Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

4.6.2019

Mikkosen salkku on erityisen painava, sillä siihen kuuluu ilmastotoimien koordinointi kaikkien ministeriöiden kesken. Sisäministeriksi valittu Maria Ohisalo muistutti, että ilmastonmuutos on myös turvallisuuskysymys.

4.6.2019

Antti Rinteen hallitus paikkaa edellisen hallituksen kehitysrahoitukseen jättämää aukkoa. Pekka Haaviston mukaan hallitusohjelman kipeimmät kompromissit tehtiin yritystuissa ja perhevapaissa.

11.1.2019

Vihreät eivät päässeet sopuun esimerkiksi koulutusleikkauksien paikkauksesta ja ympäristölle haitallisten tukien karsimisesta muiden nuorisojärjestöjen kanssa.

1.12.2017

Esimerkiksi ympäristöjärjestöjen pysyviksi tarkoitettuja määrärahoja katoaa hallituksen budjeteista, ilmenee tuoreesta valiokuntamietinnöstä.

11.10.2017

Tavoitteena on laatia suunnitelma, jota tulevatkin hallitukset voivat kannattaa, riippumatta siitä, mitkä puolueet hallituksen muodostavat.

18.6.2015

Tutkijan mukaan hallitusohjelmassa on pohjavire, jossa ”neoliberalistiset näkemykset taloudesta kohtaavat arvokonservatiivisen käsityksen perheestä ja naisen roolista”.

11.6.2015

Tuloeroja mittaava gini-kerroin kasvaa perusporvarihallituksen päätösten myötä merkittävästi. Vielä rajummin kasvaa köyhien vanhusten osuus.

8.6.2015

Perusporvarihallituksen pääministeri Juha Sipilä paljasti viime viikolla suunnitelmansa neljän miljardin euron leikkauksista sosiaalietuuksiin, koulutukseen, terveydenhoitoon ja yritystukiin.

7.6.2015

Mitä tarkoittaa, että kunnat eivät ole jatkossa velvollisia noudattamaan esimerkiksi nuorisolakia ja kirjastolakia? Vihreä Lanka selvitti asian Matti Vanhaselta (kesk), joka johti valmistelua hallitusneuvotteluiden salaisessa työryhmässä.

1.6.2015

Hallituksen veromuutokset hyödyttävät suhteellisesti eniten seitsemänteen ja kahdeksanteen tulokymmenykseen kuuluvia eli niitä, joilla on käytettävissään enemmän rahaa kuin 60–70 prosentilla suomalaisista. Köyhin 20 prosenttia suomalaisista hyötyy veromuutoksista sekä suhteellisesti että euromääräisesti vähiten.

27.5.2015

Perusporvarihallitus leikkaa koulutuksesta ja opintotuista yli 600 miljoonaa euroa. Tavoitteena on pienentää maisteriksi valmistuvien määrää huomattavasti.

27.5.2015

Kehitysyhteistyön määrärahoista leikataan suoraan 200 miljoonaa euroa, 100 miljoonaa euroa muutetaan lainoiksi ja päästökauppatulojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön lopetetaan, mikä tarkoittaa noin 60–70 miljoonan euron vähennystä.

27.5.2015

Juha Sipilän johtamien hallitusneuvotteluiden tulokset esiteltiin tänään keskiviikkona. Ympäristöministerin salkku yhdistetään liikenne- ja viestintäministerin salkkuun. Kehitysasiat kuuluvat jatkossa ulkomaankauppaministerin salkkuun.

22.5.2015

Tuleva hallitus on paljastanut osan linjauksistaan. Vihreä Lanka kokosi kortit, jotka hallitus on jo kääntänyt näkyviin.

7.5.2015

Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat Suomen seuraavan hallituksen. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan hallituksessa painottuvat nyt konservatiiviset ja talousoikeistolaiset valinnat.

5.5.2015

Maailmanpankin Social, Urban, Rural and Resilience Global Practice -osastoa johtava Sari Söderström Feyzioğlu muistuttaa, että kehitysyhteistyössä on edetty hyvin kauas kaivojen kaivamisesta ja kehitysyhteistyö hyödyntää nykyään molempia osapuolia.

28.4.2015

”Sen sijaan, että Sipilä ajaisi tukemaansa Energiaremonttia, hän heittää pallon muille puolueille.”

23.4.2015

Millainen on uusi hallitus ja millaista ympäristöpolitiikkaa se tekee? Keskusta voitti odotetusti vaalit ja perussuomalaiset hävisi vain vähän. Sdp sai pahan löylytyksen, ja myös vasemmistoliiton vaalitulos oli surkea.

8.4.2015

Uusiutuva energia on teknisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kannattava tapa tuottaa energiaa, vain poliittinen tahto puuttuu.

23.6.2014

Ydinvoimaa ei tuoreessa neuvottelutuloksessa mainita vaan alkuperäisen hallitusohjelman kirjaus jää voimaan. ”Käytännössä tämän pitäisi kai tarkoittaa Fennovoiman ja TVO:n hankkeiden kaatumista”, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja arvioi.

