Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

13.5.2019

Maria Ohisalon myötä vihreät voi profiloitua entistä paremmin sosiaalipuolen kysymyksissä, joita vielä pidetään SDP:n ja vasemmistoliiton ydinalueena, arvioi tutkija. Hallituksessa vihreät pääsee todennäköisesti tekemään itsensä näköistä politiikkaa.

30.4.2019

Maria Ohisalo ilmoitti olevansa kiinnostunut vihreiden puheenjohtajuudesta.

16.6.2018

Vihreiden puheenjohta Touko Aalto linjasi vihreiden ehtoja hallitusyhteistyölle.

16.6.2018

Puoluekokouksessa hyväksytään poliittinen ohjelma. Henkilövalintoja ei tänä vuonna tehdä.

11.6.2018

Vihreät on tulevana viikonloppuna koolla puoluekokouksessa Vantaalla. Aloitteissa vaaditaan esimerkiksi vanhemmuuden juridista mahdollistamista nykyistä useammalle vanhemmalle.

27.2.2018

Vihreiden tärkeimmät poliittiset linjat ovat sorvissa juuri nyt. Isoja kokonaisuuksia ovat sosiaaliturvan uudistus perustulon suuntaan sekä yritystukien perkaaminen.

16.6.2017

Vihreiden puoluekokous on koolla Tampereella viikonloppuna. Paikalle odotetaan jopa kävijäennätystä, sillä puolue ja sen puheenjohtajavalinnat kiinnostavat. Kokouksessa on myös ensimmäistä kertaa häirintäyhdyshenkilöitä.

22.5.2017

Tämän vuoden aikana vihreisiin on liittynyt yli 1200 uutta jäsentä. Edellisen kerran vihreiden jäsenmäärää nosti ilmiöksi noussut Pekka Haaviston presidenttikampanja.

22.5.2017

Vihreät valitsee Tampereen puoluekokouksessaan puheenjohtajan lisäksi kolme varapuheenjohtajaa. Ehdokkaita on esimerkiksi Mikkelistä, Tampereelta, Kalajoelta ja Helsingistä.

13.4.2017

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen ehti jo viime kesänä kieltäytyä puheenjohtajaehdokkuudesta, mutta Outi Alanko-Kahiluodon poisjäänti puheenjohtajakisasta on muuttanut asetelmia.

17.5.2016

Vihreiden uusi strategia haluaa vahvistaa jäsenkenttää. Puolueen toimintaan halutaan enemmän intohimoa ja vähemmän rakenteita. Toimintaan pitää pystyä osallistumaan perhe-elämänsä, vapaa-aikansa ja mielenterveytensä säilyttäen.

8.6.2014

Vihreät ei halua Suomea Natoon. Jämsässä juuri päättynyt puoluekokous linjasi: "Nykytilanteessa Vihreät ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Olennaisesti muuttuneessakin tilanteessa Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen jättämisestä tulee järjestää kansanäänestys."

8.6.2014

Vihreät pyrkii kesäajasta ja sukupuoltaan korjaavien pakkosterilisaatiosta luopumiseen. Puoluehallituksen päätösesitykset menivät Jämsän puoluekokouksessa läpi.

7.6.2014

VIHREÄT PYSYY muiden puolueiden tapaan yhdessä puheenjohtajassa. Vihreän Liiton puoluekokous äänesti kahden puheenjohtajan mallista Jämsässä lauantaina keskipäivällä. Ehdotus uudistuksesta kaatui äänin 124–188. Päätös olisi vaatinut 3/4:n enemmistön.

6.6.2014

Vihreiden puoluekokous alkoi perjantaina keskipäivällä kesäisessä Jämsässä. Avauspuheensa alussa puheenjohtaja Ville Niinistö muistutti, ettei puolue tule hyväksymään uusia ydinvoimaloita. Kokousväki antoi asialle raikuvat aplodit.

26.5.2013

Vihreät selvittää siirtymisen kahden puheenjohtajan malliin. Asiasta päätti puoluekokous sunnuntaina Espoossa. Päätös tarkoittaa vihreää valoa muutokselle, sillä vastaesitys olisi torpannut uuden mallin ja kehittänyt nykyistä käytäntöä. Äänet menivät 163–141.

26.5.2013

Vihreiden puoluekokous päätyi sunnuntaina aamupäivällä kannattamaan mietojen alkoholijuomien ulosmyynnin mahdollistamista ravintoloista. Kokousväki sallisi myös pienpanimo-oluiden sekä tilaliköörien myynnin suoraan tuottajalta.

25.5.2013

Puoluekokoustaan Espoossa pitävä Vihreä liitto valitsi varapuheenjohtajikseen Krista Mikkosen 40, Touko Aallon, 29 ja Anne Blandin, 44.

25.5.2013

Puheenjohtaja Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen Espoossa lauantaina puoliltapäivin.

12.6.2011

Vihreiden puoluekokous päätti sunnuntaina keskipäivällä, että Panu Laturi jatkaa puoluesihteerinä.

11.6.2011

Ville Niinistö on valittu vihreiden puheenjohtajaksi. Niinistö sai jäsenäänestyksessä 2550 ääntä (55,5 prosenttia). Anni Sinnemäki sai 843 (18,3 prosenttia), Outi Alanko-Kahiluoto 921 (20 prosenttia) ja Mika Flöjt 283 (6,2 prosenttia) ääntä.

11.6.2011

Vihreiden puoluekokous julistettiin avatuksi aurinkoisessa ja lämpimässä Kuopiossa lauantaina kello 11. Kokouksen kiinnostavin asia, puheenjohtajan valinta, tapahtuu kello 15 alkaen.

20.4.2011

Vihreät hakee vaalitappion jälkeen uutta puhtia ja kenties uusia johtajiakin. Lapista kajahtaa haaste puheenjohtajakisaan, kun Mika Flöjt ilmoittautui kisaan mukaan.

18.6.2010

Vasemmistoliiton puoluekokous alkoi tänään perjantaina Jyväskylässä. Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvosteli avauspuheessaan vihreitä ydinvoimapäätöksestä.

11.6.2010

Keskustan puoluekokouksessa selviää huomenna lauantaina, jatkaako puoluesihteerinä Jarmo Korhonen vai valitaanko tehtävään Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen.

17.5.2009

Vihreiden puoluejohdon uusi kokoonpano selvisi sunnuntaina, kun puolueen varapuheenjohtajiksi valittiin Oras Tynkkynen, Mari Puoskari ja Jyrki Kasvi.

Viite