Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

29.10.2019

Mikko Pelttari ja Jenna Kunnas tekivät satukirjan ilmastonmuutoksesta helpottaakseen monimutkaisen asian hahmottamista.

11.10.2017

”Lapsen tekeminen – tai tekemättä jättäminen – on valtavalla marginaalilla merkittävin ympäristöön vaikuttava teko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä.”

30.4.2014

Salil eka, salil vika -biisistä tuttu muusikko kokeili keskiviikkona opettajantaitojaan pitämällä Kaisaniemen 5C-luokalle terveystiedon ja historian oppitunnit. Hän osallistuu Kirkon ulkomaanavun kampanjaan, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta kehitysmaiden opettajapulasta.

12.10.2012

Haluan päästä eroon autosta. Auto on kallis. Bensa on kallista.

9.8.2011

Kelan pitäisi maksaa lapsentekorahaa, ehdottavat Keskustanuoret. Kertaluontoinen vauvabonus olisi suuruudeltaan noin 1 000 - 2 000 euroa, ja sitä saisivat kaikki alle 25-vuotiaat synnyttäjät.

11.7.2011

Vihreiden puheenjohtaja Krista Mikkonen pitää tärkeänä järjestöjen yleishyödyllisen toiminnan, kuten kesäleirien, säilymistä verovapaana.

25.2.2011

Maailman talouden lama on osunut pahiten lapsiin ja nuoriin, väittää Unicefin julkaisema Maailman lasten tila -raportti. Nuorisotyöttömiä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin, 81 miljoonaa.

17.2.2011

Pienillä koululaisilla on tuplasti enemmän lomaa kuin heidän vanhemmillaan. Palkattomat lomat voivat maksaa perheille pahimmillaan tuhansia euroja.

4.2.2011

Vanhemmuuden kustannusten tasaamisessa ei lähivuosina oteta suuria harppauksia tasa-arvoisempaan suuntaan. Tutkijan mielestä äitiyden työnantajille aiheuttamat kustannukset ovat myytti, joka kaipaa ravistelua.

5.1.2011

Demareiden kansanedustaja Kimmo Kiljunen on ollut tällä viikolla lastensuojelusetä. Kiljusen viikko on kulunut työharjoittelussa Vantaan kaupungin lastensuojelun vastaanottokodeissa ja perhekuntoutuskeskuksessa.

26.11.2010

”Vanhempainvapaatyöryhmä ei ole päässyt vielä minkäänlaisiin ehdotuksiin. Päinvastoin sen työ tuntuu olevan pahasti solmussa”, vihreiden Heli Järvinen valittelee.

25.11.2010

Osa vanhemmista pelkää, että hoitajien työaika lyhenee niin paljon, etteivät työssäkäyvät ehdi hakea lapsiaan ajoissa.

11.11.2010

Maahanmuuttajaisä, uusperheen isä sekä varaisoisä palkittiin tänään vuoden isinä. Useamman isän palkitsemisella on haluttu tuoda esiin isyyden monipuolisuutta.

28.10.2010

Naisvaltaiset alat haluavat viimein tasoitusta perhevapaiden kustannuksiin. Teollisuuden edustajat eivät kuitenkaan lupaa merkittäviä myönnytyksiä.

20.10.2010

Euroopan parlamentti päätti keskiviikkona äitiyslomaoikeuden pidentämisestä kaikissa EU-maissa 14 viikosta 20 viikkoon. Ajalta tulee myös saada täyttä palkkaa vastaava korvaus.

20.9.2010

Espoolaisen päiväkodin lokerossa odotti viime maanantaina Kuntaliiton kysely. ”Kyselymme on osa Kuntaliiton selvitystä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa päivähoitomaksujen kehitykseen”, paperissa kerrottiin.

7.7.2010

Suomi tukee YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n järjestämää Summer Games 2010- lastentapahtumaa Gazassa 1,5 miljoonalla eurolla.

10.2.2010

Päiväkodeissa on kiva ja turvallista olla, ilmenee Vantaalla tehdystä tutkimuksesta. Kaupunki kysyi reilulta kahdeltasadalta lapselta kokemuksia päivähoidosta.