10.4.2014

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Outi Alanko-Kahiluodon mukaan puolueella ei ole tarvetta avata kolmen vuoden takaisten neuvotteluiden linjauksia edes ydinvoiman osalta.

28.6.2011

Uusi hallitusohjelma antaa hyvät eväät neljäksi seuraavaksi vuodeksi, jos maailman tila säilyy vakaana eikä yllätyksiä tapahdu, sanoi vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

22.6.2011

Vihreä Lanka arvioi, mitkä vihreiden tavoitteista päätyivät hallitusohjelmaan ja mitkä eivät. Monen tavoitteen toteutuminen varmistuu käytännössä vasta hallituskauden aikana.

20.6.2011

Uuden hallitusohjelman pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta. Ympäristöjärjestöt olisivat kuitenkin kaivanneet konkreettisia sitoumuksia päästöjen vähentämiseksi.

15.4.2011

”Jos uuteen hallitukseen mennään gallupien pohjalta, luonnonsuojelu käy äärimmäisen uhanalaiseksi. Samalla vahingoitetaan Suomen brändiä, jonka maabrändityöryhmä huomasi perustuvan juuri luontoon ja luontosuhteeseen”, SLL:n Ilpo Kuronen kirjoittaa Vihreässä Langassa.

30.3.2011

Muun muassa kansanedustaja Pekka Haavisto, varapuheenjohtaja Mari Puoskari ja oikeusministeri Tuija Brax ovat liittyneet Baltic Sea Action Groupin perustamaan Itämeri-virtuaalipuolueeseen.

22.3.2011

Vihreiden politiikkaohjelmat voi kopioida nyt ilman lupaa. Kyseessä on samalla näpäytys demarien copyright-kampanjalle. Vihreät altistavat myös kampanjailmeensä yleisön muokkauksille.

21.2.2011

WWF:n mielestä luonnonsuojelu on unohdettu lähes kokonaan poliittisessa keskustelussa vaalien alla. Se haluaa, että varsinkin Itämeri näkyy tulevassa hallitusohjelmassa.

17.2.2011

Animalia vaatii kaikkien Suomen turkistarhojen tarkastamista ja lakia rikkovien välitöntä sulkemista. Vihreät haluavat puolestaan kirjata turkistarhauksesta luopumisen hallitusohjelmaan.

14.2.2011

Vihreät esitteli maanantaina uuden työn ohjelmansa, johon kuuluu myös jo vuonna 2007 esitelty perustulomalli. Nyt mallia on muokattu taloustaantuman ja julkisen talouden velkaantumisen näkökulmasta.

11.2.2011

”Ympäristövaliokunta otti varsin varovaisesti mutta myönteisesti kantaa ilmastolain puolesta. Ilmastolaki olisi saatava kirjattua seuraavaan hallitusohjelmaan”, varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen sanoo.

10.2.2011

Vastakkainasettelu ilmastolain kannattajien ja vastustajien välillä kärjistyy. Kolme vuotta kestänyt kampanjointi lain puolesta huipentuu vaaleihin.

4.2.2011

Kuntia on Suomessa 336, mutta montako niitä tarvitaan? Kysymys kuntien tulevaisuudesta nousee jälleen vaalikeväänä esiin, joten Vihreä Lanka selvitti, miltä näyttää sadan kunnan Suomi.

4.2.2011

Vanhemmuuden kustannusten tasaamisessa ei lähivuosina oteta suuria harppauksia tasa-arvoisempaan suuntaan. Tutkijan mielestä äitiyden työnantajille aiheuttamat kustannukset ovat myytti, joka kaipaa ravistelua.

31.1.2011

Bruttokansantuotteen rinnalle halutaan uusia mittareita. Vihreän sivistysliiton julkaisemassa Onnellisuustalous-artikkelikokoelmassa hahmotellaan malleja onnellisuuden edistämiseen ja mittaamiseen.

18.1.2011

Vihreiden puoluehallitus esittää ruuhkamaksujea seuraavaan hallitusohjelmaan. Puolueen tietoyhteiskuntatyöryhmä on selvittänyt, miten ruuhkamaksujen ja yksityisyydensuojan sovittaminen onnistuu.

18.1.2011

Ensi keväänä muodostettavalle hallitukselle kasataan tehtäviä, vaikka sen kokoonpanosta ei ole kellään vielä aavistustakaan. Ympäristöjärjestöt julkistivat tänään yhteiset tavoitteet tulevaan hallitusohjelmaan.

12.1.2011

”Tie- ja raideinvestointien nostettiin tällä hallituskaudella ensimmäistä kertaa yhtä suuriksi. Jatkossa vihreiden tavoite on, että pääosa rahoituksesta suunnataan radoille”, puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.

