Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

22.10.2019

Suomessa tarvitaan paljon lisää koulutusta ja tiedonjakoa jatkuvasta kasvusta. Jatkuvaan kasvuun erikoistuneet yritykset ovat niin työllistettyjä, että palvelua on vaikea saada järkevässä ajassa.

11.10.2019

Harri Hölttä vaatii, että avohakkuista valtion metsissä on päästävä eroon, metsien ja soiden hiilivarastoja on kasvatettava ja muistuttaa, että valtion maat ovat tärkeitä virkistysalueita.

16.8.2019

Hallitusohjelman mukaan luonnonsuojeluun on löydyttävä sata miljoonaa euroa lisää vuodessa. Tästä näyttää jäävän melkoisesti väännettävää juuri käynnistyneisiin budjettineuvotteluihin.

20.3.2019

”Hömötiaisen kohtalo on surettanut kohta kaksi viikkoa. Tänään keskiviikkona suruun sekoittui viha.”

8.3.2019

”Mitä enemmän laji suosii vanhoja metsiä, sitä huonommin sillä menee.”

11.2.2019

Metsää ei kannata kaataa nykyistä enempää bioenergiaksi. Alan vaikuttajat ja asiantuntijat ovat tästä melko yksimielisiä.

28.1.2019

Metsien tuhoriski kasvaa Suomessa ilmastonmuutoksen vuoksi. Tuhojen torjunta ja luonnon monimuotoisuus voivat olla ristiriidassa.

25.1.2019

Jopa kymmeniätuhansia linnunpesiä tuhoutuu vuosittain kesähakkuiden vuoksi, vaikka luonnonsuojelulaki kieltää lintujen pesimisen häirinnän.

15.3.2018

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ei näe, että ympäristöviranomaisten valitusmahdollisuudet heikenevät: ”Emme halua että veli valvoo veljeä ympäristöhallinnossa.”

6.3.2018

”Tätä voisi kärjistäen verrata siihen, että lakkautettaisiin syyttäjänlaitos. Rikoslaki olisi yhä olemassa ja kansalaiset voisivat tehdä itse rikosilmoituksia”, sanoo ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, vihreiden kansanedustaja Satu Hassi.

13.12.2017

”Kun luonnon tila heikkenee koko ajan, on hyvä laittaa edes osa suojeluun.”

14.11.2017

Greenpeacen Faiza Oulahsen uskoo, että ympäristöjärjestöillä on hyvät perusteet Norjan hallitusta vastaan käymässään oikeusjutussa.

12.10.2017

Suomessa on yli 600 000 yksityistä metsänomistajaa. Yhä useampi heistä asuu kaupungeissa kaukana metsistään. Suojelu kiinnostaa monia, mutta metsäteollisuus huutaa lisää puuta. Vihreä Lanka tapasi kolme erilaista metsänomistajaa.

12.10.2017

Koijärvi ja Äänetön kevät tekivät Lea-Elina Nikkilästä luonnonsuojelijan. Hänen alle 20 hehtaarin metsäpalstansa on kooltaan Suomen yleisin, mutta metsänomistajana Nikkilä kuuluu pieneen vähemmistöön: heistä vain noin joka kymmenes on suojellut metsiään. Arvotutkimuksissa naiset kannattavat suojelua enemmän ja tekevät hakkuita vähemmän kuin miehet.

25.8.2017

Suomen luonnon päivää juhlitaan lauantaina. Luonnon monimuotoisuudessa ja suojelumäärissä olisi paljon parannettavaa. Metso-ohjelman suojelumäärät ovat riittämättömät, sanovat asiantuntijat.

3.9.2015

Uudet luonnonsuojeluohjelmat jäävät odottamaan aikaa parempaa, jos ensi viikon budjettiriihi ei tuo muutosta ympäristöministeriölle kaavailtuun budjettisiivuun.

14.8.2015

Pienenä erikoisuutena budjettiesityksen momentin loppuun oli pujahtanut melkoinen virhe.

5.6.2015

Tutkimusorganisaatioiden, Syken ja Luken, yhdistäminen on tutkimusmaailman vastine maa- ja metsätalousministeriön yhdistämiselle luonnonvaraministeriöksi. Myös uuden hallituksen salkkujako jättää ympäristöä paitsioon.

