Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

3.9.2019

Ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mielestä lupaprosessi on ongelmallinen, sillä alkuperäisessä kaivosluvituksessa uraania ei käsitelty.

7.6.2019

Vihreiden johtotehtäviin pyrkivistä puolet suhtautuu varovaisen myötämielisesti siihen, että puhtaamman liikenteen saavuttamiseksi tarvitaan lisää kaivoksia.

7.6.2019

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopaisesta vastuullinen talouspolitiikka ei tarkoita vain leikkauksia vaan tehokasta kiertotaloutta ja osaamistaloutta.

9.1.2019

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professorin Ismo Pölösen mukaan ehdotetut lakimuutokset tulisi hylätä, jos niitä ei valmistella paremmin.

23.11.2018

Joskus kaivosta suunnitellaan alueelle, jossa se uhkaa luontoa ja elinkeinoja erityisen paljon. Mutta asioihin voi vaikuttaa! Pyysimme konkareilta vinkkejä, kuinka kaivos kaadetaan.

28.9.2018

Hallituksen ja ministeriön toiminta CETA-selvityksessä on tutkijoiden mielestä arveluttavaa. Suomi uskoo naiivisti vapaakauppasopimukseen, ja se on tutkijan mielestä paha virhe.

18.4.2018

Kuusamon valtuusto äänesti viime kaudella kaivoshankkeen nurin, mutta kaivosyhtiö jatkaa yrittämistä. Se työllistää Koillismaan vihreitä ja Kuusamon kuntapäättäjiä.

4.4.2018

Vihreä eduskuntaryhmä on huolissaan myös uraanikaivosten perustamisesta takaoven kautta. Näin on käymässä Sotkamon Terrafamen tapauksessa, jossa kaivoslupa on alunperin haettu muuhun toimintaan.

10.11.2017

Terrafamella ei ole lupaa suunnitellulle jalostuslaitokselle. Toimitusjohtaja Joni Lukkaroisen mukaan luvan haku aloitetaan pian ympäristövaikutusten arvioinnilla.

27.10.2017

Kuka saa hankkia elantonsa tuntureista ja Lapin maasta? Tätä pohditaan Kolarissa, jossa kaivoshankkeen toivotaan tuovan työtä mutta pelätään pilaavan Muonion-Tornionjoen ja myrkyttävän kalat.

29.9.2017

Vihreät esittää kaivoksille louhintaveroa sekä kaivosten sähköverokannan palauttamista korkeampaan luokkaan. Louhintavero toisi 20 miljoonan euron verotuoton. Vihreiden mukaan louhintavero karsisi kannattamattomimmat kaivokset.

17.10.2016

”Suomessa pitää tehdä paljon malminetsintää, mutta kaivokset pitäisi perustaa vain hyviin esiintymiin”, sanoo tietokirjan kaivosalasta kirjoittanut Elina Grundström. Hänen mukaansa uusi kaivosbuumi on jo tuloillaan.

17.6.2015

Konkurssikaivosta yritetään edelleen myydä. Veronmaksajien rahaa tarvitaan 112 miljoonaa euroa lisää.

27.5.2015

Talvivaaran ympäristörikosoikeudenkäynti alkaa 4. elokuuta Kajaanin käräjäoikeudessa Kainuussa.

28.4.2015

Vihreä Lanka kirjoitti jo vuoden 2011 joulukuussa Talvivaaran toteutumattomista tuotantoennusteista.

24.4.2015

Kolmena ensimmäisenä vuonna kaivoksen sulfaattipäästökiintiö on satakertainen alkuperäiseen päästöarvioon verrattuna ja sen jälkeenkin yli nelikymmenkertainen.

12.3.2015

Talvivaaran konkurssipesän myynti näyttää nyt olevan kiinni siitä, että vesiongelmat ratkaistaan nopeasti. Käytännössä se tarkoittanee purkuputkea ja juoksutuslupaa.

27.2.2015

Vihreä Lanka kysyi asiasta kolmelta keskeiseltä virkamieheltä. Heidän kertomansa perusteella esimerkiksi kemikaalivarastojen vähäisyys ja osin myös huoltojen väliin jättäminen tiedettiin.

