Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Leikkauksia kristallipallosta

7.5.2015

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva

Järjestin tiistaina päätoimittajien vierailun Mäntyniemeen. Pääaiheena oli presidentin ydinvastuualue, ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Venäjä-alustuksen päätteeksi Sauli Niinistö sanoi jotain yllättävää. Hänen mielestään Ukrainan kriisi on Euroopan unionille selvästi pienempi asia kuin Välimeren siirtolaiset.

Yllätyin positiivisesti, sillä maanosan johtajat ovat aiemmin lähinnä kierrelleet vastuutaan tuhansia henkiä vaativasta, jatkuvasta tragediasta. Toivottavasti unionikin viimein ryhdistäytyy siirtolaisten auttamisessa.

EU:n ja Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa pääsee hyvin todennäköisesti linjaamaan perussuomalaiset. Hallituskaudesta tulee, khm, mielenkiintoinen. Nyt kun hädässä olevia on pyrkimässä rajojemme sisään entistä enemmän, ei portteja voi alkaa paiskoa tiukemmin kiinni.

Alkavasta kaudesta tulee kiinnostava myös kotimaan vähäosaisten vinkkelistä. Hallituksen muodostaja Juha Sipilä aikoo supistaa julkisia menoja neljän vuoden aikana peräti kuusi miljardia euroa.

Kirjoitin ennen vaaleja, että sopeutukset lyödään leikkauspöydälle vasta äänestyspäivän jälkeen. Näin todella on, sillä keskusta puhui vielä maaliskuussa 2,3 miljardin euron leikkauksista. Nyt luku on suunnilleen tuplat.

Viilaaminen ja höylääminen tulee tekemään erilaisia sosiaalitukia saaville kipeää. Keskustan ja perussuomalaisten leik­kauslistalle joutuu myös kehitysapu. Tuleva hallitus aikoo iskeä kaikkein köyhimpiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Sipilän kuusi miljardia on kopioitu suoraan valtiovarainministeriöltä (vm). Sille on annettu virallisen meedion rooli, kun EU-sääntöjen seurauksena vm:n kansantalousosaston ennusteen on oltava julkisen talouden suunnitelman lähtökohta.

Kansantalousosasto on saanut vaarallisen paljon valtaa. Se määrää, paljonko hyvinvointivaltiota pitää supistaa. Toimittajamme Annakaisa Suni tarkasteli, kuinka vm:n povailut ovat toteutuneet. Eivät kovin hyvin, varsinkaan bruttokansantuotteen tai yksityisen kulutuksen osalta.

Erityisen huonosti ministeriö povasi yhteisöveron alennuksen dynaamiset vaikutukset. Niitä ei ole osoitettu, mutta valtion tulot hupenivat yli 800 miljoonaa euroa. Tämän tasoisten ennustusten varassa on sitten turvallista saksia.





Viite