2.6.2015

Susien kannanhoidollinen metsästys rikkoon EU:n luontodirektiiviä, väittävät Luonto-Liiton susiryhmä ja Oikeutta eläimille -järjestö. Ne ovat kannelleet asiasta EU-komissioon ja keräävät nyt kansalaisten nimiä kantelunsa tueksi.

25.5.2015

Ympäristöjärjestöt keräävät pikavauhtia nimiä vetoomukseen, jolla pyydetään hallitustunnustelija Juha Sipilää säilyttämään itsenäinen ympäristöministeriö. Käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa on määrä vähentää ministerien ja ministeriöiden määrää.

20.5.2015

”Suomen luonto tarvitsee nyt puolustajaa enemmän kuin koskaan”, Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Leo Stranius sanoo.

1.4.2015

Luonto-Liitto on kannellut suden kannanhoidollisesta metsästyksestä Euroopan komissiolle. Kantelun mukaan metsästys rikkoo unionin luontodirektiiviä perusteluiltaan ja toteutukseltaan.

25.2.2015

Selvimmät erot löytyivät muun muassa puolueiden suhteutumisessa turpeeseen. Sen sijaan esimerkiksi kivihiilestä luopumista kannatettiin laajalti.

20.2.2015

"Minä ja Kontro olemme ensimmäistä kertaa historiassa yhtä mieltä."

11.2.2015

WWF teettämän selvityksen mukaan Suomen metsistä on mahdollista hyödyntää ekologisesti kestävällä tavalla vuosittain noin 65 miljoonaa kuutiota. Määrä vastaa karkeasti vuoden 2013 ennätyshakkuita.

9.2.2015

”Jos koko maassa kaikista hakkuista tiedotettaisiin, se olisi aika valtava tietomylläkkä”, Metsähallituksen aluejohtaja Markku Vainio sanoo.

9.2.2015

”Tavallisenkin talousmetsän luonnontilaisuus palautuu pitkän ajan kuluessa, jos metsä jätetään käsittelemättä”, kertoo Suomen metsäkeskuksen asiantuntija Matti Seppälä.

23.1.2015

Viisi entistä ministeriä yhdisti voimansa vapaan Vuotoksen puolesta. Keskustan ja kokoomuksen hallitus olisi vaarallinen Vuotokselle, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen.

22.1.2015

EU:n pakotteet ja Venäjän surkea taloustilanne uhkaavat Itämeren suojelua. Kokonaan pysähdyksissä ovat niin kutsutun Neva-ohjelman jatkovaiheet, joissa piti saneerata Pietarin pohjoinen ja keskinen vedenpuhdistamo.

15.1.2015

Suomen susikanta ei vielä kestä kannanhoidollista metsästystä, jota ehdotetaan susikannan hoitosuunnitelmaan, varoittavat ympäristöjärjestöt.

1.12.2014

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kutsuu ”soidensuojelusta kiinnostuneet osapuolet” tämän viikon keskiviikkona järjestettävään suopäivään. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kyse on viivyttelystä.

13.11.2014

”Kaikki kertovat nyt kannattavansa soidensuojelua, mutta oleellista on, ymmärretäänkö luonnonsuojeluohjelman valmistumiseen liittyvä aikataulu”, puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

17.10.2014

Global Biodiversity Outlook -raportin antama kokonaiskuva luonnon monimuotoisuuden tilasta ei ilahduta, mutta mukana on myös valopilkkuja.

22.8.2014

Ympäristöhallinto on isoille puolueille houkutteleva säästökohde, mikä on kiristänyt vihreiden välejä päähallituspuolueisiin kokoomukseen ja sdp:hen ensi viikon budjettiriihen alla.

19.8.2014

Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkimuksen mukaan avosoiden ja tuntureiden lajit taantuvat, kun taas kosteikko- ja eteläiset metsälajit leviävät kohti pohjoista.

14.8.2014

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suurin uhka saimaannorpille ovat paikalliset asukkaat ja mökkiläiset, jotka eivät tiedä tarpeeksi tai eivät välitä.

23.6.2014

Ydinvoimaa ei tuoreessa neuvottelutuloksessa mainita vaan alkuperäisen hallitusohjelman kirjaus jää voimaan. ”Käytännössä tämän pitäisi kai tarkoittaa Fennovoiman ja TVO:n hankkeiden kaatumista”, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja arvioi.

