Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

16.10.2014

”Somaliassa ei ole energiainfrastruktuuria. Siellä tarvitaan voimalaitoksia ja sähköverkkoa. Osaamista tarvitaan kaikilla teknologian aloilla”, perustelee Somaliliiton Arshe Said.

3.10.2014

Hallituksen esitys uudesta ”säilölaista” mahdollistaa edelleen alaikäisten säilöönoton, kun kyse on yksin maahan tulleista, 15–18 vuotiaista lapsista. Muun muassa Amnesty Suomi on arvostellut esitystä kovasanaisesti.

14.8.2014

Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistamassa budjettiehdotuksessa esitetään kiintiöpakolaisten määrän pudottamista takaisin 750:een. Syyrian sodan vuoksi tämän vuoden kiintiö nostettiin 1050:een.

3.3.2014

EU:n liikkuvuussopimukset unionin ulkopuolisten maiden kanssa vaarantavat siirtolaisten ihmisoikeuksia, katsovat monet eurooppalaiset ihmisoikeusjärjestöt.

21.8.2013

”Huntuun pukeutunut nainen istui viereeni bussissa ja laittoi kännykästään soimaan rukouskutsulta kuulostanutta särisevää laulua.”

15.3.2013

Abdirahim Husu Hussein, vedät Yle Puheella lennokasta Ali ja Husu -keskusteluohjelmaa. Saako suomensomalialainen heittää rankempaa juttua somaleista ja muista maahanmuuttajista kuin suomensuomalainen?

16.8.2011

”Käytäntö, jossa opiskelupaikan voi saada oleskeluluvalla ja oleskeluluvan opiskelupaikalla on hullu”, puheenjohtaja Inka Venetvaara sanoo Vinon tiedotteessa.

5.8.2011

Suomessa asuu vähän ulkomaalaisia verrattuna muihin EU-maihin, käy ilmi tuoreesta Eurostatin julkaisusta. Kaikista EU-maiden asukkaista ulkomaalaisia on 6,5 prosenttia, mutta Suomessa heidän määränsä jää 2,9 prosenttiin.

26.7.2011

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara miettii blogissaan syitä Norjan perjantaiselle tragedialle. Hänen mukaansa on tärkeämpää etsiä syitä kuin syyllisiä.

21.7.2011

EU:n kansalaiset ja maahanmuuttajat ovat yhtä mieltä siitä, mitä tarvitaan lääkkeeksi kotouttamispolitiikkaan, selviää tuoreesta Eurobarometri-tutkimuksesta.

15.7.2011

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mielesttaiä Suomi tuhlaa tällä hetkellä korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten osaamista, kun he päätyvät osaamistaan vaatimattomampiin tehtäviin tai työttömiksi.

11.7.2011

Helsingin seudun kauppakamari haukkuu hallitusohjelman työperäisen maahanmuuton aloitteita ponnettomiksi, vaikka työvoimaa tarvitaan ulkomailta yhä enemmän.

8.7.2011

Euroopan parlamentti ei ole innostunut palauttamaan rajatarkastuksia Schengen-alueelle, vaikka siihen on ollut paineita siirtolaisvirtojen ja turvapaikanhakijoiden määrien lisäännyttyä.

7.7.2011

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry järjestää tänä kesänä viisi vapaaehtoistyöleiriä, joissa turvapaikanhakijat, kantasuomalaiset ja ullkomaalaiset tekevät työtä ja asuvat yhdessä.

18.5.2011

Hanna Erikssonin reportaasi Maaseudun tulevaisuus on valittu Euroopan parlamentin journalismikilpailun finaaliin. Juryn mielestä ”artikkeli on positiivinen ja hyvää mieltä tuova kokonaisuus”.

31.3.2011

Pohjois-Afrikasta Eurooppaan suuntautuva muuttoaalto on kiihtynyt kevään kansannousujen aikana. YK:n mukaan liki 320 000 ihmistä on paennut Libyasta sen naapurimaihin Egyptiin, Tunisiaan, Algeriaan ja Nigeriaan.

