Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

4.6.2019

Antti Rinteen hallitus paikkaa edellisen hallituksen kehitysrahoitukseen jättämää aukkoa. Pekka Haaviston mukaan hallitusohjelman kipeimmät kompromissit tehtiin yritystuissa ja perhevapaissa.

3.6.2019

Antti Rinteen esittelemän hallitusohjelman tärkein kirjaus on hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä.

23.5.2019

Hallitusneuvotteluissa syntyneen soteratkaisun pääpiirteet ovat samat kuin vihreiden tavoitteet. Soteuudistuksesta ei myöskään ole määrä hakea säästöjä.

18.5.2019

”Mitä pidemmälle kriisi menee, sitä enemmän on toivottomuutta ja psyykkistä pahoinvointia”, sanoo vetoomuksen alulle pannut psykologian tohtori Kia Aarnio.

17.5.2019

”Ei voi sanoa, että olisi pääpukareita, jotka riitelevät. Mitään pysyviä rintamia ei ole puolueiden välille muodostunut.”

13.5.2019

Noin puolet porukasta on kansanedustajia, loput suurimmaksi osaksi poliittisia avustajia.

10.5.2019

Hallitusneuvottelujen ilmasto- ja monimuotoisuusryhmän jäsenistä suuri osa lienee valmiita reippaisiin ilmastotoimiin. Vastapainona keskustan ja RKP:n ilmastonihkeällä siivellä on jalansijansa ryhmässä.

8.5.2019

Yksi hallitusneuvotteluiden kiperimmistä kysymyksistä vihreille voi syntyä suomalaisten metsien hakkuumääristä. Myös vasemmistoliitto ennakoi, että hakkuista tulee vääntöä.

8.5.2019

Hallitusneuvotteluihin pääseminen ei tarkoita hallitukseen pääsemistä. Vihreillä päätöksen mahdollisesta hallitukseen lähtemisestä tekee eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous.

6.5.2019

Tie hallitukseen ja vallankäyttöön kulkee hallitusneuvottelupelin ja kompromissien kautta. Mistä tavoitteistaan vihreät joutuu hallituspelissä tinkimään?

6.5.2019

Vihreiden puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan tunnin keskustelussa käytiin läpi yhtäläisyyksiä ja eroja, joita sosialidemokraattien ja vihreiden vastauksissa vastauksissa hallitustunnusteluissa on.

30.4.2019

Hallitustunnustelija Antti Rinne ei ole tyytyväinen puolueilta saamiinsa vastauksiin ilmaston, EU-politiikan ja talouden osalta. Puolueet puolestaan ovat ihmetelleet löperöjä talouskysymyksiä.

30.4.2019

Vihreät ei sovi samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, kokoomuksen kanssa tulee perustulokahnaus ja keskustan metsäpolitiikka on vihreille myrkkyä.

29.4.2019

Ilmasto- ja ympäristöasioissa demareiden ja vihreiden linja eroaa paikoin sen verran, ettei yhteisymmärryksen löytäminen ole välttämättä ongelmatonta.

29.4.2019

Tuore raportti antaa eväitä hallitusneuvotteluihin, sillä yritystukien uudistustarve tunnustetaan laajalti, mutta varsinaisista toimista ei edellisellä vaalikaudella päästy sopuun.

16.4.2019

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto arvelee, että yhteistyö Sipilän jälkeisen keskustan kanssa voi olla nykyistä helpompaa. Perussuomalaisten kanssa yhteisen arvopohjan löytyminen tuntuu lähes mahdottomalta.

14.12.2018

”Nykyisessä eduskuntatyössä perussuomalaiset ovat olleet vihreiden tavoitteiden suurimpia vastustajia.”

27.5.2015

Naiset vastaavat tulevassa hallituksessa koulutuksesta ja terveydenhoidosta, miehet rahoista ja turvallisuudesta. Keskusta valitsee ministerinsä huomenna torstaina.

