Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Olen työtön – tukiviidakko odottaa

4.12.2015

Emmi Skytén

Käyttäjän Emmi Skytén kuva

Jäin juuri työttömäksi.

Vaikka on epätodennäköistä, että löytäisin uuden työsuhteen toimittajana tällaisena aikana, kun mediatalot irtisanovat ihmisiä vuosittain, en ole kovin huolissani. Minulla on ideoita, joilla toivon työllistävän itseni. Haluaisin perustaa yrityksen, hakea apurahoja, ja myydä juttujani freelance-toimittajana.

Ongelmani on, miten saan toimeentuloni turvattua sen aikaa, että voisin kokeilla, onko ideoistani mihinkään. Yritystä minun ei kannata perustaa, koska työttömänä perustettu yritys katsotaan pääsääntöisesti päätoimiseksi työksi, jolloin menetän työttömyyspäivärahani. On harvinaista, että vastaperustettu yritys tuottaisi heti niin paljon, että sillä tulisi toimeen.

Entä jos perustankin ystävieni kanssa yhdistyksen, joka antaisi minulle toimeksiantoja, jotka laskuttaisin osuuskunnan kautta? Jos liityn laskutusosuuskuntaan, kannattaako minun valita sellainen, jossa työaikaani valvotaan? Silloin minut luokiteltaisiin Te-toimistossa palkansaajaksi ja voisin saada soviteltua ansiopäivärahaa? Vai onko se vain myytti? Kannattaisiko minun perustaa osuuskunta itse?

Nykyinen työttömyysturvalaki on niin epäselvä, ettei kukaan ymmärrä siitä juuri mitään. On käsitteitä, joita ei ole määritelty lainsäädännössä, sekä käytäntöjä, joita laki ei tunne.

Tämä johtuu siitä, että työn luonne muuttuu työttömyysturvalakia nopeammin.

Epäselvyys tekee oman työn tekijöiden ja itsensätyöllistäjien etujen valvomisesta hankalaa. Samasta syystä hallituksen esitys, jossa halutaan päästä eroon oman työn määritelmästä, on varmaan jäänyt vähälle huomiolle.

Työelämä muuttuu. Sitä mukaa kun palkkatyö vähenee, yhä suurempi osa työikäisistä tulee olemaan kanssani samassa tilanteessa. Me tarvitsemme selkeän työttömyysturvan, joka tukee ihmisiä löytämään muuta kuin palkkatyötä.





Viite