19.6.2014

"Tavoite on, että ensi talvena olisi muutama lupa käytössä"

19.6.2014

Luonto-Liiton susiryhmän mukaan EU:n luontodirektiivin edellyttämä suojelutaso ei toteudu Suomessa suden kohdalla. Yli 11 000 nimeä käsittävä kansainvälinen vetoomus luovutetaan tänään komission edustajalle.

17.6.2014

Suojeltavia paikkoja on kaikkiaan yli kaksisataa, joten suurin osa niistä on pinta-alaltaan pieniä, parista hehtaarista pariinkymmeneen.

16.6.2014

"Juuri ennen tuloksen julkistusta tämä rohkea keskustalainen muutti painostuksen seurauksena kantaansa. Uskomatonta! Äänestysrauha on rikottu."

16.6.2014

Mutkaisten vaiheiden jälkeen valtuustoon päätyneen asian käsittely ei näytä päättyvän vieläkään.

16.6.2014

Äänekoskelle kaavailtu biotuotetehdas uhkaa metsien monimuotoisuutta sekä Itämerta, varoittaa Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri hankeen ympäristövaikutusten arviointia koskevassa lausunnossaan.

13.5.2014

Suomen jokihelmisimpukka- eli raakkukannan tila paljastui odotettua huonommaksi Metsähallituksen vetämässä Raakku!-hankkeessa. Erittäin uhanalaiseksi luokitellun raakun tila on hälyttävä, sillä vesirakentaminen on kaventanut raakkupopulaatioiden elintilaa.

8.4.2014

”Kaikissa vesistöissä, joissa erittäin uhanalainen taimen voi lisääntyä, poikkeusluvan hakeminen kertoo itselleni kalastusalueen välinpitämättömyydestä ja ahneudesta”, Jasper Pääkkönen sanoo.

4.4.2014

Tehomaatalous uhkaa kimalaisia, jotka tarjoavat vuosittain viljelijöille pölytyspalveluita miljardien eurojen arvosta. Samalla ilmastonmuutos kaventaa monen alalajin elinympäristöä.

28.3.2014

Suomen luonnonsuojeluliitto perusti uuden petoryhmän ajamaan petoeläinten oikeuksia lajityypilliseen elämään. Pääperustelu ryhmän perustamiselle on pettyminen riistaneuvostoihin, joille kaavaillaan tulevassa petopolitiikassa entistä keskeisempää asemaa.

27.3.2014

”Jotta Lapin sudet säilyisivät hengissä, maa- ja metsätalousministeriön valmistelemassa susikannan hoitosuunnitelmassa tulee ottaa aidosti kantaa Lapin tilanteeseen susikannan elvyttämiseksi”, Luonto-Liiton susiryhmän Lappi-vastaava Jaana Julin sanoo.

27.3.2014

Suomi sai tässä kuussa 45 000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita. Kyseessä ovat kuitenkin vasta laajan hankkeen ensi väreet: kaikkiaan uutta suojelumaata voi tulla vielä tällä vuosikymmenellä yli 700 000 hehtaaria.

13.3.2014

Uusia luonnonsuojelualueita perustetaan eri puolille maakuntaa. Enimmäkseen alueet ovat melko pieniä: kaksi kolmasosaa on alle sata hehtaaria pinta-alaltaan.

6.3.2014

Suojelualueita on kaikkiaan 32 ja näistä puolet sijoittuu lähelle itärajaa niin sanotun Kalevalapuiston yhteyteen. Toinen puoli suojelualueista tulee Suomussalmen kunnan luoteisosiin, Kiantajärvestä länteen.

3.3.2014

Ympäristöministeriöstä Suomen luonnonsuojeluliittoon siirtynyt Paloma Hannonen arvioi ja arvostelee nyt lakeja, joita hän oli aiemmin laatimassa: ”Ei minun ole tarvinnut mielipiteitäni lennosta muuttaa.”

27.2.2014

Kyselyn perusteella koskiensuojelulakia puolustavat tiukimmin vasemmistoliiton, vihreiden ja demareiden äänestäjät. Myös keskustaa äänestävistä yli puolet haluaa säilyttää lain.

13.2.2014

Lähetekeskusteluun edennyt ympäristönsuojelulaki rajaa turvetuotannon jo ojitetuille soille ja jättää luonnontilaiset suot rauhaan. Laki myös velvoittaa teollisuuden käyttämään päästöjen minimoinnissa parasta mahdollista teknologiaa.

