Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Sipilä ja Johanna

30.3.2015

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva
Tasavalta-blogi seuraa kevään eduskuntavaaleja.

Tiedätkö, kuka on Kalevi Laurila? Oululaisen sijoitusyhtiö JMC Finance Oy:n toimitusjohtaja oli minulle tuntematon, kunnes luin Risto Uimosen loistavan kirjan Suomen mitä todennäköisimmin seuraavasta pääministeristä Juha Sipilästä (kesk).

Naapurikunnissa asuneet Sipilä ja Laurila tuntevat toisensa ajalta, jolloin Sipilä oli osakkaana JMC:ssä. Muitakin yhteistyökuvioita viriteltiin, kirjoittaa Uimonen: kerran miehet lensivät Sipilän helikopterilla Oulunsalosta Kärsämäelle katsomaan, voisiko Sipilä tulla rahoittajaksi Laurilan siellä sijaitsevaan yritykseen.

Kun Juha Sipilä oli vuonna 2011 valittu ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi, oli Laurila sitä mieltä, että vanha liikekumppani oli liian pätevä istumaan eduskunnassa takarivissä. Laurila soitti keskustan eduskuntaryhmän silloiselle puheenjohtajalle Timo Kallille ja ehdotti, että Sipilä valittaisiin ryhmän varapuheenjohtajaksi. Näin myös kävi.

Laurila veteli naruista myös vuonna 2012, kun Sipilä päätti lähteä kilpailemaan keskustan puheenjohtajuudesta. Hän soitti Esko Aholle, väistyvälle puheenjohtajalle Mari Kiviniemelle, Seppo Kääriäiselle ja Mauri Pekkariselle ja sanoi, että Sipilästä kannattaa tehdä puheenjohtaja.

"Tunsin heistä ennestään muut paitsi Kiviniemen", Laurila kertoo Uimoselle.

Ei oululainen yrittäjä tietenkään yksin Juha Sipilää nostanut, vaikka masinoikin joukon yrittäjätuttaviaan rummuttamaan Sipilän puolesta.

Tärkeä oli myös kansanedustaja Mika Lintilä, joka Uimosen mukaan järjesti epävirallisen palaverin töölöläisravintola KuuKuussa toisena pääsiäispäivänä 2012. Lintilä halusi kuulostella Sipilän kannatusta. Mukaan kutsuttiin Sipilän lisäksi kansanedustajat Juha Rehula, Antti Kaikkonen, Kimmo Tiilikainen, Timo Korhonen ja Jari Leppä. Jälkeenpäin Lintilä oli tyytyväinen, koska kukaan ei ollut tyrmännyt Sipilää tai ilmoittanut lähtevänsä haastamaan tätä.

Tämä on ehkä lukijan aliarvioimista, mutta sanon sen kuitenkin: kaikki Sipilän nostamisessa avainasemassa olleet ovat miehiä.

Toivottavasti myös naisyrittäjät, esimerkiksi keskustan listoilta eduskuntaan pyrkivä Vallila Interiorin pääomistaja ja puheenjohtaja Anne Berner, tukevat lahjakkaina pitämiään poliitikkoja. Olisi mahtavaa, jos näiden pätevien poliitikkojen joukossa olisi myös naisia.

Naispoliitikkojen täytyy saada verkostot kuntoon. Naisen on edelleen vaikeaa päästä ratkaisun paikoille, vaikka päätökset tehtäisiinkin saunan sijaan töölöläisravintolassa.

Yksi nainen vaikutti kuitenkin ratkaisevasti Sipilän menestykseen. Uimonen kertoo, että Sipilää paljon kokeneempi Juha Rehula harkitsi myös lähtöä puheenjohtajakisaan. Hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet voittoon.

"Minulla oli todella vaara tulla valituksi, mutta sitten kävi niin, että tiedustelin vaimoni Johannan mielipidettä. En ollut koskaan kysynyt entiseltä tyttöystävältäni ja nykyiseltä puolisoltani mistään politiikkaan liittyvästä asiasta mitään", Rehula kertoo Uimoselle.

Yllättäen vaimo kuitenkin totesi, että puheenjohtajuus ei ole Rehulan paikka.

Keskustan puheenjohtajakisan ratkaisi siis hupaisasti "meidän Johanna".

eduskuntavaalit 2015 





Viite