Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Käsikirjoituksen mukaan

10.12.2015

Lasse Leipola

Käyttäjän Lasse Leipola kuva
Vihreän Langan toimittaja Lasse Leipola seuraa neuvotteluiden etenemistä Twitterissä.

Kaikki isot kysymykset ratkaisematta. Osapuolet lukkiutuneita omiin poteroihinsa. Vain muutama päivä aikaa.

Tällaisia viestejä on lähetetty täältä Pariisista maailmalle viimeisten vuorokausien aikana. Vaikka ne ovat kaikki totta, antavat ne turhan negatiivisen kuvan ilmastokokouksen etenemisestä. Todellisuudessa kaikki menee juuri niin kuin pitääkin.

Kuten ilmastoneuvotteluja 1990-luvulta asti seurannut Oras Tynkkynen sanoi eilen keskiviikkona Vihreälle Langalle, käsikirjoitus on aiemmista kokouksista tuttu ja ratkaisut nähdään aina vasta viime metreillä.

Se, että päästään ratkaisuvaiheeseen, edellyttää juuri sitä, mitä eilen tapahtui: puheenjohtajamaa Ranska julkisti uuden sopimusluonnoksen, jonka kompromissiehdotukset nostattivat vastalauseiden myrskyn.

Luonnos ei tuntunut vastaavan kovinkaan hyvin yhdenkään maaryhmän tarpeisiin. Kansalaisyhteiskunta järjesti oman mielenilmauksensa järjestämällä mittavan marssin kokousalueen sisällä.

”Kaikilla on jotain valitettavaa, joten ehkä esityksenne on melko tasapainoinen”, kommentoi Malesian edustaja myöhään illalla järjestyssä istunnossa.

Kritiikissä on toki enimmäkseen kyse neuvottelutaktiikasta, sillä kaikki tietävät, että ennemmin tai myöhemmin on tehtävä myönnytyksiä. Todellisista ongelmista olisi sen sijaan kielinyt se, että joku tai jotkut osapuolet olisivat kieltäytyneet neuvottelemasta uuden luonnoksen pohjalta tai kyseenalaistaneet puheenjohtajan, Ranskan ulkoministeri Laurent Fabiusin esittämän toimintatavan neuvotteluiden jatkolle. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kaikki osapuolet kehuivat vuolaasti Fabiusin toimintaa sisällöllisen tyytymättömyytensä rinnalla.


Tänään torstaina, heti puolesta yöstä lähtien, onkin päästy oikeasti neuvottelemaan vaikeista kysymyksistä. Sen olisi voinut toivoa tapahtuvan aiemmin, mutta alkuviikosta painetta ratkaisuihin ei ollut vielä tarpeeksi. Eikä ole välttämättä vieläkään, sillä kaikki tietävät Ranskan esittämät aikataulutavoitteet kokouksen päättämisestä perjantai-iltana ylioptimistisiksi. Voi hyvin olla, että vaikeissa kysymyksissä kannat alkavat joustaa vasta, kun neuvottelut menevät yliajalle.

Jo nyt tiedetään, että Pariisin sopimuksesta tulee erilaisten vaatimuksien välille sorvattu kompromissi, joka jättää erityisesti ilmastotieteen näkökulmasta paljon toivomisen varaa.

Silti ei ole liioiteltua sanoa, että tulevaisuus on lähipäivinä Fabiusin harteilla. Pöydällä on nimittäin yhä kunnianhimoiseen sopimukseen tarvittavat elementit. Osapuolet ovat antaneet hänelle vankkumattoman tukensa ja ilmaisseet luottamuksensa hänen kykyyn avata umpisolmut ja ratkaista vaikeimmat kysymykset. Hänellä on siis kaikki mahdollisuudet onnistua, vaikka tehtävä on valtavan vaikea.

Se, miten hyvin Fabius on tehtävässään yön aikana onnistunut, selviää torstaina iltapäivästä, kun uusi tekstiluonnos on määrä julkistaa. Itse luonnoksesta nähdään, missä kysymyksissä on päästy eteenpäin. Sen jälkeen maiden kommenteista kuullaan, onko luottamus Fabiusin toimintaan yhä vankkumatonta. Tällaisia kierroksia nähtänee useampia ennen kuin sopimus on valmis.

Ehkä tärkein viesti, mitä Pariisista voi nyt kertoa, on kuitenkin se, että tilanne on realistisesti katsoen tässä vaiheessa varsin hyvä: kaikki osapuolet osoittavat valmiutta yhteistyöhön ja halua päästä sopuun. Se ei ole vielä mikään takuu hyvälle lopputulokselle mutta jotakuinkin parasta, mitä tässä vaiheessa voi toivoa.





Viite