26.2.2015

Uuden ympäristönsuojelulain pykälää – johon elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vetoaa – on tiukennettu juuri sellaisen juoksutuksen vuoksi, jota nyt harkitaan.

25.2.2015

Jan Vapaavuoren mukaan kaivos oli yllättävän heikossa kunnossa, kun valtio sai sen käsiinsä Talvivaara Sotkamon konkurssin käännyttyä julkisselvitykseksi.

11.2.2015

Syyte koskee vuodenvaihteessa 2013–2014 tehtyä päätöstä niin sanotun raffinaatin pumppaamista Kuusilammen avolouhokseen.

3.2.2015

Yaran maksettavaksi kaivoksen liikenneyhteyksistä jäisi vain Kemijärvelle tuleva lastausterminaali, jonka hinta liikkuisi alustavien arvioiden mukaan muutamasta miljoonasta pariinkymmeneen miljoonaan euroon.

30.1.2015

Talvivaaran kaivosyhtiö saa puolitoista kuukautta lisäaikaa täydennetyn velkasaneerausohjelman laatimiseen. Yhtiö tiedotti asiasta perjantaina.

10.12.2014

”Onhan se iso hanke. Isoimmat, kuten Pohjanmaan radan uusiminen tai Kehärata ovat toki yli 800 miljoonaa. Mutta suuret tiehankkeet ovat samaa luokkaa”

28.11.2014

Julkisselvityksessä olevia konkurssipesiä on Suomessa ollut viime vuosina muutamia. Talvivaaran konkurssipesä on kuitenkin selvästi suurempi kuin mikään aiemmista.

27.11.2014

EU:n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus on ympäristölainsäädännölle vaarallinen, ja sen kaatamiseksi on toimittava. Tässä vinkit alkuun!

25.11.2014

Neuvotteluiden lähtökohtana on, että valtion osuus ratavaihtoehdon kokonaiskustannuksista on alle puolet. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta uskoo, että Soklin kaivos toisi työpaikkoja Itä-Lappiin sekä tuloja valtiolle erilaisina maksuina ja veroina.

13.11.2014

Talvivaara-kaivoskonsernin kaivospuoli syöksyi viime viikolla kujanjuoksusta konkurssiin. Emoyhtiö nilkuttaa vielä eteenpäin velkasaneerauksen toivossa. Kaivosta pyöritetään tosin jo nyt valtion rahoilla.

6.11.2014

”Valtio tulee ottamaan tilanteen heti haltuunsa. Valtio tulee kaikissa tilanteissa huolehtimaan, että toimintaa pidetään yllä ja ottaa vastuun siitä”

30.10.2014

Saila Miettinen-Lähde on keskeisiä Talvivaaran johtajia, hän on toiminut kaivosyhtiön talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2005, käytännössä alusta lähtien.

2.10.2014

Jos kaivosyhtiölle ja sen tytäryhtiölle ehdotettu velkasaneerausohjelma toteutuu, vahingonkorvauksista maksetaan vain sadasosa.

2.10.2014

Talvivaaraa pidettiin pitkään suurena kaivosihmeenä, joka alkaa jauhaa rahaa aina viimeistään ensi vuonna. Talvivaara on tarina. Ja tarinassa voidaan luvata melkein mitä vain.

30.9.2014

Se, miten operaatio tehdään ja miten se rahoitetaan, on auki. Talvivaaralla on aikaa joulukuun alkuun saakka.

26.9.2014

Talvivaaran ympäristövahinkoihin johtaneista teoista on päätetty pienessä porukassa. Esimerkiksi osakeyhtiön kaivostoiminnasta vastaavan tytäryhtiön hallitus – jonka periaatteessa pitäisi valvoa yhtiön toimintaa – pidettiin pitkälti pimennossa ympäristöongelmista.

22.9.2014

Syytettyjen määrä on pieni epäiltyjen joukkoon verrattuna. Esitutkinnan jälkeen poliisi epäili jutussa peräti 18:aa ihmistä.

