suljetuissa kabineteissa vaan pitäisi käydä avointa julkista keskustelua”, varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen sanoo.

17.1.2013

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Arto Lepistö arvioi Vihreälle Langalle, että strategia tulee julki ehkä vasta siinä vaiheessa, kun se menee hallituksen käsittelyyn.

25.10.2012

Tuoreen tutkimuksen mukaan uusiutuvan energia lisääminen toisi Eurooppaan jopa puoli miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.

17.10.2012

Eniten sähkönkulutus on laskenut teollisuudessa: noin 6 prosenttia vuoden takaiseen ja peräti 19 prosenttia vuoden 2007 huippulukemiin verrattuna. Muu sähkönkulutus on noudatellut talouden suhdanteita huomattavasti vähemmän ja on nyt hieman korkeampi kuin koskaan aiemmin.

18.9.2012

Öljy-yhtiö Shell on joutunut luopumaan suunnitelmista porata öljyä Arktikselta tänä vuonna. Sen oli määrä jatkaa öljyn etsintää syyskuun 24. päivään saakka, mutta vaikeat jääolosuhteet pakottivat yhtiön perääntymään.

11.9.2012

Kansalaiset voivat nyt arvioida ja kommentoida puhtaan energian ohjelmassa ehdotettuja toimenpiteitä, kuten biopolttoaineiden lisäämistä liikenteessä, öljylämmityksen tai suoran sähkölämmityksen vähentämistä sekä tuulivoiman lisärakentamista.

4.9.2012

Uudet rakennusmääräykset suosivat raskaita lämmitysjärjestelmiä, varoittaa sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL. Sen mukaan hyvin eristettyihin taloihin riittäisi esimerkiksi maalämpöpumppua kevyempi ja edullisempi sähkölämmitys.

23.8.2012

Suomi kuluttaa vuosi vuodelta vähemmän sähköä.

12.7.2012

Suomalaiset eivät ole alkaneet säästämään sähköä, vaikka kulutus onkin pudonnut lähes viisi prosenttia viime vuodesta. Eniten on vähentynyt teollisuuden sähkönkulutus.

7.6.2012

Marokossa ammutaan tänä kesänä lähtölaukaus kansainväliselle aurinkovoiman suurhankkeelle. Silloin käynnistyy saksalaisvetoinen Desertec-suurhanke, jonka tavoitteena on kattaa 15 prosenttia Euroopan sähköntarpeesta Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän aurinko- ja tuulivoimalla vuoteen 2050 mennessä.

1.6.2012

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan muun muassa Suomen, Viron, Espanjan ja Portugalin vastustus voi kaataa koko hankkeen, jonka tavoitteena on 20 prosentin energiansäästö EU:ssa vuoteen 2020 mennessä.

15.3.2012

Jyväskylän Energia on myynyt osuutensa Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Yhtiö asettaa etusijalle tulevat investoinnit omiin tuotantolaitoksiinsa ja aikoo tulevaisuudessa korvata turvetta puulla.

2.3.2012

Afrikassa on runsaasti potentiaalia uusiutuvalle energialle, arvioidaan Euroopan komission tutkimuskeskuksen raportissa. Esimerkiksi aurinkoenergiaa voidaan monilla alueilla tuottaa kaksi kertaa enemmän kuin vastaavalla paneelilla Keski-Euroopassa.

24.2.2012

Kaivosyhtiö Talvivaaran tavoitteena on kehittää omaa energiantuotantoa ja kasvattaa ydinvoimaosuuksiaan niin paljon, että sillä katetaan tulevaisuudessa jopa 150 megawatin tehontarve.

22.2.2012

Suomalaisesta kaukolämpöosaamisesta viritetään vientituotetta Finpron vetämässä kansallisessa kaukolämpöhankkeessa. Suomalaista vientiä edistävä organisaatio selvitti viime vuonna kahdeksan maan kaukolämpöjärjestelmien uusimisen avaamia liiketoimintamahdollisuuksia.

20.2.2012

Iin kunta on nousemassa yhdeksi Suomen johtavista tuulivoima-alueista. Rannikolle Olhavaan rakennetaan Suomen suurin, 38 turbiinin tuulipuisto, jonka yhteisteho on 114 megawattia.

20.2.2012

Energiayhtiö Vapo sulkee 1 000–2 000 hehtaaria turvesoitaan ja investoi 30 miljoonaa euroa vesien käsittelyn tehostamiseen. Asiasta kertoo maanantain Kauppalehti.

19.1.2012

Kotimaisen sähköntuotannon päästöt laskivat viime vuonna noin 26 prosenttia. Taustalla on paitsi lämmin sää myös Venäjän tuonnin lisääntyminen.

15.11.2011

Tuoreen tutkimuksen mukaan virtsassa on runsaasti kemikaaleja, jotka voivat muodostaa tiettyjen bakteerien kanssa sähköä tuottavan polttokennon.

9.11.2011

”IEA osoittaa raportissaan onnistuneesti fossiilisten polttoaineiden käytön heikkoudet. Järjestö ei kuitenkaan tuo ilmastokriisiin todellista, uusiutuvaan energiaan perustuvaa ratkaisua”, sanoo WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

14.10.2011

”Jokainen kansalainen on omien energia-asioidensa paras asiantuntija ja juuri oikea henkilö käynnistämään energiavallankumouksen omassa kotitaloudessaan, naapurustossaan tai työpaikallaan”, julistaa ympäristöjärjestö Dodo.

