Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Vettä vaelluskaloille

13.4.2018

Hanna Halmeenpää

Käyttäjän Hanna Halmeenpää kuva
Hanna Halmeenpää on vihreä kansanedustaja.

Vesivoimalaitokset pohjoisen suuriin jokiin – Kemi-, Ii- ja Oulujokeen – rakennettiin pääosin 1950-luvulla. Työt tehtiin kiireellä ja osin poikkeuslupien turvin.

Kalatiet jäivät rakentamatta. Voimaloiden vesitalousluvat ovat vanhoja. Vuosikymmenien aikana kertyneen ympäristö- ja kalatalousvelan maksamisesta keskustellaan yhä vain.

Valtion asenteet ovat sentään muuttuneet. Vuoden 2012 kansallisen kalatiestrategian tärkeimpiä tavoitteita on uhanalaisten vaelluskalakantojen vahvistaminen ja palauttaminen rakennettuihin jokiin.

Juha Sipilän (kesk) hallituksen ohjelmaan sisältyy vesivoimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden ajantasaistaminen osana kalatiestrategian toimeenpanoa.

Selkänojan antaa Luonnonvarakeskuksen tutkimustieto siitä, etteivät nykyiset voimayhtiöiden kalatalousvelvoitteet riitä korvaamaan jokien patoamisesta syntynyttä haittaa.

Nykyiset arviot lohen ja taimenen menetetystä poikastuotannosta ovat moninkertaisia istutusvelvoitteisiin nähden. Istutusten sijaan tarvitaan vaellus­esteiden poistamista ja elinympäristöjen kunnostuksia.


Lapin ely-keskus on
jättänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon lainmukaiset hakemukset Kemijoen ja Iijoen voimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden muuttamisesta vastaamaan ajantasaista tietoa kalaston hoidon tarpeesta.

Vesivoimayhtiöt Kemijoki oy ja Pohjolan voima ovat vastustelleet valtion tavoitteita, tutkimustietoa ja velvoitemuutoksia. Ne vaativat ely-keskuksen muutoshakemusta hylättäväksi. Oulujoella Fortum puolestaan on hakenut lievennystä voimalaitostensa kalateiden rakentamisvelvoitteisiin. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Fortumin hakemuksen.

Vaatimuksia kalatierakentamisesta on väitetty kohtuuttomiksi. On tekeydytty varattomiksi, kirjelmöity aluehallintovirastoon, uhkailtu valituskierteellä ja painostettu viranomaisia.

Viimeisten 50 vuoden ajan miljoonabisnestä virtaavasta vedestä tahkonneet, jo aikaa sitten investointinsa kuolettaneet voimayhtiöt, ovat vastuun kantamisen sijaan ryhtyneet raskaan sarjan mellakointiin, ja vaatineet valtiota maksumieheksi.


Yleisen oikeuskäsityksen ja EU:n vesipuitedirektiivin mukaista on, että haitan aiheuttaja kantaa vastuunsa. Tässä tilanteessa siis kustantaa vaelluskalojen vapaan liikkumisen palauttamisen vesistöön. Jos kalatierakentamiseen ryhdyttäisiin pääasiassa valtion ja kuntien varoin, tuettaisiin verovaroilla kannattavaa liiketoimintaa tekeviä voimayhtiöitä.

Kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen elinkierron palauttaminen yhdessä kutualueiden kunnostustoimien kanssa on tarpeen.

Vain vahvan kalatalousvelvoitteen muutoksen kautta vahingonkärsijät eli jokivarsien asukkaat ja kalastajat saavat heille kuuluvan oikeudenmukaisen korvauksen ja vaelluskalojen nousuun riittävän vesimäärän kalateihin ilman erillistä korvausta.

Eiköhän olisi jo reilun pelin aika.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.