18.3.2011

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mielestä työnantajat menevät Suomessa helposti piiloon kielikysymyksen taakse ja pelkäävät ”kulttuurisia epämukavuuksia”.

8.3.2011

Vuoden pakolaisnaiseksi valittu Saido Mohamed pahoittelee, että maahanmuuttajista puhutaan nykyään turhan usein vain ongelmia aiheuttavana menoeränä.

3.3.2011

Samaan aikaan, kun humanitaarinen kriisi pahenee Libyassa, Euroopan unioni ei ole päässyt yhteisymmärykseen Afrikasta tulevien pakolaisten kohtelusta. Asian ratkaiseminen vaatii poliittista tahtoa.

22.2.2011

Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää maasta zimbabwelaisen homoseksuaalin Farain, joka haki turvapaikkaa Suomesta nyt kolmatta kertaa.

28.1.2011

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös tuo muutospaineita Euroopan turvapaikkapolitiikalle. ”Kreikan turvapaikkajärjestelmä ei täytä ihmisoikeusvaatimuksia”, muistuttaa europarlamentaarikko Ska Keller.

21.1.2011

Suomen islamilaisen neuvoston tiedottaja pitää ”Crushing The Balls of Muhammad” -hevi-iltaa mauttomana. Tapahtuman järjestää maahanmuuttokriittinen Muutos 2011-puolue.

14.1.2011

Sisäministeriön uuden maahanmuuttojohtajan mukaan suomalaiset ovat kotoutuneet monikulttuuriseen Suomeen hyvin.

13.1.2011

Onko vihreillä virallista kantaa koulujen maahanmuuttajakiintiöihin, puolueen varapuheenjohtaja ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Puoskari?

29.11.2010

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Husein Muhammed varoittaa, että uskonnolliset konservatiivit ovat yhtä suuri uhka länsimaiselle yhteiskunnalle kuin vanhoillinen islam.

15.11.2010

Keskustan ja vihreiden nuorisojärjestöt tyrmäävät kokoomusnuorten kovat linjaukset, joissa halutaan viedä tuet muun muassa turvapaikanhakijoilta ja joukkoliikenteeltä.

8.11.2010

Monikultturisuus ei ole ideologiaa vaan tosiasia, sanoo puheenjohtaja Anni Sinnemäki. Vihreät haluavat maahanmuuttajille töitä ja kieliopetusta – sekä sosiaalisia talonmiehiä ratkomaan kerrostaloissa syntyviä jännitteitä.

3.11.2010

Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna 17 prosenttia. Tekijä on useimmiten nuori suomalainen mies ja uhri Suomen kansalainen. Suurin osa tapauksista liittyy kansallisuuteen tai etnisyyteen.

27.10.2010

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR toivoo EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexilta apua Kreikan ja Turkin rajalle, josta on tullut yksi merkittävimmistä sisääntuloväylistä unionin alueelle.

21.10.2010

Kotouttamisesta kunnille maksettavia korvauksia ei ole juurikaan tarkistettu sitten vuoden 1993. Nyt niihin on tulossa merkittävä korotus.

19.10.2010

Maahanmuuttajien kotoutumiseen on maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan panostettava erityisesti maahantulovaiheessa.

15.10.2010

Sosiaalikeskus Satama on jälleen saanut luvan jäädä Kalasatamaan. Emma Kari kuitenkin pelkää, että romanileirin vastustajat löytävät vielä uusia keinoja.

14.10.2010

Vapaa katto ry:ssä toimiva Jehki Härkönen sanoo Helsingin sanomille, että rakennusvirasto on vihjaillut lopettavansa ajojahdin, jos romanileiri lähtee.

4.10.2010

Vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä. Syyksi Paloheimo ilmoitti sen, että vihreät suosivat luontoa tuhoavaa muuttoliikkettä.