11.2.2014

”En ole ehkä paras kalamies, mutta olen kalamies. Voin sanoa, että minun elinaikanani kalakannat ja kalat ovat pienentyneet”, presidentti Tommy Remengesau Jr. perusteli ratkaisua YK:n valtamerikokouksessa.

11.2.2014

Ruotsalaisten ja hollantilaisten arpoihin käyttämistä rajoista on lohkaistu 15,4 miljoonaa euroa Etelä-Afrikan sarvikuonojen suojelemiseksi. Maassa elää peräti 83 prosenttia Afrikan sarvikuonoista.

31.1.2014

Salon Teijoon ja Etelä-Konnevedelle perustetaan Suomen uudet kansallispuistot. Hallituksen esitykset uusista kansallispuistoista tulevat eduskunnan käsittelyyn kevään aikana, kertoo ympäristöministeri Ville Niinistö.

1.11.2013

"Sillä aikaa kun 30 rauhanomaista ihmistä viruu venäläisessä vankilassa, Shellin hallitus istuu mukavasti toimistossaan Amsterdamissa suunnitellen seuraavaa vaihetta heidän holtittomassa arktisen öljyn jahdissaan", Greenpeacen Ben Ayliffe sanoo.

28.10.2013

Fossiilisen energian tuotanto uhkaa ilmaston lisäksi myös monia kasvi- ja eläinlajeja, varoittaa ympäristöjärjestö WWF. Öljynporaussuunnitelmat ja öljyn etsintä uhkaavat elinympäristöjä muun muassa Virungan kansallispuistossa Afrikassa.

22.10.2013

Suomen luonnonsuojeluliitto on palkinnut näyttelijä Jasper Pääkkösen Ympäristöavaus-palkinnolla. Kalastajanakin tunnettu Pääkkönen on viime vuosina puhunut runsaasti kalakantojen puolesta.

17.10.2013

Luonto-Liitto moittii eduskunnan käsittelyssä olevaa metsätuholakia. Lain tavoitteena on vähentää hyönteisten ja sienitautien aiheuttamia vahinkoja vähentämällä tuhonaiheuttajien lisääntymispaikkoinaan käyttämiä kuolleita puita.

9.10.2013

Suojelualueiden ulkopuoliset luonnonmetsät ovat katoamassa Kainuusta lähivuosina, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliitto. Niitä tarvittaisiin kansainvälisen Green Belt -suojelualueen yhtenäistämiseksi.

26.9.2013

Greenpeacen suomalaisaktivisti Sini Saarelan tapuksen käsittely jatkuu kolmen päivän kuluttua. Suuri osa Arctic Sunrise laivalla olleista aktivisteista sai kahden kuukauden tutkintavankeustuomion, mutta muutamien kohdalla päätettiin uudesta käsittelystä jo lähipäivinä.

17.9.2013

Villieläimet ovat jo vallanneet kylän, jossa on nähty tiikereiden lisäksi muun muassa viidakkohärkiä, aksis- ja sambarhirviä, nilgauantilooppeja, villisikoja sekä leopardeja. Kylän lammesta on tullut eläinten juomapaikka.

11.9.2013

Perussuomalaisten kansanedustajat Pentti Kettunen ja Teuvo Hakkarainen ovat selvittäneet Sodankylässä ja Ivalossa paikallisten asukkaiden suhtautumista toimenpidealoitteeseen, jossa ehdotetaan, että hallitus rajaa Urho Kekkosen kansallispuistosta alueen, jolla vihreiden eduskuntaryhmä voi paimentaa koppakuoriaisia ja seurata suurpetoja.

22.8.2013

Kemijoki Oy:lle korvattiin lähes täysimääräisenä metsän arvo mailta, joilla ei Natura-päätöksen vuoksi ole voinut harjoittaa metsätaloutta. Maat jäivät yhtiön omistukseen.

6.8.2013

Luonnon monimuotoisuutta voidaan tukea kaupungeissa muun muassa lisäämällä niittyjä ja tiheitä kuusikkoja. Biologi Stephen Venn väittelee aiheesta tämän viikon perjantaina Helsingin yliopistolla.