5.9.2014

"Periaatteessa jos jotain ympäristöllisesti merkittävää on tapahtunut 2009, niin siitä olisi pitänyt tiedottaa heti. Tai viimeistään seuraavan vuoden alussa toimintakertomuksessa."

4.9.2014

Tukesin luvasta huolimatta uraanintuotannon aloittaminen on kaukana. Talvivaaran kohtalon ratkaisevan velkasaneerausmenettelyn pitäisi ratketa tämän kuun loppuun mennessä.

1.9.2014

Long Playn mukaan Talvivaaraa rakennettiin 2008 kovalla kiireellä: kaivoksen prosessi piti saada toimivaksi avajaisiin mennessä. Avajaisten jälkeen metallitehdas purettiin osittain ja rakennettiin uudestaan. Jutussa haastateltu entinen talvivaaralainen puhuu Potemkinin kulisseista.

22.8.2014

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa kuun alussa sattuneen suuren kaivospatovuodon jälkipyykki vaikuttaa koko maan kaivosalaan. Mount Polleyn onnettomuuden on arvioitu olevan Kanadan historian pahin ympäristöonnettomuus.

6.5.2014

"Todistusaineiston kanssa on valtava urakka. Uskomme kuitenkin, että syyteharkintaratkaisut valmistuvat toukokuun aikana."

30.4.2014

Talvivaaralta vietiin lupa Kolmisopen louhoksen perustamiseen. Käytännössä uusi lupa tarkoittaa siis sitä, että kaivoksen laajentamismahdollisuudet vähenevät rajusti.

30.4.2014

Talvivaaran kaivoksen ympäristövakuuksien määrä kolminkertaistuu 107 miljoonaan euroon nykyisestä noin 35 miljoonasta.

25.4.2014

Ely-keskuksen perjantaisen tiedotteen mukaan kaivosyhtiö on juoksuttanut kipsisakka-altaalta jätevettä Kuusilammen avolouhoksen pohjoispäätyyn.

20.3.2014

Vihreä Lanka selvitti, millaisia ympäristöön liittyviä kustannuksia Talvivaaralle on tulossa lähimmän vuoden aikana. Varmoja summia ei voi sanoa, mutta miljoonien eurojen lisämenoja voi pitää liki varmana.

6.3.2014

Käräjäoikeus kieltää Talvivaara sakon uhalla myymästä tai luovuttamasta sinkkiä kenellekään muulle kuin sinkkijätti Nyrstarille.

5.3.2014

Ely-keskus kieltää sakon uhalla kaivosyhtiötä johtamasta metallitehtaalta tai liuotuskasoilta metallipitoista liuosta Kuusilammen louhokseen. Jos yhtiö ei tottele kieltoa, valvoja voi määrätä sakon maksettavaksi.

28.2.2014

Nykyisellä liuotusteholla jäädään vielä kauas tavoitellusta tuotannosta. Bioliuotusprosessin toimivuus on kaivoksen tulevaisuuden kannalta tärkein kysymys.

27.2.2014

Jaakko Jonkan mukaan valvoja on jumiutunut liikaa yksittäisten ongelmakysymysten arviointiin kokonaistilanteen arvioinnin kustannuksella. Erikseen hän mainitsee kipsisakka-altaan, jossa piti säilyttää vettä vain rakentamisaikana.

21.2.2014

Kaivosyhtiö Talvivaara ei lähde mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Yhtiö tukee projektia, muttei voi nykytilanteessa sitoutua ydinvoimalan lisärahoitukseen.

14.2.2014

Ely-keskus arvioi, että luonnonmetsää oli vahingoitettu noin 120 hehtaarin alalla. Mawson taas väittää tiedotteessaan, että kyse oli vain pienimuotoisesta näytteenotosta.

4.2.2014

"Kalvorakenteen repeytyminen johtaisi nopeasti suureen vuotoon, jonka pääsyä ympäristöön ei saataisi yhtiön nykyisillä varoaltailla estettyä."

3.2.2014

Onnettomuustutkintakeskus tiedotti maanantaina marraskuun 2012 kipsisakka-allasvuotoa koskevasta tutkinnastaan. Raportin mukaan ”ympäristöriskien tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja niihin varautuminen oli puutteellista aikaisemmista vuodoista huolimatta”.