11.10.2011

Suomen Luonnonsuojeluliiton tuoreessa hankkeessa etsitään vanhojen kiinteistöjen energiakoloja ja järkeviä keinoja niiden paikkaamiseen.

19.9.2011

Pohjoismainen energiateollisuuden etujärjestö Nordenergi arvioi, että uusiutuvan energian lisääminen edellyttää uusia siirtoyhteyksiä Pohjolan ja Keski-Euroopan välille.

31.8.2011

Muun muassa maalämpö syö tulevaisuudessa kaukolämmön osuutta Suomen lämmitysmarkkinoista. Kaukolämmön uskotaan silti säilyvän varsinkin suurempien rakennusten ykkösvaihtoehtona.

28.7.2011

Helteiset kesäsäät saavat sähkölaskun nopeasti kasvamaan, jos viilennykseen käyttää pelkästään koneellista jäähdytystä. Laitteesta ja käyttötavasta riippuen jäähdytys voi maksaa jopa useita euroja vuorokaudessa.

13.7.2011

Uusiutuva energia kattoi viime vuonna 16 prosenttia maailman energiankulutuksesta ja 20 prosenttia sähkön kulutuksesta, käy ilmi uusiutuvaa energiaa edistävän REN21- verkoston tuoreesta raportista.

12.7.2011

Brasiliassa otetaan käyttöön uusiutuvaa energiaa nopeammin kuin missään muualla Etelä-Amerikassa. Kesäkuusta alkaen maa on täyttänyt 1,5 miljoonan kodin energiantarpeen tuulivoimalla.

11.7.2011

Mainoksissa on heinäkuun 20. päivän jälkeen ilmoitettava kodinkoneiden energiatehokkuusluokka. Aiemmin on riittänyt, että energiamerkinnän piiriin kuuluvista tuotteista kerrotaan löyhemmin hinta- ja energiatiedot.

1.7.2011

Fennovoima on lähettänyt tarjouspyynnön Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle tai Lapin Simoon rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta ranskalaiselle Arevalle ja japanilaiselle Toshiballe.

1.7.2011

Suomi on ylittämässä energiansäästötavoitteensa, selviää kansallisesta energiatehokkuuden toimintasuunnitelmasta. Suurimmat energiasäästöt saadaan tehokkaammilla rakentamismääräyksillä.

30.6.2011

Tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettu energia lisääntyy nopeammin kuin mikään muu energiamuoto, käy ilmi ympäristöjärjestö Greenpeacen tuoreesta raportista.

29.6.2011

Ympäristöministeriö on myöntänyt ensimmäistä kertaa korvamerkittyä rahaa tuulivoimarakentamisen kaavoitukseen. Tukipotti on yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa, ja se jaetaan 20 kunnalle ja 12 maakunnan liitolle.

28.6.2011

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin energia- ja ilmasto-ohjelmien yrityshankkeet eivät ole merkittävästi edistäneet ympäristötavoitteiden toteutumista, moittii Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.

27.6.2011

Kuntaliitto suhtautuu penseästi Euroopan unionin valmisteilla olevaan energiatehokkuusdirektiiviin. Uudistus aiheuttaisi kunnille satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset vuosittain.

16.6.2011

IPCC-ilmastopaneelin mukaan uusiutuva energia käy tulevaisuudessa edullisemmaksi kuin ydinvoima tai fossiiliset polttoaineet, kun huomioidaan elinkaarikustannukset suhteessa tuotettuun energiaa.

8.6.2011

Helsinki hakee asukkailta vinkkejä kaupungin energiatehokkuuden parantamiseksi. Eilen tiistaina avatulle sivustolle voi jättää oman ideansa esimerkiksi liikenteen kehittämisestä.

7.6.2011

Tuuliwatti investoi lähivuosina 400 miljoonaa euroa tuulisähkön tuotantoon. Suurisuuntainen investointiohjelma alkaa jo tänä kesänä Simon tuulipuiston rakentamisella.

13.4.2011

Bioenergia, tuuli- ja aurinkovoima riittävät täyttämään Suomen energiatarpeen, ilmenee Vaasan yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.

16.3.2011

Ydinvoiman ahdinko nostaa sähkön hintaa ja vaikeuttaa päästökauppaa. Uusiutuva energia voi sen sijaan saada lisää nostetta.

2.3.2011

Kolmen suurimman puolueen edustajat lupasivat Metsäteollisuuden vaalipaneelissa helpotuksia energiaveroon. Demarien Heinäluoma ja kokoomuksen Häkämies antoivat tukensa myös Fortumin ydinvoimalalle ja risupaketin avaamiselle.

16.2.2011

EU:ssa valmisteltava energiastrategia saattaa leikata unionin päästöjä neljänneksellä ja puolittaa tuontipolttoaineisiin käytettävän rahamäärän vuosikymmenen loppuun mennessä.

15.2.2011

”Poistamme tuet fossiilisilta polttoaineilta ja teemme sen sijaan merkittäviä sijoituksia puhtaaseen energiaan, sillä maa joka johtaa puhtaassa energiassa johtaa maailman taloutta”, presidentti Obama ennustaa.

23.11.2010

EU, joka on Venäjän tärkein vientimarkkina, aikoo nostaa uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Viite