27.9.2010

Maahanmuuttovastaisten liikkeiden suosion taustalla on entistä epävarmempi maailma, väittävät maanantaina julkaistun maahanmuuttopamfletin kirjoittajat Markus Himanen ja Jukka Könönen.

24.9.2010

”Tällaisilla linjauksilla Keskusta ainoastaan kosiskelee perussuomalaisten ääniä ja lietsoo vastakkainasettelua ongelmien ratkaisemisen sijaan”, Niinistö kirjoittaa.

24.9.2010

Ruotsidemokraattien menestys viime viikonlopun vaaleissa kirvoittaa ihmiset olutprotestiin. Järjestäjä toivoo, että tuoppien äärellä keskustellaan asiasta.

13.9.2010

Suomeen on syntymässä jälleen uusi maahanmuuttokriittinen puolue. Vapauspuolue on kerännyt tähän mennessä 5007 kannattajakorttia.

6.9.2010

Taiteilija Fredrika Biström kutsuu kaikki mukaan kerjäämisperformanssiin. ”Kerjätään yhdessä, kun se on vielä laillista! Kokeillaan miltä kerjääminen tuntuu.”

3.9.2010

Vihreiden naisten tärkeimpiä vaaliteemoja ovat muun muassa maahanmuutto, vanhempainvapaiden jakautuminen nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken ja kehitysavun suuntaaminen naisten koulutukseen ja seksuaaliterveyteen.

28.7.2010

”Pelkään pahoin, että perussuomalaiset maalailemassa Suomessa 'muita' ovat myös monet suomalaiset: erilaiset, jollain tavalla heikommat tai vain köyhät.”

13.7.2010

Euroopan unionin maahanmuuttoministerit pohtivat yhteiseurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän luomista oikeus- ja sisäasiainministereiden kokouksessa 15-16. heinäkuuta Brysselissä.

8.7.2010

Keskittyminen vain työperäiseen maahanmuuttoon antaa Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan liian kapean näkökulman sekä maahanmuuttoon että työelämään.

7.6.2010

Jäävätkö maahanmuuttopuolueet yhdessä marginaaliin? ”Se riski on aina olemassa, mutta ei se meitä harmita, sillä olemme uusi toimija. Perussuomalaisille se voi olla kohtalokasta”, puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä sanoo.

20.5.2010

Työnhakijoita, joilla on mielenterveysongelmia, syrjitään tuoreen katsauksen mukaan enemmän kuin hakijoita, joilla on jokin fyysinen vamma.

26.4.2010

”Miten tämän asian käsittely voi olla niin hirveän vaikeaa. Tässä ei ole mitään rasismia tai suvaitsemattomuutta”, Heinäluoma sanoo.

16.4.2010

Ana María Gutiérrez Sorainen ei halua enää olla Sdp:n ehdokas eduskuntavaaleissa. Taustalla ovat sosiaalidemokraattien maahanmuuttopoliittiset linjaukset.

15.4.2010

Vihreät, vasemmistoliitto ja SKP kannattavat vessojen rakentamista sosiaalikeskus Satamassa majoitetuille romaneille. Samat ryhmät vastustavat romanileirien purkamista.

14.4.2010

Kirvesmies Eki vastaa kysymyksiin sisäministeriön uudella sivustolla. Tavoitteena on purkaa maahanmuuttokeskustelussa esiintyviä vastakkainasetteluita ja avata vakiintuneita sanontoja.

6.4.2010

Turvapaikanhakijoiden määrän arvioidaan laskevan tänä vuonna. Vastaanottokeskuksissa asuu kuitenkin yhä enemmän oleskeluluvan saaneita, joita kunnat eivät halua asukkaikseen.

15.3.2010

Suomen punainen risti on huolissaan rasistisen keskustelun vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Järjestön mukaan sähköinen viestintä on lisännyt rasistisen vähemmistön näkyvyyttä mediassa.

