Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Omatunto väistyi, kun alkoholilain äänestyksestä tuli tiukka

20.12.2017

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva

Kilpailevien puolueiden poliitikkoja on hiertänyt, että osa vihreistä kansanedustajista vaihtoi kantaansa ruokakauppojen tilavuusprosenteista.

Vihreistä osa vastusti eduskunnassa väkevämpien juomien myyntiä vaikka oli suhtautunut asiaan vielä vaalikoneissa myönteisesti.

Vihreä Lanka kysyi mielenmuutoksesta, juttu aiheesta löytyy täältä.


Takki on alkoholin suhteen
 kääntynyt myös muissa puolueissa.

Kokoomuksen kansanedustajista kaksitoista vastusti vaalikoneessa väkevämpien alkoholijuomien myyntiä ruokakaupoissa. Heistä vain yksi, Pertti Salolainen, äänesti eduskunnassa näkemyksensä mukaan.

Kaksi edustajaa, Sanna Lauslahti ja Pauli Kiuru, istuivat salissa, mutta eivät äänestäneet lainkaan.

”Olen tehnyt väitöskirjan erikoissairaanhoidoin kustannushallinnasta. Yksi merkittävimmistä asioista on alkoholin saatavuus. Jos olen itse tutkijana käynyt läpi asiaa, en voi äänestää näin [hallituksen ehdotuksen puolesta]”, Lauslahti perustelee.


Kokoomuslaisten kannanvaihdon
taustalla on ryhmäkuri. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä huomattiin, että alkoholilaista tehdään tiukka ryhmäpäätös.

Vielä kesällä alkoholilaki oli omantunnonkysymys, jonka ensimmäisessä äänestyksessä saisi äänestää omantuntonsa mukaan. Kun kokoomuksessa selvisi, miten tiukka äänestyksessä tulee, unohtui omatunto. 

Erikoista on, että vielä vaalikoneessa myös ryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen oli huolissaan alkoholin vapauttamisen haitoista. Nyt ryhmän johto pani edustajia ruotuun. Kaikki keinot olivat käytössä, jotta Excel-listoille saadaan enemmistö tilavuusprosentin korotuksen taakse.

Ryhmän painetta uhmasi vain konkari Salolainen. Kaikilla edustajilla ei siihen ollut varaa.

”Jos omassa ryhmässä suututtaa muut, niin menettää puheoikeutensa”, Pauli Kiuru sanoo. Hän sanoo nyt toivovansa, että alkoholilain muutos etenee ”vähin vaurioin”. 


Edustajilla on täysi oikeus
muuttaa mieltään vaalikoneen jälkeen. Joskus muuttuvat olosuhteet tai päätöksenteon tueksi kerätty tieto antaa siihen aihetta.

Kokoomusedustajien kohdalla ei tällä kertaa ollut kyse siitä.

Kun vaalikoneet ovat nykyvaaleissa tärkeitä, niin äänestäjän kannattaa muistaa, että käytännön politiikassa ryhmäkuri voi jyrätä kaiken muun.

Jopa perussuomalaiset teki ryhmäpäätöksen kun alkuvuodesta äänestettiin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Linjasta lipsuneet saivat eduskuntaryhmältään varoituksen.

Poikkeus on vihreät, joka ei käytä eduskunnassa ryhmäkuria.

eduskunta  alkoholilaki  eduskuntaryhmä  ryhmäkuri  Vihreät  kokoomus 





Viite