13.12.2010

”Jos jokainen itse näkee vaikkapa kerran vuodessa, minkä verran rahaa tilille on kertynyt tai minkä verran sitä kuluu, kun on työttömänä, niin kyllähän se kannustaa tekemään töitä”, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Tarmo Valkonen.

9.12.2010

Lyhytnäköistä populismia vai poliittisten vaihtoehtojen tarjoamista? Tätä on kyselty, kun pääoppositiopuolue sdp on äänestänyt Kreikan ja Irlannin tukipaketteja vastaan eduskunnassa.

2.12.2010

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki vaatii ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan. Laki sitoisi kaikki yhteiskunnan sektorit kantamaan vastuunsa ilmastotalkoissa.

17.11.2010

Oikeusministeriön mukaan yhdenvertaisuuslain uudistusta ei kannata toteuttaa ilman valvonnan laajentamista, mille ei tässä vaiheessa löydy rahaa.

30.9.2010

Suomi saa ensi vaalikaudella ympäristöjärjestöjen jo pitkään ajaman ilmastolain, jos valmistelu etenee ympäristöministeriön toivomalla tavalla. Ympäristöjärjestöt ovat viime vuodet kampanjoineet sen puolesta, että ilmastolaki leikkaisi Suomen päästöjä viisi prosenttia vuosittain.

30.9.2010

Yleisradion julkinen palvelu saatetaan pian rahoittaa pääosin valtion televisio- ja radiorahastosta, johon siirretään vuosittain valtion talousarvioista riittävät varat.

30.9.2010

Suomi on saanut eurooppalaisilta ihmisoikeuselimiltä kovaa kritiikkiä ja langettavia tuomioita muun muassa vankien oloista, ylipitkistä oikeusprosesseista ja sananvapaustuomioista.

30.9.2010

Vaikka avoimia työpaikkoja voi hakea netistä, työttömän pitää tukia saadakseen käydä paikan päällä työ- ja elinkeinotoimistossa.

30.9.2010

Kolmen ämmän, eli maa- ja metsätalousministeriön tarpeellisuus on kuluvan vuoden aikana kyseenalaistettu useasti.

30.9.2010

Nopeammin kouluun ja aiemmin töihin. Ensi vaalikaudella opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa toteuttaa useita opiskelun nopeuttamiseen liittyviä uudistuksia.

30.9.2010

Toiveiden tynnyri täyttyi, kun ministeriöt listasivat toiveensa seuraavaan hallitusohjelmaan vastikään valmistuneissa tulevaisuuskatsauksissaan.

14.9.2010

”Itsemurhan kautta kuolee Suomessa vuosittain yli kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. Syystä tai toisesta aihe ei ole tällä vuosituhannella herättänyt poliittista kiinnostusta”, Pekka Sauri sanoo.

9.9.2010

Uraanista halkeaa pian pala verottajalle, jos elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen saa tahtonsa läpi. Veron tarkoituksen on leikata muun muassa ansiottomia windfall-voittoja.

24.8.2010

Vaalikynsien teroittaminen on täydessä vauhdissa, kun puolueet ovat alkaneet vähitellen paljastaa, millä ehdoilla ne ovat valmiita lähtemään hallitukseen.

23.6.2010

”Ohjelma ei anna toivoa mistään loppukiristä, pikemminkin se vahvistaa uskoa, että edessämme on 298 päivää päättämättömyyttä”, sanoi sdp:n Jukka Gustafsson pitämässään ryhmäpuheenvuorossa.

22.4.2010

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta valmistelee Marja Tiuran johdolla Suomen seuraavaa hallitusohjelmaa. Luvassa on muun muassa päästöperusteista energiaverotusta ja ehkäisevän työterveyshuollon kehittämistä.

21.4.2010

Opiskelijajärjestöt vaativat, että kaikki puolueet tekevät maksuttomasta koulutuksesta kynnyskysymyksen hallitusneuvotteluissa.

18.2.2010

Konsulttiyhtiö McKinsey & Company on tähän mennessä tuottanut valtioneuvostolle kolme ”yleisluonteista muistiota”, joissa on ”useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia”.

22.5.2008

Vihreän Langan toimituksen mitta tuli täyteen. Mistä löytyisi se Kekkonen, joka määräisi uudet vaalit? Vai määrääkö Kakkonen siitäkin?

9.11.2007

Mistä tulevaisuusvaliokunta puhuu tällä vaalikaudella, siitä eduskunta säätää lain seuraavalla.

14.9.2007

Oikeus- ja taloustieteilijät pitävät perintöveron poistamista perheyritysten perijöiltä epäoikeudenmukaisena ja hyödyttömänä.

14.9.2007

Talouden ja politiikan kansainvälistyminen lisää lobbarien kysyntää.

14.9.2007

Huhtikuussa Säätytalolla rikkaiden haaveista tuli totta. Anders Blom lobbasi perintöveron poiston perheyrityksiltä Suomen hallituksen ohjelmaan.

Viite