15.3.2010

Maahanmuuttoa vastustavien määrä on kasvanut rajusti viime vuosina. Asiantuntijan mukaan taustalla on maahanmuuttokriittinen keskustelu.

11.3.2010

”Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu monia luonnon kunnioittamiseen liittyviä asioita aina jokamiehenoikeuksista kierrättämiseen. On erittäin arvokasta jakaa tätä tietoa kaikille Suomessa asuville”, sanoo ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

11.3.2010

Tuoreen raportin mukaan maahanmuuttajilla on usein vääriä käsityksiä luonnosta. He voivat tulkita esimerkiksi jokamiehenoikeuksia eri tavalla kuin syntyperäiset suomalaiset.

8.3.2010

”Tähän asiaan verrattavissa ja olosuhteiltaan vaikeammissakaan tapauksissa ei ole katsottu voitavan myöntää jatkuvaa oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä.”

24.2.2010

”Tarjoamalla uuden asuinmaan näille 750 ihmiselle Suomi ei tietenkään ratkaise maailman pakolaisongelmaa. Sen sijaan näille ihmisille kyse on koko elämästä”, Anni Sinnemäki sanoo.

23.2.2010

Kokoomusnuoret eivät saa ajatuksilleen tukea kahden muun suuren puolueen, sdp:n ja keskustan nuorisojärjestöistä. Wille Rydman ehdotti viikonloppuna, että Suomen pitäisi luopua kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta.

18.2.2010

Helsinkiin tulleista romanikerjäläisistä on tähän asti puhuttu lähinnä paikalliseen sosiaalipolitiikkaan liittyvänä ilmiönä.

4.2.2010

Punavuoren vastaanottokeskuksessa turvapaikkaa odottavat osallistuivat tänään torstaina lumitöihin Helsingin keskustassa.

1.2.2010

Tamperelainen aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta auttoi keväällä maan alle nuoren afganistanilaismiehen, joka odotti turkulaisessa vastaanottokeskuksessa käännytystä Kreikkaan.

10.12.2009

Eurooppa-neuvoston perjantaina käsittelemä Tukholman ohjelma vauhdittaa turvapaikanhakijoiden palauttamista lähtömaihin.

3.12.2009

Hallituksen aikeet leikata turvapaikanhakijoiden toimeentulotukea eivät juuri säästä valtion rahoja, sanoo Pakolaisneuvonnan tiedottaja Sanna Rummakko.

19.11.2009

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää vierailee Hommafoorumin tentissä. Keskustelunaiheina ovat muun muassa nettirasismi ja etnisten suhteiden tulevaisuudennäkymät.

16.11.2009

Maahanmuuttokriittinen Ruotsindemokraatit ja Ympäristöpuolue kasvattavat suosiotaan Ruotsissa. Molemmat ovat onnistuneet kaksinkertaistamaan kannatuksensa viime vuosina.

30.10.2009

Suomeen saapuu tänä vuonna ennätysmäärä laittomia maahantulijoita, arviolta 8 000. Vastaanottokeskukset ovat tukossa, ja säilöönottoon jonotetaan putkassa.

30.10.2009

Ajatuspaja Demos Helsingin tulevaisuudenvisiossa monikulttuuriset lähiyhteisöt rakentavat omat kerrostalonsa, paistavat pihalla yhdessä munkkeja ja auttavat eläkeläisrouvan viljelypalstan kunnostamisessa. Miten työssäkäyvällä on aikaa kaikkeen tähän yhteisöllisyyteen?

9.10.2009

Hommawatch-blogi pyrkii kokoamaan yhteen maahanmuuttokriittisen Homma-foorumin kirjoitukset, joita se pitää rasistisina. Blogia pitää yllä "joukko huolestuneita kansalaisia".

8.10.2009

UNDP:n tuoreessa raportissa väitetään, että maahanmuuttajat edistävät uuden kotimaansa taloudellista kehitystä ja työllisyyttä. Samalla he saavat paremmat mahdollisuuden parempaan elämään ja pystyvät vaikuttamaan elintasoon myös lähtömaassa.

