Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Poliitikon pitää ratkaista ilmastonmuutos politiikalla, ei kierrättämällä

28.4.2018

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva

Ilmastonmuutos on viimeisen vuoden aikana noussut poliittisen puheen ytimeen. Kaikki merkittävät poliitikot ovat lausuneet, että ilmasto on tämän ajan ykköshaaste.

Viimeksi tänään presidentti Sauli Niinistö sanoi Ylen haastattelussa, että ilmastonmuutos on kansakunnan kohtalonkysymys.

Me, jotka olemme huolissamme ilmastosta, olemme tyytyneet tähän. Olemme kiitollisina taputtaneet käsiämme tunnustukselle. Iloinneet siitä, että viimeinkin ilmastosta puhutaan sillä vakavuudella, joka asialle kuuluu.

Meidän ei pidä tyytyä siihen, että poliitikot tunnustavat ilmastokriisin. Meidän pitää vaatia lista konkreettista toimista, joilla kohtalonkysymykseen viipymättä puututaan.

Eikä se lista koske sitä, suosiiko presidentti kasvisruokaa tai kierrättääkö hän. Julkkisten ja poliitikkojen esimerkillä on iso symbolinen merkitys, sille että ympäristöystävällisistä valinnoista tulee haluttuja ja vähitellen normaaleja.

Mutta kun ilmasto kerran on kansakunnan kohtalonkysymys, niin miten sen ratkaisu voisi jäädä yksittäisen ihmisen valinnan varaan?


Ilmastopolitiikkaa
lähestytään vaalipaneeleissa edelleen poliitikkojen henkilökohtaisten valintojen kautta.

Mitä, jos puolustusministeriltä kysyttäisiin, löytyykö ministerin kotoa kymmenen litran kannellinen astia kriisitilanteen varalta. Tai sote-paneelissa, että hoitaako kansanedustaja sukunsa mummoja vapaa-ajalla. Ei meille riitä veropolitiikaksikaan, että poliitikko itse maksaa veronsa.

Poliitikkojen pitää ratkaista ilmastokriisi politiikalla, ei kierrättämällä.

Meillä toimittajilla on iso vastuu. Emme aina esitä niitä jatkokysymyksiä, jotka pitäisi. Kun valtiovarainministeri sanoo, että ilmastonmuutoksen pitää näkyä kaikkialla budjetissa, pitäisi meidän kysyä, miksi fossiiliset saavat verohelpotuksia, miksi kuluttamista verotetaan vähemmän kuin työtä ja miksi lentämistä tuetaan massiivisesti.


Ruotsissa
ilmastojournalismi vahvistuu. Esikuvani on Svenska Dagbladetin tekemä keskustajohtajan haastattelu. Siinä keskustajohtaja ensin sanoo asiaankuuluvasti, että ilmastonmuutos ratkaisee yhteiskunnan jatkumisen ja uhkaa maapalloa. Sitten hän kertoo ajavansa itse hybridiautolla ja vähentäneensä lihansyöntiä.

Toimittaja ottaa esiin lentämisen. Keskustajohtaja vastaa, ettei ole vähentänyt lomalentojaan, koska lentää vähän siihen nähden kuinka paljon työskentelee. Toimittaja huomauttaa, että keskustajohtajan lomalennot ovat moninkertaiset keskivertoruotsalaiseen.

Keskustajohtaja sanoo, että lentämistä voidaan lisätä ja että biopolttoaineet ratkaisevat lentojen päästöt. Toimittaja muistuttaa, että tutkijoiden mukaan lentämistä on pakko vähentää. Tekniikka ei auta päästöjen kanssa niin nopeasti kuin on välttämätöntä.

Toimittaja kysyy, miksi keskusta lupaa lakkauttaa lentoveron, jos se pääsee hallitukseen ja miksi keskusta ei halua, että naudanlihan kulutus vähenee.

Konkreettisia hyviä jatkokysymyksiä, jotka osoittavat, ettei ilmastopuolueeksi profiloitunut Ruotsin keskustapuolue ole valmis politiikkaan, joka tutkitusti vähentäisi ilmastopäästöjä.

Tällaisia kysymyksiä ilmastonpolitiikka vaatii. Onneksi hyviä jatkokysymyksiä voivat esittää myös kansalaiset. Niitä tarvitaan, jotta ilmastonmuutos siirtyy poliittisen puheen ytimestä poliittisten tekojen ytimeen.

ilmastonmuutos  ilmastopolitiikka  presidentti 





Viite