1.2.2010

Vihreiden puoluehallitus esittää, että osa toimeentulotuesta korvamerkitään lasten harrastuksiin. ”Köyhyys erottelee lapsia uudella tavoin”, sanoo kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

7.10.2009

Naisasialiitto Unioni paheksuu kuntien yritystä kiertää subjektiivista päivähoito-oikeutta leikkaamalla kodinhoidontuen kuntalisä perheiltä, joissa vanhempi lapsi on hoidossa.

22.9.2009

”Perheverotus suosii isotuloisia perheitä, sitoo pienituloisen puolison kotiin eikä kannusta työntekoon”, sanoo Vihreiden naisten puheenjohtaja Heli Järvinen.

8.9.2009

Imatralaislapsilta halutaan kieltää synttärikarkit. Kaupungin hammashuolto on lähettänyt päiväkodeille viestin, jossa toivotaan, etteivät lapset tarjoa herkkuja synttäreidensä kunniaksi.

31.8.2009

Samaa sukupuolta olevien parien sisäisen adoption mahdollistava laki astuu voimaan tiistaina. Moni mies- ja naispari on jo laittanut asian vireille, kerrotaan Pelastakaa Lapset ry:stä.

5.5.2009

Lakiesitys Rekisteröityjen mies- ja naispareille oikeudesta adoptoida toistensa lapset palaa tänään valiokunnasta eduskunnan käsiteltäväksi. Lakivaliokunta hyväksyi esityksen huhtikuun lopulla.

24.4.2009

Mies- ja naispareille on tulossa oikeus adoptoida toistensa lapset. Lakivaliokunta hyväksyi perjantaina ehdotuksen, joka parantaa rekisteröityjen parien lasten asemaa.

19.1.2009

”Välillä tuli sellainen olo, että on jossain Kummelin kuvauksissa. Pohdin, että onko keskustelukumppanini tosissaan vai parodioiko hän omia lähtökohtiaan”, Jarkko Tontti kertoo.

22.10.2008

Kestovaippajärjestöt luovuttavat tänään yli
1 600 ihmisen allekirjoittaman adressin Turun sosiaalilautakunnalle. Lautakunnan toivotaan peruvan kestovaippakiellon vielä tänään.

16.10.2008

Biohajoavina myytävien kertakäyttövaippojen lajitteleminen ja todelliset ympäristövaikutukset hämmentävät kuluttajia. Moni on pettynyt, kun vaippoja ei voikaan hävittää biojätteessä.

15.10.2008

Turun päiväkodit ovat joutuneet tekemään myönnytyksiä kestovaippakiellon suhteen. Kestovaippayhdistyksen varapuheenjohtajan mukaan virallinen määräys ole missään nähtävillä.

14.10.2008

Syyskuun alussa kauppoihin tulleet biohajoavat kertakäyttövaipat menevät kaupoissa kuumille kiville. Nature Babycare -vaipat on valmistettu 70-prosenttisesti luonnonmateriaaleista.

9.10.2008

Terveysviranomaisten mukaan kestovaipat aiheuttavat hygienia- ja hajuongelmia. Vanhemmat ja kestovaippojen kannattajat ovat nousseet vastarintaan.

5.9.2008

Lapset pärjäävät lämmenneessä ilmastossa kevyemmillä talvivaatteilla. Vauva-lehden mukaan ilmastonmuutos näkyy nyt jo lasten talvipukeutumisessa.

25.6.2008

”On hyvä, että lapsilla on harrastuksia, mutta jos harrastukset täyttävät koko vapaa-ajan, lapselle ei jää aikaa levätä. Lukujärjestys kuuluu kouluun – ei kesälomaan”

23.4.2008

2.2.2007

Kun aikuinenkin ahdistuu ilmastonmuutoksesta, miten siitä pitäisi puhua lapsille.

8.12.2006

Musapajassa lapsi oppii ymmärtämään kavereitaan ja heidän sielunelämäänsä. Aikuisilla olisi paljon opittavaa seitsemänvuotiaiden ennakkoluulottomasta yhteistyöstä.

24.11.2006

Kodin ilmapiiri vaikuttaa lapsen kehitykseen paljon enemmän kuin konkreettiset kasvatusmenetelmät, sanoo vanhemmuutta tutkinut psykologi Kaisa Aunola. Hyväkään kasvatus ei tue lasta, jos siihen liittyy syyllistävää kaksoisviestintää.

Viite