27.5.2015

Perusporvarihallitus leikkaa koulutuksesta ja opintotuista yli 600 miljoonaa euroa. Tavoitteena on pienentää maisteriksi valmistuvien määrää huomattavasti.

20.5.2015

Hallitusneuvottelijat haluavat siirtyä yksikanavaiseen rahoitukseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tänään ei vielä esitelty uutta sote-mallia.

20.5.2015

”Suomen luonto tarvitsee nyt puolustajaa enemmän kuin koskaan”, Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Leo Stranius sanoo.

13.5.2015

Ensi näkemältä perussuomalaiset vaikuttavat hävinneen maahanmuuttoneuvottelut, mutta epämääräinen teksti antaa tilaa kiristyksille.

8.5.2015

"Keskustan varapuheenjohtaja Saarikko on yksi niistä harvoista naisista, jotka ovat oikeasti Suomen politiikan sisäpiirissä."

7.5.2015

Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat Suomen seuraavan hallituksen. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan hallituksessa painottuvat nyt konservatiiviset ja talousoikeistolaiset valinnat.

7.5.2015

"Ajatus siitä, että hyvä työntekijä viettää työpaikalla mahdollisimman paljon aikaa, on vanhanaikainen."

5.5.2015

Jos keskusta pystyy muodostamaan hallituksen perussuomalaisten kanssa, on hyvin epätodennäköistä, että vihreät on mukana, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto. Hänen mukaansa neuvottelut ovat kuitenkin vasta alussa.

30.4.2015

Vihreät ei kannata Juha Sipilän esittämiä linjauksia Suomen EU-politiikasta. Keskustan ilmastotavoitteet puolue on valmis hyväksymään, vaikka ei pidä niitä tarpeeksi kunnianhimoisina.

29.4.2015

Vihreiden ja kokoomuksen on vaikea mahtua samaan hallitukseen. Vihreät kertoo vastauksensa hallitustunnustelija Juha Sipilän kysymyksiin huomenna.

28.4.2015

”Sen sijaan, että Sipilä ajaisi tukemaansa Energiaremonttia, hän heittää pallon muille puolueille.”

23.4.2015

Eduskuntaan 12 vuoden tauon jälkeen palannut Satu Hassi ei niele ajatusta siitä, että keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostaisivat helposti kolmestaan hallituksen. Hänen mukaansa vaihtoehtoja on aidosti useita.

19.6.2014

Hallitus on myös valmistanut erillisen paketin asuntorakentamisen vauhdittamiseen. Myös kotimaisen energian ja Suomen energiaomavaraisuuden parantamista ryhdytään selvittämään.

10.4.2014

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluodon mukaan puolueella ei ole tarvetta avata kolmen vuoden takaisten neuvotteluiden linjauksia edes ydinvoiman osalta.

28.6.2011

Uusi hallitusohjelma antaa hyvät eväät neljäksi seuraavaksi vuodeksi, jos maailman tila säilyy vakaana eikä yllätyksiä tapahdu, sanoi vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

20.6.2011

Vihreiden eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta kokoontuvat päättämään hallitusohjelman hyväksymisestä sekä valitsemaan omat ministerinsä. Puolueiden keskenäisessä salkkujaossa vihreät saivat ympäristöministerin sekä kehitysministerin salkut.

17.6.2011

Hallitusneuvottelut Helsingin Säätytalolla saatiin perjantai-iltana päätökseen. Vihreille on luvassa kaksi ministerisalkkua, joista toinen menee puheenjohtaja Ville Niinistölle.

17.6.2011

Jos Helsingin Sanomien arvuuttelut osoittautuvat oikeiksi ja Heidi Hautalasta tulee vihreä ministeri, nousee Tarja Cronberg hänen tilalleen europarlamenttiin.