16.1.2014

Talvivaaran kaivoksen ympäristörikosepäilyn esitutkinta on loppunut. Syyttäjät ovat saaneet lopullisen esitutkintamateriaalin tällä viikolla, ja syyteharkinta alkaa.

8.1.2014

Yhtiön koko henkilöstöä koskeneiden yt-neuvottelujen tuloksena 246 työntekijää lomautetaan vaiheittain. Alihankkijoiden työntekijät ovat enimmäkseen jo lähteneet velkasaneeraukseen pudonneelta kaivokselta viime vuoden lopulla.

3.1.2014

Jos kaivosyhtiö ei toimi kehotuksen mukaan, ely-keskus muistuttaa voivansa käyttää myös hallintopakkoa.

20.12.2013

Kieltoalue ulottuu sisäministeriön kartan perusteella myös kaivospiirialueen ulkopuolelle.

12.12.2013

Talvivaaran esitutkinta Oulun poliisissa venyy ainakin vuoden 2014 toiselle viikolle. Asianomistajien ja epäiltyjen loppulausuntojen antamiseen on aikaa tammikuun 10. päivään saakka. Lisäaikaa on pyydetty kahdesti.

5.12.2013

Talvivaaran uraanintuotanto ei ole vielä käynnistynyt, sillä kaivosyhtiö ei ole saanut talteenotolle vielä ympäristölupaa. Sen käsittely on kesken Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Nyt siis puuttuu myös vaadittava hallituksen lupa.

28.11.2013

Ympäristöviranomaisten vielä muutama vuosi sitten jopa oikeusprosessin avulla vastustamasta takuumuodosta on tullut osa ympäristöhallinnon ohjeistusta.

28.11.2013

Jo ensi vuoden alusta rahaton kaivosyhtiö joutuu järjestämään jostain yli kymmenen miljoonan ympäristövakuuden, sillä Atradius takaa vuoden alusta vakuudesta enää 20 miljoonaa.

28.11.2013

Talvivaaran suurvelkojat ovat suuryrityksiä, joiden pitäisi olla varautuneita myös tappioihin. Kaivosyhtiö on kuitenkin velkaa myös paikallisille pienille ja keskisuurille yrityksille pahimmillaan yli miljoona euroa.

21.11.2013

Kaivosyhtiö Talvivaara tiedotti torstaina, että se on epäonnistunut yrityksissään hankkia 40 miljoonan euron lisärahoitusta yrityssaneeraukseen.

20.11.2013

Talvivaaran kaivosyhtiö tyrmää ympäristöjärjestöjen bioliuotuksen toimivuuteen kohdistaman kritiikin. Yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen muistuttaa, että Talvivaara on tuottanut bioliuotuksella enemmän nikkeliä kuin kukaan muu Suomessa.

15.11.2013

”Jos yrityssaneeraus epäonnistuu edellä mainituista tai muista syistä, Talvivaara odottaa hakevansa konkurssia, ellei muita vaihtoehtoja ole siihen mennessä tullut saataville”, kaivosyhtiö toteaa tiedotteessaan.

11.11.2013

"Kun kasojen ilmastus lopetetaan, bakteerit menettävät lopullisesti muutamassa päivässä kykynsä liuottaa metalleja", ympäristöjärjestöjen asiantuntijaryhmä toteaa.

8.11.2013

"Hieman päälle vuorokaudessa Pohjola ja tämän asiantuntijaryhmä nousivat julkisuuspimennosta Talvivaara-uutisoinnin ilmaherruuteen."

7.11.2013

"Tunnen yhden kansanedustajan. Hän vei asiaa eteenpäin omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille ja sitä kautta pääsimme eteenpäin."

7.11.2013

"Mikäli Talvivaara ei saa kyseistä lisärahoitusta, Talvivaaran hallitus tulee harkitsemaan muita Talvivaaran käytössä olevia vaihtoehtoja, mukaan lukien hakemus yrityssaneeraukseen tai konkurssiin."

