Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

6.4.2019

Espoolaiselle kaupunginvaltuutetulle Mikki Kausteelle politiikan ytimessä on eriarvoisuuden vähentäminen. Se ulottuu niin lasten harrastusmahdollisuuksiin kuin luovien alojen tekijöiden oikeuksiin.

6.4.2017

Osa kevään kuntavaaleissa valituista edustaa kuntaansa Brysselissä. Alueiden komiteassa ovat edustettuina demokraattisesti valitut päättäjät pienistä kylistä aina Pariisin kaltaisiin metropoleihin asti.

28.3.2017

Pääkaupunkiseudun äänestäjät haluavat lisää uusiutuvia ja eroon kivihiilestä. Helsingin, Espoon ja Vantaan suurimmat puolueet eivät vihreitä lukuunottamatta juuri puhu energiasta.

26.4.2013

”Kivihiili on tällä hetkellä maakaasuun verrattuna halpa polttoaine, eikä päästöoikeuksien hintakaan rajoita sen käyttöä”, sanoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

5.3.2013

Metropolialueen kuntajakoa selvittänyt työryhmä esittää, että alueelle muodostetaan neljä kuntaa, joista yhden muodostaisi Helsinki ja Sipoo, toisen Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi, kolmannen Vantaa, Kerava ja Tuusulan eteläosa ja neljännen Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen sekä Tuusulan pohjoisosa.

17.12.2012

Espoon vihreät sopi viikonloppuna luottamuspaikkojen jaosta alkavalle kaudelle. Kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Tiina Elo sekä jäseniksi Saara Hyrkkö ja Jyrki Myllärniemi.

23.8.2012

"Kun otettiin huomioon erityisesti osayleiskaavalla suunnitellun alueen laajuus ja sijainti erillään muusta taajamarakenteesta, kaavaa laadittaessa ei ollut otettu huomioon joukkoliikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä", KHO toteaa päätöksessään.

26.4.2011

Kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu Mari Nevalainen siirtyy Espoon vihreiden valtuustoryhmään. Hän koki, ettei kokoomuksen arvomaailma vastaa hänen omaansa.

1.2.2011

Vantaan valtuusto äänesti maanantaina selvin luvuin Helsingin ja Vantaan liitosta vastaan. Espoon vihreät toivovat, että seutuyhteistyötä voidaan nyt jatkaa tasavertaisen yhteistyön pohjalta.

10.12.2010

”Tilanne valtuustoryhmässä on ikävä. Muutama viime vuosi on mennyt näiden poliittisten asetelmien suunnittelussa”, Kirsi Aropaltio sanoo.

19.11.2010

”Kokoomuksen ylimielisyys yhteistä sopimustamme kohtaan viestii, että kokoomuksen kanssa poliittisia sopimuksia ei ole syytä solmia”, sanoo vihreiden Sirpa Hertell.

26.10.2010

Päätös kuohuttaa vihreitä, joiden mukaan kaupungin ylimpien virkojen jakamisesta poliittisin perustein sovittiin alustavasti jo vuosina 2005–2006.

21.10.2010

Vihreiden ja kokoomuksen välit ovat tulehtuneet Espoossa. Syynä on Espoon kaupungin liiketoimintajohtajan paikka, joka poliittisen sopimuksen perusteella kuuluu vihreille.

20.10.2010

"Uskomattoman röyhkeää. Tässä halutaan pitää kaupungin johto vihreistä vapaana", kommentoi Espoon vihreiden Sirpa Hertell HS:n haastattelussa.

17.6.2010

Kiista Suomenojan lintukosteikon läpi suunnitellusta tiestä sai uuden käänteen keskiviikkona, kun Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta päätti selvittää mahdollisuuden tien siirtämiseksi.

Viite