Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

25.6.2019

Suurin este pyörällä retkeilyyn on oman pään sisällä. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja luottaa siihen, että voi matkustaa myös omin voimin. Tässä muutama neuvo jouhevaan fillariretkeen.

8.2.2019

”Kaupunkilaisen keskiluokan yrityksistä parempaan elämään on tavattoman helppo tehdä pilkkaa.”

21.6.2016

Omat telineet laatikkopyörille ja kallistetut roskakorit – Vihreä Lanka kertoo uusimmat trendit pyöräilyn huippumaa Tanskasta.

12.1.2016

Ruotsalainen tutkijaryhmä ehdottaa pyöräilijöille korvausta fillaroiduista matkoista. Rahan sijasta pyöräilijä saisi palkkioksi pyörähuoltoja ja -varusteita.

17.9.2014

Suomen pyöräilijöille on perustettu kansallinen etujärjestö. Tampereella viikonloppuna perustettu Pyöräliitto kertoo tiedotteessaan edistävänsä pyöräilyä ja pyöräjärjestöjen yhteistyötä sekä toimivansa pyöräilijöiden valtakunnallisena etujärjestönä.

11.8.2014

Jo yli 10 000 helsinkiläistä on allekirjoittanut kuntalaisaloitteen, joka ajaa pyöräkaistaa Hämeentielle. Samalla on varmistunut se, että aloite päätyy kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Nimien keräämistä jatketaan kuitenkin vielä.

6.2.2014

Pyöräilyn ja kävelyn yleistyminen arkiliikkumisessa voisi pienentää kuntien menoja miljoonilla. Esimerkiksi Joensuussa kaupunki ja valtio voisivat säästää joka vuosi kuusi miljoonaa euroa, jos joensuulaiset kävelisivät viidenneksen nykyistä enemmän.

14.8.2013

Espoossa ja Helsingissä järjestetään viikonloppuna taidetapahtuma, jossa on pyöräreitin varrella näyttelyitä, musiikkia ja performansseja.

12.2.2013

Tiistaina järjestettävä kriittinen pyöräretki nostaa esiin pyöräteiden puutteellisen talvikunnossapidon. Mielenosoitusreitti käy kääntymässä muun muassa Kulosaaren sillalla.

10.4.2012

Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt 500 000 euron erillismäärärahasta pyöräilyn edistämiseen. Asiasta kertoi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri Facebook-päivityksessään.

7.6.2011

Helsingin Kamppiin ja Töölöön tehtävien pyörätaskujen merkintätyöt alkavat tällä viikolla. Taskujen pitäisi auttaa pyöräilijöitä pääsemään liikkeelle turvallisesti, kun valot vaihtuvat.

20.4.2011

Helsingin pyörätiet ovat talven jäljiltä heikossa kunnossa. Pekka Sauri lupaa pyöräilytaskuja. Katso Vihreän Langan kuvareportaasi ongelmakohdista.

3.1.2011

Liikennekuolemia ja onnettomuuksissa loukkaantuneita oli vuonna 2010 edellistä vuotta vähemmän, mutta jalankulkijoita ja pyöräilijöitä menehtyi edellisvuotta enemmän.

27.9.2010

Tampereen kaupunkipyörät kierrätetään talveksi kaupungin työntekijöiden asiointipyöriksi. Kesän ajan kaupunkilaisten käytössä olleet pyörät huolletaan, mutta talvirenkaita niihin ei saada.

2.7.2010

Sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan yhdessä miehensä Christoffer Lekan kanssa kirjoittamassa uudessa kirjassa Tour d´Europe kaksi toivottoman huonokuntoista istumatyöläistä pyöräilee Porvoosta Nizzaan.

15.1.2010

Kalifornialaismies tuomittiin viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, kun tämä oli pyöräilijän ohitettuaan painanut jarrut pohjaan.

25.8.2009

Joka kolmas suomalainen on valmis lisäämään pyöräilyä ilmaston pelastamiseksi, kertoo tuore kysely. Suurin este omasta autosta luopumiselle ovat huonot kulkuyhteydet.

10.8.2009

VR on tehnyt pyörien kuljettamisesta junissa hankalaa ja kallista, moittii Suomen liikenneliitto. Erityisesti moitteita saavat IC-junien vähäiset ja ahtaat polkupyöräpaikat, jotka on varattava etukäteen.

Viite