31.10.2013

Onko Talvivaaran bioliuotuksen tavoiteteho saavutettu siksi, että kasoilla kiertävä liuos on väkevöitynyt metallitehtaan käyttötauon aikana? Vihreä Lanka kysyi Talvivaarasta selitystä ilmiölle.

31.5.2013

Vihreän Langan tietojen mukaan perjantaina annettu vesilupa on katsottu avissa raamipäätökseksi, jonka päälinjat säilyvät myös varsinaisessa ympäristöluvassa.

27.5.2013

Vihreän Langan tietojen mukaan SLL jätti tutkintapyynnön Oulun poliisille perjantaina. Tutkintapyynnössä liitto pyytää poliisia selvittämään, onko Talvivaara syyllistynyt ympäristön turmelemiseen tai muihin ympäristörikoksiin viime marraskuun aikana tai sen jälkeen.

23.5.2013

Miten kaivokselle jää näin paljon vettä, vaikka kaiken ylimääräisen jäteveden pitäisi laskujen mukaan päätyä vesistöön?

21.5.2013

"Kortelammen padolta tulevassa ojassa virtasi maitokahvin väristä, hieman sitä punertavampaa läpinäkymätöntä jätevettä."

2.5.2013

Hallinto-oikeus arvioi, että ylijäämävettä on kerääntynyt kaivokselle toiminnan alkuvaiheesta lähtien, eivätkä sateet ole keskeinen syy veden kertymiseen kaivosalueelle.

26.4.2013

Pohjois-Savon Sote vaatii, että Talvivaaran toiminta keskeytetään toistaiseksi ja kaivosyhtiö määrätään järjestämään vesien varastointi kaivosalueella ja puhdistamaan pilaantuneet maa- ja vesialueet.

26.4.2013

Malminetsintäyhtiö Mawson Energi Ab on aiheuttanut luontovahingon Ylitorniolla, tiedottaa Lapin ely-keskus. Mawson etsi malmia Rompaiden ja Mustiaapa-Kaattasjärven Natura-alueilla vuonna 2010–2011 ilman ympäristöministeriön tai Metsähallituksen lupaa.

24.4.2013

"Ydinprosessi ei toimi, ja kaivos ei ole elinkelpoinen. Järjestöjen mielestä Talvivaaran toiminnan jatkaminen ei ole enää yhteiskunnan kokonaisedun mukaista."

22.4.2013

Vihreä Lanka kysyi joukolta suomalaisia vaikuttajia, mitä Talvivaaran kaivosalueella tapahtuu 20 vuoden kuluttua, 2030-luvun alussa.

22.4.2013

Suomalaisista 59 prosenttia on sitä mieltä, että Talvivaaran kaivos on suljettava, jos se ei vuoden loppuun mennessä saa vähennettyä päästöjään viranomaisten vaatimalle tasolle. Asia käy ilmi sanomalehti Kalevan Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

18.4.2013

Talvivaaran lupa-asioista päättävästä Pohjois-Suomen aluehallintokeskuksesta vahvistettiin torstaina Vihreälle Langalle, ettei raporttia ole sinne tullut.

12.4.2013

Ely-keskuksen mukaan riski uudesta vuodosta on olemassa, eikä sen sattuessa kaivoksen hätäisesti rakennettujen patojen kapasiteetti riitä.

12.4.2013

Eläkeyhtiö Ilmarinen on myynyt kaikki omistamansa Talvivaaran kaivosyhtiön osakkeet ja peruuttanut osakeantimerkintänsä. Yhtiö on ollut yksi Talvivaaran suurimmista omistajista.

10.4.2013

”Tämä juoksutusvesi on varmaankin tulviessaan metsäalueelle liottanut ja kuljettanut mukanaan sinne aiemmin saostunutta uraania sekä myös Ylä-Lumijärven uraanipitoista vettä ja pohja-ainesta Lumijokeen."

10.4.2013

Kainuun ely-keskus ei ole vielä kertonut, hyväksyykö se kaivosyhtiön käsitystä yllättävästä poikkeustilanteesta. Vihreän Langan saamien tietojen mukaan ympäristöjärjestöt aikovat valittaa elyn päätöksestä välittömästi, jos näin käy.