5.8.2013

Costa Rica on päättänyt lakkauttaa maan ainoat kaksi eläintarhaa, jotka on määrä muuttaa kasvitieteellisiksi puutarhoiksi. Asiasta kertoo espanjalainen uutistoimisto EFE.

1.8.2013

Maa- ja metsätalousministeriö peruu aiemmin kaavaillun itämerennorpan metsästyksen vapauttamisen. Käyttännössä tämä tarkoittaa sitä, että Perämerellä sallitaan ainoastaan kolmenkymmenen "vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys".

25.7.2013

Tehomaatalous ja niittymaiden huono kunnossapito ovat johtaneet perhoskantojen pienenemiseen Euroopassa, arvioi ympäristövirasto EEA. Kehityksen uskotaan heijastavan myös laajemmin hyönteiskannan muutoksia.

17.7.2013

Ympäristöjärjestö WWF tuomitsee jyrkästi maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltavan asetusluonnoksen, joka mahdollistaisi itämerennorppien metsästämisen ilman poikkeuslupaa.

10.7.2013

Antarktiksen ympärille saattaa syntyä maailman suurin merensuojelualue. Antarktisten merien suojelukomissio jäsenet käsittelevät torstaina alkavassa kokouksessaan kahta suojelualuetta, joista kumpikin on suurempi kuin yksikään aiempi merensuojelualue.

9.7.2013

Jokirapujen määrä on taantunut Suomessa viimeisen 150 vuoden ajan. Vuosittainen jokirapusaalis, 2–3 miljoonaa yksilöä, on vain noin kymmeneksen siitä, mitä se oli sata vuotta sitten.

8.7.2013

Metsähallitus tiedottaa, että viime viikolla on kuollut kaksi saimaannorpan poikasta eli kuuttia kalastajien verkkoihin. Verkkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa.

8.7.2013

Hämeenkylmänkukka on ensimmäinen suomalaiseen siemenpankkiin siemenensä saanut kasvi. Sen tunnetuista esiintymistä on hävinnyt jo puolet ja jäljellä olevista monet ovat pienentyneet ja heikentyneet.

3.7.2013

VR ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat jo vuosia kunnostaneet perinneniittyjä. Matkalla maisemaan -hanke päättyy tänä kesänä viiden kohteen kunnostamiseen.

27.6.2013

Viime vuonna viisi norppaa kuoli verkkoihin heti kalastusrajoituksien päätyttyä. Metsähallitus vetoaakin nyt kalastajiin, ettei sama toistuisi.

24.6.2013

Laitonta eläinkauppaa seuraavan Traffic-järjestön Alexei Vaisman muistuttaa, että vaikka uusi laki on merkittävä edistysaskel, riippuu sen vaikutus täysin valvonnasta. Riistavalvojien määrä on laskenut Venäjällä viime vuosina.

14.6.2013

Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan jo ennalta kritisoituun metsälakiin saatiin parannuksia ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön neuvotteluissa: ”Kyseessä on metsäluonnon kannalta merkittävä laki.”

4.6.2013

Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa rauhoittaa Suomen metsät hakkuista lintujen pesimäajaksi. Järjestön mukaan hakkuita tulisi rajoittaa huhtikuun ja heinäkuun välillä erityisesti lehtipuuvaltaisissa metsissä sekä rantametsissä.

27.5.2013

Nykyinen metsälintulajien luonnonsuojelualueverkko on riittämätön ilmaston muuttuessa. Avosoiden ja kosteikkojen arvokasta lintulajistoa suojeluverkko sen sijaan turvaa paremmin tulevaisuudessakin.

24.5.2013

Mystiset eläinkuolemat ovat levinneet eteläruotsalaisessa Blekingen läänissä linnuista ja kaloista suuriin maanisäkkäisiin. Asiasta kertoo Dagens Nyheter.

24.5.2013

Suomen susikanta on köyhtynyt geneettisesti kahdessa vaiheessa. Tämä on näkynyt geneettisen perimän kaventumisena ja sukusiitoksen lisääntymisenä.

23.5.2013

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi lain, jolla pyritään ohittamaan presidentti Barack Obama kiistanalaista Keystone XL -öljyputkea koskevassa päätöksenteossa.