14.6.2011

Tuottajien etujärjestö MTK järjesti tiistaina mielenosoituksen Helsingin Säätytalon edustalla. Järjestö on huolissaan erityisesti kotimaisen ruuan ja puun tuotannon kannattavuudesta.

14.6.2011

Alma Median Helsingin toimitus ennustaa tiistain Kauppalehdessä, että tulevassa hallituksessa on 19 ministeriä eli yksi vähemmän kuin väistyvässä hallituksessa.

13.6.2011

Puolueissa varaudutaan siihen, että uusi hallitus saadaan viimein kasaan. Vihreät valmistautuvat pitämään puoluevaltuuskunnan kokouksen jo perjantaina.

13.6.2011

Entinen työministeri ja vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoo, että hallitustunnustelija Jyrki Kataisen olisi pitänyt yrittää vielä enemmän perussuomalaisten saamista hallitukseen.

10.6.2011

Ainakin yksi taho kuitenkin hyötyy pitkittyneistä neuvotteluista. Viime viikot ovat nostaneet selvästi myyntiä Marian Helmessä, korttelin päässä Säätytalolta sijaitsevassa olutravintolassa.

3.6.2011

Hallitustunnustelija kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen piti perjantaina tiedotustilaisuuden hallitusneuvottelujen jatkosta.

3.6.2011

Hallitusneuvotteluiden katkettua joudutaan palaamaan takaisin hallitustunnusteluihin. Myös vihreät joutuvat nyt pohtimaan, mitä tehdä seuraavaksi.

1.6.2011

Kokoomuksen Jyrki Kataisen johdolla käytävissä kuuden puolueen hallitusneuvotteluissa on keskiviikkona ratkaisujen päivä. Johtoryhmän on määrä kokoontua iltapäivällä kello 14.

31.5.2011

Kokoomuksen Kimmo Sasin tiistaina hallitusneuvotteluihin tuoma talousesitys ei kelpaa sdp:lle, vasemmistoliitolle eikä vihreille. Ne haluavat vähemmän leikkauksia ja enemmän verotusta.

31.5.2011

Homepakolaiset ry:n mukaan Suomessa on mahdollista rakentaa jo valmistuessaan kosteusvaurioitunut rakennus, joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen.

27.5.2011

Kaikki hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet tukevat kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

27.5.2011

Tulevassa hallituksessa on ainakin yksi ministerinsalkku, jota kukaan ei näytä haluavan. Oppositiopuolue keskusta ja EU:n tukipolitiikka tekevät nimittäin seuraavan maatalousministerin elämästä vaikeaa.

26.5.2011

Demokratiaa ja pienempien puolueiden asemaa edistävä vaalilaki on menossa Säätytalon väännöissä uusiksi. Torstaina Säätytalolle saapuessaan vihreiden neuvottelijat kieltäytyivät kommentoimasta tilannetta.

26.5.2011

Opiskelijajärjestöt lobbaavat hallitusneuvottelijoita niin että hiki lentää. Lähipäivinä selviää, päätyvätkö heidän vaatimuksensa myös hallitusohjelmaan.

25.5.2011

Uusi hallitus saattaa heikentää ansiosidonnaisen päivärahan ja peruspäivärahan välistä kytköstä, kertoo Helsingin Sanomat. Vuonna 2009 sovittu kytkös on vaikeuttanut peruspäivärahan korotuksia.

24.5.2011

Hallitusneuvotteluiden pitkittyminen lykkää jo lisäbudjetin rakentamista ja ensi vuoden budjettivalmistelua. Asiasta kertoo Uutispäivä Demari.

23.5.2011

”Miksei media rummuta pääkirjoituksin ja kolumnein: vain vähemmistöhallitus noudattaa kansan tahtoa?” kysyy toimittaja Taneli Heikka.

23.5.2011

Vihreän Langan nimettöminä haastattelemat neuvottelijat arvioivat, että neuvotteluihin kuluu vielä ainakin koko alkanut viikko. Maanantaina aamupäivällä Säätytalon neuvottelukabineteista esitettiin kuitenkin tätäkin synkempiä arvioita.

