Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Heinä-hattu ja Unikko-tossu

Jukka Nikulainen

Marimekko-kankaita roskiksesta
Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä. Jukka Nikulainen

Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.

18.3.2015

Jukka Nikulainen

Marimekosta on tullut osa suomalaista sielunmaisemaa. Hyvä osoitus tästä on ehkä sekin, että Maija Isolan kankaita löytää aika-ajoin myös roskiksista. Kuvassa on lajitelma dyykkimiämme Isolan suuria ja suurikuvioisia kankaita.

Marimekon johtajat nähdään myös myyttisinä hahmoina. Armi Ratiasta tehty uusi elokuva saa näinä päivinä ensi-iltaansa ja Kirsti Paakkasen Midaan kosketus on tuttu monille. Marimekkoon assosioituvat voimakastahtoiset ja vahvat naiset ovat kyllä raikas poikkeus muusta suomalaisesta bisnesmaailmasta.

Itse luulen, että suomalaisten on ehkä helppo samaistua Marimekkoon myös sen vaikean taipaleen ja dramaattisten vaiheiden takia. Samaistuvathan suomalaiset Disney-hahmoistakin opportunistista ja iloista Mikkihiirtä vahvemmin resuiseen ja toilailuistaan huolimatta jotenkin yhä pystyssä vaappuvaan Aku Ankkaan.

Kuvan isot Heinä-kankaat kertovat yhtiön historiasta, sillä vanhempi mustavalkoinen versio on Marimekon edeltäjän Printexin tuotantoa ja graafinen kuvio aika ajaton. Kuvan laidassa näkyvä Kukkapää-printti edustaa ehkä leimallisemmin kuusikymmentälukua.

Itse olin tosin jälleen kerran lähellä rykäistä kahvit nenän kautta väärään kurkkuun kun näin, millaisia metrihintoja joistakin harvinaisemmista klassikkokuoseista netissä maksetaan. Monelle joku tietty Mari-kangas tai Jokapojan väriyhdistelmä muistuttaa ehkä nuoruudesta tai jostain tietystä muistosta. Itsekin ripustin hurjassa nuoruudessani seinälleni tätini jäämistöstä löytyneen valtavan Keisarinkruunu-kankaan kai jonkinlaisena kapinana.

Kenties yksi syy vanhojen kankaiden suureen hintaan on myös se, että Marimekko on nykyään ensisijassa brändi. Sitä, mitä brändinä oleminen oikeastaan tarkoittaa, onkin jo hankalampi ymmärtää ilman arvosanaa semiotiikasta. Marimekon nimellä myytävät kankaat nimittäin kudotaan ympäri maailmaa Kiinassa, Kaukoidässä tai Virossa.

Juttua on korjattu 24. maaliskuuta. Toisin kuin jutussa aluksi väitettiin kaikki Marimekon metreittäin myytävät sisustuskankaat painetaan yhä Suomessa.





Viite