15.5.2013

Oceana pitää tärkeänä, että kalakantojen ennallistamisesta tulee yhteisen kalastuspolitiikan tavoite. Sen sijaan se moittii sitä, ettei tarkasta aikataulusta sovittu ja että sivusaaliin heittämiseen takaisin mereen jätettiin erivapauksia.

10.5.2013

Saimaalle syntyi tänä keväänä 7–10 norppaa, joiden pesät ovat kalastusrajoitusten reuna-alueella. Suomen luonnonsuojeluliitto varoittaa, että ne saattavat uida pitkälle ja päätyä vaarallisille vesille.

6.5.2013

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakaa lähes kaksi kertaa enemmän apurahoja kuin viime vuonna. Summan kasvun taustalla on säätiön viime vuonna vietetty 50–vuotisjuhlavuosi, joka lisäsi sen saamien lahjoitusten määrää.

2.5.2013

”Suojelun haasteet ovat valtavia, mutta resurssit pieniä. Siksi jokaisen toimenpiteen pitäisi johtaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen”, Helsingin yliopistossa aiheesta väittelevä Andrea Santangeli sanoo.

26.4.2013

Malminetsintäyhtiö Mawson Energi Ab on aiheuttanut luontovahingon Ylitorniolla, tiedottaa Lapin ely-keskus. Mawson etsi malmia Rompaiden ja Mustiaapa-Kaattasjärven Natura-alueilla vuonna 2010–2011 ilman ympäristöministeriön tai Metsähallituksen lupaa.

15.4.2013

”Taantuminen on ollut järkyttävän nopeaa, ja se täyttäisi jo reilusti uhanalaisuusluokituksen kriteerit”, Luonnontieteellisen keskusmuseon linnustoseurannasta vastaava intendentti Aleksi Lehikoinen sanoo.

11.4.2013

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kiittelee runsaasti kritiikkiä saaneen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen toimintaa. Tiirolan mukaan yhteiskuntaa ei pidä kehittää pelkästään tutkijavetoisesti.

2.4.2013

Suomessa ei ole liikaa ilveksiä. Tätä mieltä on lähes kolme neljästä suomalaisesta WWF:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan. Lapissa ja maaseudulla ilvekseen suhtaudutaan keskimääräistä kielteisemmin.

2.4.2013

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen kiistää, että hänen alaisuudessaan toimiva ministeriö valikoisi tutkimustietoa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomille.

21.3.2013

Korkein hallinto-oikeus pakotti muotoseikan vuoksi purkamaan Saimaan nieriän suojelemiseksi perustetun rauhoituspiirin ammattikalastuksen osalta. Ratkaisu on suututtanut muun muassa näyttelijänä tunnetun kalastusharrastaja Jasper Pääkkösen.

20.3.2013

Salametsästäjät ovat teurastaneet Tšadissa vajaan viikon aikana peräti 86 elefanttia, kertoo brittilehti Guardian. Tapettujen eläinten joukossa oli peräti 33 raskaana ollutta naarasta.

18.3.2013

Euroopan komissio saattaa kieltää neonikotinoidit yksipuolisella päätöksellä vielä ennen kesää. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Mehiläisten joukkokuolemien aiheuttajaksi epäiltyjä kemikaaleja käytetään EU:ssa jopa 8 miljoonalla viljelyshehtaarilla.

11.3.2013

Tämän vuoden Earth Houriin ottavat osaa muun muassa Coldplay, Sigur Rós, Tom Jones, Kylie Minogue sekä David Guetta ja Usher, joiden Without you -kappale on nostettu WWF:n kampanjavideon tunnusbiisiksi.

6.3.2013

Vihreiden puheenjohtaja ympäristöministeri Ville Niinistö arvioi, että turvetuotannosta tulee kannattamatonta vuoden 2020 jälkeen, kun päästökauppa ja muut päästövähennystavoitteet kiristyvät.

5.3.2013

Suomen ympäristökeskus ja ympäristöjärjestö WWF muistuttavat, että Thaimaasta matkamuistoksi ostettavien koriste-esineiden taustalla voi olla salametsästystä ja uhanalaisen norsun kuolema.

4.3.2013

”Vuoksen ja Oulujoen vesistöt pitäisi päästää toipumaan aiemmasta rasituksesta sen sijaan, että niihin syydetään entistä enemmän epävarmalla menetelmällä käsiteltyjä jätevesiä”, SLL:n toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen sanoo.

Sivut

Viite