20.5.2011

Neuvottelijoita vastassa aurinkoisessa aamussa oli tukku eri järjestöjen edustajia, joilla kaikilla oli omat terveisensä hallitusohjelman tekijöille. Opiskelijajärjestöjen viesti oli ytimekäs: opintotuki on sidottava indeksiin. Suomen lukiolaisten liitto vaati myös opiskelemaan pääsyn nopeuttamista.

20.5.2011

Lukiolaiset kokoontuivat hallitusneuvottelujen alussa lukemaan pääsykokeisiin Säätytalon portaille. Mielenilmauksella he ilmaisevat tahtonsa päästä nopeammin jatko-opintoihin.

20.5.2011

Kuuden puolueen hallitusneuvottelut ovat juuri alkaneet Säätytalolla Helsingissä. Hallitustunnustelija Jyrki Kataisen johdolla käytäviin neuvotteluihin osallistuu puolueiden lisäksi joukko etujärjestöjen edustajia.

19.5.2011

Poikkeuksellisen vaikeat hallitusneuvottelut alkavat perjantaina Helsingin Säätytalolla. Jyrki Kataiselta vaaditaan niissä uudenlaista roolia.

19.5.2011

Harva sitä heti vaalien jälkeen olisi uskonut, mutta perussuomalaisten jättivoitto saattoi antaa vihreille mahdollisuuden tarrata ympäristöministerin salkkuun. Kiemuraisten hallitustunnustelujen jälkeen tämä on kuitenkin mahdollista.

19.5.2011

”Valmistelu kulkee hallitustunnustelijan kautta ja sen mukaan, mitä hän päättää tehtäväksi. Meidän suuntaamme ei ole ollut mitään kontaktia tässä suhteessa”, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Hannu Mäkinen sanoo.

19.5.2011

Uutta hallituspohjaa on tituleerattu myös haitarihallitukseksi, sixpäkiksi, karkkikaupaksi, pyttipannuksi, kuusiokoloksi, antisateenkaareksi, sinitulipunaksi ja ties miksi. Kerro oma ehdotuksesi Langan sivuilla!

18.5.2011

"Ehkä tässä käy niin, että Päivi Räsänen päätyy suojelemaan seuraavaa Pride-kulkuetta", sanoi vihreitä hallitusneuvotteluihin luotsaava Anni Sinnemäki tiedotustilaisuudessaan.

18.5.2011

”Jos Katainen hyväksyy meidän asettamat ehdot, se osoittaa, että hänkin haluaa olla tekemässä kunnianhimoista vihreää hallitusohjelmaa”, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

18.5.2011

Jyrki Kataisen kaavailema hallituspohja ei kaadu ainakaan verokysymyksiin, arvioi SAK:n ekonomisti Helena Pentti Uutispäivä Demarin haastattelussa.

18.5.2011

Tuoreen tutkimuksen mukaan perussuomalaisia kannattaa peräti 22,4 prosenttia suomalaisista. Kysely tehtiin sen jälkeen, kun perussuomalaiset ilmoittivat jättäytyvänsä hallitusneuvottelujen ulkopuolelle.

17.5.2011

Ympäristö- ja kehitysjärjestöt vaativat vahvempaa ympäristöministeriötä sekä ilmastolakia, jonka vihreät ovat asettaneet ehdoksi osallistumiselleen hallitusneuvotteluihin.

17.5.2011

Hallitusneuvotteluiden etenemistä voi seurtata myös Twitter-pikaviestipalvelun kautta. Valtioneuvoston viestintäyksikkö avasi oman tilin palveluun muutama viikko sitten.

17.5.2011

Hallitusneuvottelujen oli määrä alkaa huomenna keskiviikkona, mutta aikataulusta joudutaan tinkimään ja neuvottelut saataneen alkamaan aikaisintaan perjantaina.

