Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

20.6.2019

Epäily ulkopuoliseen painostukseen taipumisesta ja professorin hiilinielukritiikin rajoittamisesta on kuohuttanut Helsingin yliopiston professorikuntaa viime päivinä.

30.6.2018

Juuri kun olen aloittamassa lomani ja laskeutumassa somepaastoon tapahtuu jotain, mikä saa minut muuttamaan mieleni.

11.10.2017

”Turkin sananvapaus- ja ihmisoikeustilanne on kestämätön. Ayla Albayrakin tuomio on annettu selvästi poliittisin perustein.”

30.11.2016

Juha Sipilä kommentoi Ylen toimintaan puuttumista tiedotustilaisuudessa.

23.1.2015

Muusikko Saïdou ja aktivistisosiologi Saïd Bouamama joutuivat oikeuteen haistateltuaan Ranskalle.

27.3.2013

Helsingin kaupunginmuseo on päättänyt poistaa kuvausmaksun museoistaan. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun Vihreä Lanka valitti maksusta viime marraskuussa ja totesi sen olevan sananvapauden vastainen.

15.12.2011

Eduskunnan oikeusasiamies on tuominnut VTT:n yritykset vaientaa työntekijöitään julkisuudessa. Kirjallisen varoituksen työnantajaltaan saanut tutkija Jari Ihonen pitää päätöstä odotettuna.

24.2.2011

Tuoreen puheenjohtajan mukaan PEN:in lakkauttaminen tarpeettomana ei ole näköpiirissä, sillä suuressa osassa maapalloa sananvapausongelmat ovat jokapäiväisiä.

3.2.2011

Perussuomalaiset vaativat, että metsänhoitoa perusteettomasti mollaavilta järjestöiltä viedään tuet. ”Pitääkö tällainen valtion tukema sananvapaus mahdollistaa työpaikkojen menettämisen uhallakin?” kysyy varapuheenjohtaja Veli-Matti Saarakkala.

18.1.2011

Tunisian väliaikaishallituksen nuoriso- ja urheiluasioista vastaavaksi apulaisministeriksi on valittu paikallisen piraattipuolueen Slim Amamou.

27.12.2010

Unkarin uusi medialaki huolestuttaa. Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen media-alakomitean puheenjohtaja Markku Laukkanen muistuttaa, ettei mediasensuuri kuulu nykypäivän Eurooppaan.

15.12.2010

”Jos kaikkea paljastelua aletaan kutsua sananvapaudeksi, koko käsite kokee inflaation. Sananvapaudesta tulee uusi hyvinvointiyhteiskunta – sana, joka tarkoittaa kaikkea ja siksi ei mitään”, Petteri Järvinen sanoo.

19.1.2010

Sanomalehtien päätoimittajat voivat joutua vastuuseen keskustelupalstoilla olevista rasistisista kommenteista. Ensisijainen vastuu on kuitenkin tekstin kirjoittaneella ihmisellä.

14.12.2009

Opposition edustajat joutuivat Venäjän viranomaisten kohteeksi Heidi Hautalan vierailun alla. ”Talosta takavarikoitiin minulle tarkoitettuja asiakirjoja ja kansioita sekä tietokoneen kovalevyjä”, Hautala sanoo.

15.9.2009

Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy suurimmissa kaupungeissa nähdyn Jumalaa tuskin on olemassa -kampanjan.

25.5.2009

Venäjällä on alkuvuoden aikana tapettu neljä toimittajaa. Kansainvälinen sananvapausjärjestö Pen on huolissaan journalisteihin kohdistuvasta väkivallasta.

20.4.2009

Suomalaiset kansalaisjärjestöt peräävät tänään vetoomuksessaan presidentti Medvedeviltä toimia sananvapauden ja vapaan kansalaisyhteiskunnan puolesta.

31.3.2009

Tulkinnanvarainen lainsäädäntö uhkaa suomalaista sananvapautta, varoittaa sähköisiä oikeuksia ajava järjestö Effi. ”Matala syytekynnys toimii hyytävänä pelotteena etenkin poliittisille blogeille.”

19.3.2009

Kuopion yliopiston asettama kampanjointikielto kuohuttaa opiskelijapoliitikkoja. Aiemmin tällä viikolla tuli julki, että yliopisto yritti sensuroida maahanmuuttoaiheisen abinumeron jakelua.

27.1.2009

Jussi Halla-ahon blogitekstit menevät syyteharkintaan. Häntä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

19.11.2008

Vihreät naiset päätti eilisessä kokouksessaan, että järjestö jättää tutkintapyynnön helsinkiläisvaltuutettu Jussi Halla-ahon verkkokirjoituksesta.

19.8.2008

Australialaisen Sydney Morning Heraldin käsiinsä saaman ohjeistuksen mukaan kiinalainen toimittaja ei saa kirjoittaa mielenosoituksista, ruuan turvallisuudesta tai Kiinan suhteista Iraniin.

30.4.2008

Maailmalla toimittajat kuitenkin työskentelevät entistä vihamielisemmissä oloissa. Freedom House -instituutin tutkimuksen mukaan lehdistönvapaus heikkeni jo kuudetta vuotta peräkkäin.

Viite