Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


21.5.2018

”Ihmisen tulee olla koko ajan toimelias ja mieluiten näkyvillä julkisessa tilassa. Muuten häntä pidetään vähän epäilyttävänä.”

20.2.2018

Kuluttajan syyllistäminen ilmastonpäästöistä ei auta. Valtaosa ilmastopäästöistä syntyy valinnoista, joihin ihmisen on vaikea vaikuttaa, sanoo kulutustutkija.

16.2.2018

Entinen vasemmistolaisen ajatuspajan vetäjä syyttää vasemmistoa ripustautumisesta järjestelmään. ”Vasemmiston tila on varovainen ja pysähtynyt”, Ruurik Holm sanoo.

18.9.2017

Suomessa äänestetään laiskasti. Yksi syy on, että täällä valistunut äänestäminen vaatii paljon, sanovat professori Ilkka Ruostetsaari ja akatemiatutkija Hanna Wass.

14.9.2017

”Jotta ilmastonmuutos saadaan hillittyä, metsät pitää pitää mahdollisimman paljon metsinä ja mielummin lisätään niiden hiilinielua”, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi sanoo.

7.9.2017

Sakari Piipon näyttely tuo esiin politiikan arjen. Se on inhimillistä ja visuaalisesti vähäeleistä, jopa tylsää. Miksi Piipon poliitikkokuvat suututtivat valtioneuvoston kanslian viestintäjohtajan?

17.6.2017

Kansanedustaja Touko Aalto nousi puheenjohtajakisan kärkitaistoon viimeistään huhtikuun kuntavaalien ratkettua, kun vihreät nousi hän johdollaan Jyväskylän suurimmaksi puolueeksi.

9.6.2017

”On erityisen vaikea ennustaa, kun ei ylipäätään tiedetä, mikä on se joukko, joka äänestää”, arvioi tutkijatohtori Niko Pyrhönen.

30.3.2017

"Tässä pätee vanha toimittajan ohje: usein ne asiat, joita tarjoillaan itsestäänselvyyksinä, eivät ole sellaisia."

26.5.2016

Kukaan kokoomuksen kolmesta puheenjohtajaehdokkaasta ei vie puoluetta inhimillisempään suuntaan, sanoo vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen.

14.4.2016

"Hallituksen esityksen taloudelliset vaikutukset ovat pienet. Tämä on poliittinen päätös", sanoo tutkija Saara Pellander perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta Vihreän Langan podcastissa.

11.3.2016

Valtiovarainministeriön virkamiesten valta ulottuu vaalien yli. Seuraavaksi ministeriö haluaa tarttua turvapaikkapolitiikkaan.

4.3.2016

Presidentiksi pyrkivä Donald Trump on vastaus republikaanipuolueen suureen huijaukseen, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak. Vihreän Langan podcast Puhekupla perkaa USA:n presidenttikisan taustat ja ennustaa tulevaisuuden supertiistain jälkimainingeissa.

26.2.2016

Vihreän Langan podcast Puhekupla juhlii uudistunutta Vihreää Lankaa itsekritiikin merkeissä.

12.2.2016

Suomeen voisi mahtua feministinen puolue, sanoo puoluetutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta. Puoluekenttä on runsas, mutta yhtään sukupuolinäkökulmalle rakennettua puoluetta ei ole.

22.1.2016

Vasemmistoliiton seuraava puheenjohtaja on nainen. Mutta kannattaako puolueen valita johtoon valtaisan suosittu nainen? Podcast Puhekuplan vieras Sirpa Puhakka muistuttaa, ettei suosittu puheenjohtaja välttämättä nosta puoluetta.

15.1.2016

Vihreän Langan podcast Puhekupla käsittelee tällä viikolla poliitikkojen palkkioita ja työsuhde-etuja. Miten kävi hallituksen lupaukselle osallistua niin sanottuihin talkoisiin?

20.12.2015

Vihreän Langan uusi podcast Puhekupla laittaa puolueiden maahanmuuttopolitiikat järjestykseen avoimimmasta alkaen.


Viite