Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

26.9.2019

”Keskustatunneli olisi saattanut sopia aikaan vielä muutama vuosi sitten. Ainakin sen suunnittelu olisi luultavasti edennyt pidemmälle. Nyt on toinen aika.”

20.9.2019

”Jos asuntoja käytettäisiin yhtä tehottomasti kuin henkilöautoja, sinkku omistaisi viiden huoneen asunnon, jossa kävisi nukkumassa yön kerran viikossa.”

13.12.2018

Samaan aikaan, kun ilmastokriisin vuoksi liikenteen päästöjä on pakko laskea, haluaa eduskunnan liikennevaliokunta tehdä 15-vuotiaista autoilijoita.

1.6.2018

”Ilmastokeskustelussa on se ongelma, että se tarjoaa jokaisella jonkun vapaakortin, jolla oma päästökuorma kuitataan.”

12.1.2016

Ruotsalainen tutkijaryhmä ehdottaa pyöräilijöille korvausta fillaroiduista matkoista. Rahan sijasta pyöräilijä saisi palkkioksi pyörähuoltoja ja -varusteita.

31.10.2013

Kaikki EU:n suuret autovalmistajat ovat saavuttamassa vuodelle 2015 asetetut henkilöautojen päästörajat, arvioi Euroopan ympäristövirasto EEA. Vuoden 2020 tavoitteita ollaan kuitenkin vesittämässä Saksan toiveesta.

12.10.2012

Haluan päästä eroon autosta. Auto on kallis. Bensa on kallista.

13.9.2012

Toyota, Hyundai, Daimler ja Honda esittelevät polttokennoautojaan torstaina käynnistyvällä vetyautokiertueella. ”Vetyautojen kehitystyö ei ainoastaan kerro sitoumuksestamme tuottaa vetyautoja vaan myös tuo esille vetyauton tarjoamat hyödyt”, lupaa Daimler-pomo.

6.8.2012

Autotuojien laskelmien mukaan kilometrikorvaus pysyy kilpailukykyisenä työsuhdeautoon verrattuna, vaikka valtiovarainministeriön esittämä leikkaus menisi läpi.

14.1.2011

Uusien säädösten mukaan E10 sisältää etanolia maksimissaan kymmenen prosenttia. Alarajaa ei ole määritelty eikä yksittäisten polttoaine-erien etanolipitoisuuksia valvo kukaan.

3.1.2011

Liikennekuolemia ja onnettomuuksissa loukkaantuneita oli vuonna 2010 edellistä vuotta vähemmän, mutta jalankulkijoita ja pyöräilijöitä menehtyi edellisvuotta enemmän.

3.11.2010

Nissan Leaf on ensimmäinen Vuoden Autoksi ehdolla oleva sähköauto. Loppukilpailuun valitut autot julkistettiin eilen tiistaina.

22.9.2010

Nykyisin pääkaupunkiseudulla on noin kolme tuhatta yhteiskäyttöautoilijaa. Jo se tarkoittaa, että noin tuhat autoa on jätetty hankkimatta.

20.8.2010

6.8.2010

Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen ei pidä Anni Sinnemäen ehdottamia autoilun kilometrikorvausten leikkauksia realistisina.

15.7.2010

Suomessa uusina myytävistä henkilöautoista vain vähän alle 14 prosenttia saavuttaa Euroopan unionin tavoitteleman enintään 130 gramman hiilidioksidipäästörajan kilometrilta.

13.7.2010

Uudessa liikennepalvelussa voi laskea, kuinka moottorin ja polttoaineen valinta vaikuttavat auton hiilidioksidipäästöihin.

12.7.2010

Kimppakyytien suosio autoilussa kasvaa. Toiset haluavat säästää luontoa, toiset taas pitävät auton omistamista hankalana ja kalliina.

1.6.2010

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi eilen maanantaina suunnitelman, jonka mukaan vähäpäästöiset autot voisi tulevaisuudessa pysäköidä puolet halvemmalla kantakaupungissa.

Viite