4.9.2009

Venähtäneet turvapaikkajonot aiheuttavat Kontiolahden kaltaisia konflikteja. Päätöstä odottavia turvapaikanhakijoita ei kotouteta.

31.8.2009

Kontioniemen vastaanottokeskuksen asukkaat saavat lahjoituksena kymmenen reilun kaupan jalkapalloa. Pakolaiset pois kunnan jalkapallokentältä haluava kyläyhdistys saa Rasisti on reppana -kampanjan valistusmateriaaleja.

26.8.2009

Jussi Halla-ahosta toivotaan veturia uudelle puolueelle, jonka keskeisiä teemoja ovat suora demokratia ja maahanmuuttopolitiikan kritiikki.

29.5.2009

Vasemmistonuorten uusi puheenjohtaja Dan Koivulaakso haluaa kitkeä rasismia ilman katutappeluita. ”Populististen liikkeiden ei pidä antaa kasvaa liikaa, mutta jengisotiin lähtö ei hyödytä ketään.”

28.5.2009

”Mielestäni se kertoo jotain suomalaisen turvapaikkapolitiikan etiikasta, että on tärkeämpää löytää syitä palauttaa ihmisiä kuin auttaa heitä”, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson.

22.5.2009

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia syytettiin tänä keväänä liian lepsun ulkomaalaislain ajamisesta, vaikka todellisuudessa Thors lähinnä toteutti EU:n linjauksia.

24.3.2009

Viime vuoden maahanmuutosta vain neljä prosenttia oli turvapaikkapohjaista. Opinto- ja perhesyistä johtuva maahanmuutto on kasvussa.

17.2.2009

Uusi ulkomaalaislaki palaa tänään valiokuntakierroksen jälkeen eduskunnan käsiteltäväksi. Vastustajat ovat moittineet, että uudesta ulkomaalaislaista on tulossa Euroopan löysin.

17.2.2009

Paljon julkisuutta saanut Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin -ryhmän vastustajat ovat keränneet jo lähes 11 000 jäsentä. Alkuperäisessä ryhmässä on noin 19 000 jäsentä.

12.2.2009

Eikö Timo Soinilla ole kanttia laittaa perussuomalaisten äärioikeistolaisia ruotuun, sosialidemokraattien Erkki Tuomioja kysyy.

2.2.2009

Itä-Suomen kunnat suhtautuvat ennakkoluuloisesti turvapaikanhakijoihin. Sisäministeriö patistaa Itä-Suomen kuntia perustamaan vastaanottokeskuksia, mutta kunnat eivät halua ottaa turvapaikanhakijoita kontolleen.

2.12.2008

Helsinkiläiset vihreät Otto Lehtipuu ja Minerva Krohn ihmettelevät kaupunginjohtaja Jussi Pajusen eilisiä maahanmuuttokriittisiä kommentteja. ”Maahanmuuto tulee olemaan osa Helsinkiä ja sitä tarvitaan", Lehtipuu sanoo. Juttua on päivitetty klo 10.15.

2.12.2008

Nykyhallituksen ylistämässä työmuutossakaan ei ole kyse vain työntekijästä. Siihen liittyy yleensä aina lasten ja perheiden muuttoa perässä.

2.12.2008

Nykytahdilla Suomen väestöstä kymmenesosa on maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan vuonna 2030. Kokoomus, Sdp ja keskusta kuitenkin vaikenevat maahanmuutosta, jotteivät äänestäjät katoa.

21.10.2008

Vihreät haluaa antaa kaikille maahanmuuttajille oikeuden kielikoulutukseen ja helpottaa Suomen kansalaisuuden saamista. Kuntavaalien lähestyminen on lisännyt kierroksia keskusteluun maahanmuutosta.

23.5.2008

Televisiokuvaaja ja ohjaaja Gustavo Alavedra vastaa viiteen väitteeseen maahanmuuttajista Suomen mediassa.

Viite