Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

13.10.2017

Metsästys ja kalastus -lehden Metsänneito-blogia kirjoittavalle Riikka Hurskaiselle metsästys on elämäntapa, jolla saa eettistä lihaa. Eläinten oikeuksien puolesta toimivan Sami Säynevirran mielestä metsästäminen on epäeettistä, sillä tarkoituksena on eläimen tappaminen.

1.4.2015

Luonto-Liitto on kannellut suden kannanhoidollisesta metsästyksestä Euroopan komissiolle. Kantelun mukaan metsästys rikkoo unionin luontodirektiiviä perusteluiltaan ja toteutukseltaan.

5.3.2015

Susien kannanhoidollinen metsästys ei näytä ennakkotietojen perusteella onnistuneen suunnitellusti. Jahdissa oli tarkoitus tappaa nuoria susia, joiden epäillään aiheuttavan vahinkoa kotieläimille.

20.2.2015

"Minä ja Kontro olemme ensimmäistä kertaa historiassa yhtä mieltä."

15.1.2015

Suomen susikanta ei vielä kestä kannanhoidollista metsästystä, jota ehdotetaan susikannan hoitosuunnitelmaan, varoittavat ympäristöjärjestöt.

18.12.2014

Suomessa siirrytään suojeluperusteisesta susipolitiikasta "sosiaalisesti kestävään" kannanhoitoon, kuten jo vuosi sitten laaditussa suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnissa kaavailtiin.

2.6.2014

Päätös syntyi ministeriössä, kun metsähanhen metsästysaikoihin kahtena viime vuotena tehdyt rajoitukset eivät olleet pysäyttäneet kannan heikkenemistä.

27.3.2014

”Jotta Lapin sudet säilyisivät hengissä, maa- ja metsätalousministeriön valmistelemassa susikannan hoitosuunnitelmassa tulee ottaa aidosti kantaa Lapin tilanteeseen susikannan elvyttämiseksi”, Luonto-Liiton susiryhmän Lappi-vastaava Jaana Julin sanoo.

11.2.2014

RKTL kertoi jo viime kuussa, että palvelu suljetaan päivitystöiden vuoksi tämän kuun lopussa. Nyt laitoksessa harkitaan, avataanko sitä syksyllä enää uudestaan.

12.12.2013

160 000 euron summaan sisältyy ”metsästysjärjestöjen ympäristö- ja luonnonsuojelutyö”. Ministeriön mukaan tällaiseen toimintaan ei ole ilmeisesti aiemmin annettu rahaa ympäristöministeriöstä.

4.10.2013

Pohjois-Karjalassa kokeillaan tänä syksynä uutta keinoa susivahinkojen vähentämiseen. Noin sata ajavaa metsästyskoiraa saa kaulaansa kellolla varustetun pannan.

1.8.2013

Maa- ja metsätalousministeriö peruu aiemmin kaavaillun itämerennorpan metsästyksen vapauttamisen. Käyttännössä tämä tarkoittaa sitä, että Perämerellä sallitaan ainoastaan kolmenkymmenen "vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys".

2.4.2013

Suomessa ei ole liikaa ilveksiä. Tätä mieltä on lähes kolme neljästä suomalaisesta WWF:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan. Lapissa ja maaseudulla ilvekseen suhtaudutaan keskimääräistä kielteisemmin.

18.2.2013

Ympäristöjärjestöt vetoavat maa- ja metsätalousministeriöön, jotta se vetäisi pois esityksen sudenkaatolupien lisäämisestä. Ministeriö on esittänyt viittä lupaa aiemmin käyttämättä jääneiden seitsemän lisäksi.

15.2.2013

”Puolet porukasta tämän hyväksyy, puolet ei. Lapset ovat vain veruke. Koirista ja hirvistä tässä on kyse.”

4.2.2013

”Yöllä lumeen jääneet suden jäljet talon lähellä eivät ole merkki mistään suorasta uhkasta, johon täytyy suin päin reagoida kaatoluvilla”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja Sami Lyytinen.

20.8.2012

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tiedotti viime viikolla, että sinisorsia lukuun ottamatta vesilintujen tila on heikko. Viime vuonna vuoden loppuun jatkuneessa jahdissa ammuttiin noin puoli miljoonaa vesilintua, joista yli puolet oli sinisorsia.

27.1.2012

Suomen susikanta on nousemassa salametsästyksen aiheuttamasta romahduksesta. Susia on eniten Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Myös Länsi-Suomessa elää viisi laumaa.

4.8.2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö arvostelee maa- ja metsätalousministeriön tuoreita metsästyskiintiöitä siitä, etteivät ne vastaa tieteellistä tietoa kestävistä metsästysmääristä.

22.7.2011

WWF Suomen mielestä Suomen pyyntikiintiöt Itämeren hylkeille ja maasuurpedoille ovat liian suuria, eikä niissä huomioida riittävästi karhun ja ilveksen uhanalaisluokitusten muutoksia.

5.4.2011

Luontoliiton Susiryhmä on selvittänyt eduskuntavaaliehdokkaiden kantoja suurpetokysymyksiin.Suurpetojen ystäviksi paljastuivat muun muassa keskustan Pertti Hallikainen ja perussuomalaisten Juhani Mönkkönen.

18.3.2011

Kainuun metsäpeurakannan kutistuminen on pysähtynyt. Vasoista kuitenkin selviää aikuisiksi melko pieni osa, minkä vuoksi kanta ei välttämättä uudistu tarpeeksi nopeasti.

28.2.2011

metsästäjäliiton jäsenille on lähetetty kiertokirje, jossa vastustetaan Selkämeren kansallispuiston ulottumista myös Vakka-Suomeen kovin sanavalinnoin.

1.11.2010

Kymmenet suomalaiset julkkikset tukevat susien salakaatojen vastaista kampanjaa. Luonto-Liiton mukaan Suomen susien tilanne on hälyttävä, sillä kanta on romahtanut muutaman vuoden aikana noin sadalla yksilöllä.

4.8.2010

Ylisuuria pyyntikiintiöitä, uhanalaisten lajien metsästystä, pyyntiä lisääntymisaikana. Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää maa- ja metsätalousministeriön luisuvan sivuraiteille kestävän metsästyksen periaatteista.

24.6.2010

Hallitus hyväksyi eilen keskiviikkona esityksen Selkämeren kansallispuistoksi. Kansallispuiston nimikkeestä huolimatta puistossa saa edelleen kalastaa ja metsästää rajoitetusti.

10.6.2010

Kansainvälinen valaanpyyntikomissio IWC äänestää vajaan kahden viikon kuluttua siitä, laillistetaanko kaupallinen valaanpyynti ensimmäistä kertaa 25 vuoteen.

1.6.2010

Törkeästä metsästysrikoksesta voi saada tulevaisuudessa jopa neljä vuotta vankeutta. Nykyisin metsästysrikoksista tuomitaan vuosittain 20–50 ihmistä, joista suurin osa selviää sakoilla.

5.3.2010

Järjestöt ovat huolissaan siitä, että ympäristöministeriö on lähtenyt jakamaan rauhoitettuja lajeja hyviin ja pahoihin. Ne muistuttavat, että tutkimuksellinen näyttö siitä, että merimetsosta olisi haittaa kalakannoille, puuttuu edelleen täysin.

Viite