14.5.2011

Vihreät vaatii hallitustunnustelija Jyrki Kataiselta kovia lupauksia uuden hallituksen linjasta ennen osallistumistaan neuvotteluihin. Myös sdp uhkaa jättäytyä pois kokoomusvetoisesta hallituksesta.

12.5.2011

Kuinka pitkään hallitustunnustelija voi yrittää hallituksen muodostamista, Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen?

12.5.2011

”Seuraavan hallituksen pitää tehdä edeltäjäänsäkin paljon vihreämpää politiikkaa, jotta me voisimme siihen osallistua”, sanoo vihreiden Ville Niinistö. Päätös tehtäneen perjantaina.

12.5.2011

Poliitikkokonkari Erkki Tuomioja pitää perussuomalaisten oppositiopäätöstä tappiona taistelulle eriarvoistumista vastaan.

12.5.2011

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti juuri äsken eduskunnassa, ettei puolue lähde mukaan hallitukseen.

12.5.2011

Vihreät kiittelee uuden hallituksen todennäköisen johtokaksikon Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen sorvaamaa esitystä Suomen linjaksi Portugali-kysymyksessä.

10.5.2011

Europarlamentaarikko Satu Hassi patistaa hallitustunnustelija Jyrki Kataista tekemään päätöksen. Samalla hän ihmettelee, miksei Timo Soini vastusta Portugal-pakettia tosissaan.

3.5.2011

"Kyllä hallitus syntyy", hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) vakuutteli tänään tiedotustilaisuudessa. Sen verran pihtisynnytystä kuitenkin on, että Portugalin EU-apupaketti ulkoistetaan hallitusneuvotteluista.

15.4.2011

”Jos uuteen hallitukseen mennään gallupien pohjalta, luonnonsuojelu käy äärimmäisen uhanalaiseksi. Samalla vahingoitetaan Suomen brändiä, jonka maabrändityöryhmä huomasi perustuvan juuri luontoon ja luontosuhteeseen”, SLL:n Ilpo Kuronen kirjoittaa Vihreässä Langassa.

14.4.2011

Hallitusneuvottelut saatetaan käydä entistä tiukemmin virkamiesten ehdoilla. Neuvotteluille on myös varattu aiempaa enemmän aikaa. Se antaa tilaa lobbareille.

7.4.2011

Vihreiden piirijärjestöissä haikaillaan nykyistä tiiviimpää suhdetta vasemmiston kanssa. Puoluejohdossa taas toivotaan jatkoa porvariyhteistyölle.

4.4.2011

Osa vihreistä nuorista ja opiskelijoista haluaa avata hallitusneuvottelut koko puolueen jäsenistön seurattaviksi. Hallitusohjelmatavoitteita pitäisi kerätä puolueen jäseniltä jo ennen vaaleja.

30.3.2011

Haitallisten vieraslajien pääsy Suomen luontoon kannattaisi estää etukäteen. Tämän vuoksi Suomen luonnonsuojeluliitto esittää, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjattaisiin vieraslajilain laatiminen.

25.3.2011

Vihreä Lanka kysyi kuudelta eduskuntapuolueelta kantaa keskeisiin ympäristökysymyksiin. Ydinvoimasta, tekoallassuunnitelmista ja ilmastolaista kysyttiin lisäksi erikseen, voisivatko nämä nousta esteeksi hallitukseen menolle.

9.12.2010

Lyhytnäköistä populismia vai poliittisten vaihtoehtojen tarjoamista? Tätä on kyselty, kun pääoppositiopuolue sdp on äänestänyt Kreikan ja Irlannin tukipaketteja vastaan eduskunnassa.

21.6.2010

”Vakauttamalla ekologisella verouudistuksella Kiviniemen hallitus tekee merkittävän muutoksen suomalaiseen verojärjestelmään”, vihreiden puheenjohtaja arvioi.

Viite