9.4.2013

Talvivaaran kaivosyhtiö tiedottaa saaneensa sunnuntaina ilmenneen vuodon tukittua. Suomen luonnonsuojeluliitto moittii sitä, että vuotoliuos on johdettu varoaltaisiin, joista se voi päästä luontoon.

5.4.2013

Luonnonsuojelulitto kehottaa elyä vaatimaan Talvivaaraa todistamaan, että toimiva mittausjärjestelmä on olemassa. Jos näin ei ole, pitää jätevesien laskeminen etelän suuntaan keskeyttää liiton mukaan tarvittaessa hallintopakon avulla.

4.4.2013

Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissisen mukaan kaivosyhtiö ei ole lisännyt jäteveden juoksutuksia pohjoiseen. Nissinen sanoi torstai-iltana Vihreälle Langalle, että pari viimeistä viikkoa pohjoiseen on laskettu noin 800 kuutiota jätevettä tunnissa.

26.3.2013

Kaivosyhtiön mereen laskemissa jätevesissä on sulfaattia litrassa vettä 600–800 milligrammaa, kun sitä yhtiön arvion mukaan piti olla noin 70 milligrammaa.

13.3.2013

Liitto katsoo, että hallintopakko voidaan käyttää ympäristönsuojelulain 86. pykälän mukaan. Siinä nimittäin todetaan, että jos ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta aiheutuu välitöntä terveyshaittaa tai merkittävää muuta välitöntä ympäristön pilaantumista, valvontaviranomainen voi keskeyttää toiminnan.

8.3.2013

Finlandia-talossa tänään perjantaina järjestettävän Talvivaara-kaivosyhtiön yhtiökokouksen edustalla mieltään osoittava Stop Talvivaara -kansanliike vaatii vihreiltä ministereiltä voimakkaita toimia.

4.3.2013

”Vuoksen ja Oulujoen vesistöt pitäisi päästää toipumaan aiemmasta rasituksesta sen sijaan, että niihin syydetään entistä enemmän epävarmalla menetelmällä käsiteltyjä jätevesiä”, SLL:n toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen sanoo.

15.2.2013

"Näyttäisi siltä, että päällimmäisenä huolena toiminnanharjoittajalla ei ole ollut ympäristöön liittyvä lainsäädäntö."

14.2.2013

Ilman osakeannista saatavia rahoja Talvivaara ei todennäköisesti voi rahoittaa toimintaansa tai maksaa takaisin velkojaan.

13.2.2013

Jos yhtiön esittämä suunnitelma toimii, ympäristöön pääsee lähikuukausina noin seitsemän miljoonaa kiloa sulfaattia ja yli kaksi miljoonaa kiloa natriumia. Jos yhtiön vesienpuhdistussuunnitelma ei toimi luvatusti, tilanne voi olla vielä pahempi.

31.1.2013

Kun Talvivaara listautui Helsingin pörssiin maaliskuussa 2009, osakkeenomistajia oli 700, ja 43 prosenttia firmasta oli ulkomaalaisten ja omistuksen alkuperän peittävää hallintarekisteriä käyttävien firmojen taskussa. Nyt kaikki on toisin.

25.1.2013

Suomen pinta-alasta liki 53 000 neliökilometrillä on kaivosyhtiön jonkinasteinen varaus kaivostoiminnalle. Natura-alueista noin 4 100 neliökilometriä on varattu eri tasoisesti kaivostoimintaa silmälläpitäen.

22.1.2013

Urakalla on kiire, sillä jos saastunutta ainesta ei saada maastosta ennen kevättä, sen sisältämät haitta-aineet voivat päästä alapuolisiin vesistöihin.

17.12.2012

Kaivosyhtiö Nordic Minesin mukaan rikastushiekkaputkilinjan tiiviste rikkoutui ja lietettä vuoti kymmeniä kuutioita. Kaivoksen mukaan lietettä on vuotanut korkeintaan 80 kuutiota.

28.11.2012

"Kipsisakka-altaan vuodon seurauksena Talvivaara joutui hallitusti juoksuttamaan jonkin verran altaan vesiä luontoon."

Sivut

Viite