Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Viekö kepu keppanan kaupasta?

9.2.2015

Sammeli Heikkinen

Käyttäjän Sammeli Heikkinen kuva

Otsikoita: "Keskusta: III-olut pois kaupoista" ja "Keskusta laimentamassa oluen, Panimoliitto tyrmää". Otsikoita kahden vuoden takaa. Aihe on toki sama kuin maanantain keskiolutraivossa eli keskustan alkoholipoliittinen linjaus.

Vanhasta asiasta tuli tänään uusi uutinen. Nyt uumoillaan, että kepun kannatusliito taittuu keppanakieltoon tai sitten keskusta tyhjentää markettien hyllyt oluesta. Kumpikaan profetia tuskin toteutuu.

Kepu teki linjauksensa oluen ruokakaupparajan laskusta 3,7 prosenttiin helmikuussa 2013. Ja siitä uutisoitiin silloin melko kattavasti. Sen jälkeen keskusta ei ole kai alkoholilinjaansa pyrkinyt piilottelemaan. Vihreän Langan puolueille tekemässä alkoholikyselyssä vuosi sitten keskustan vastaukset olivat linjauksen mukaiset.

Miksi keskustan linjaus nousi maanantaina uutena asiana pinnalle?

Kepu julkaisi vaaliohjelmansa sunnuntaina. Verkkosivuille on ilmestynyt Juha Sipilän imagoon sopiva "kakkara", ympyrä, jonka sektoreita klikkailemalla pääsee näkemään keskustan näkemyksiä eri asioista.

Kun ensin klikkaa Terveydeksi – vastuuta omasta hyvinvoinnista -viipaletta ja valitsee sen jälkeen Kippis kohtuudelle -linkin, pääsee lukemaan paperin, jossa ovat helmikuussa 2013 määritellyt keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle.

Viihdesivusto Stara oli ilmeisesti klikkaillut oikeaan paikkaan ja julkaisi maanantaiaamuna jutun, jossa kerrottiin 3,7 prosentin olutrajasta ja lainattiin kepun paperia sen laatimisajankohtaa mainitsematta, tosin siihen linkaten.

Kokoomuksen Verkkouutisissa taas luettiin Staraa ja kysyttiin keskustan puoluesihteeriltä Timo Laaniselta, että vieläkö puolue on samaa mieltä. Vähemmän yllättäen – olihan paperi liitetty osaksi julkaistua vaaliohjelmaa edellisenä päivänä – Laaninen sanoi että joo.

Keskiolutraivo oli valmis: Iltalehden mukaan keskusta repäisi, Ilta-Sanomat kirjoitti radikaalista ehdotuksesta ja Helsingin Uutiset huusi olutsotaa.

Kepun vaaliohjelma koostuu suurelta osin jo aiemmin tehdyistä linjauksista, joihin pääsee Sipilän kakkaraa klikkailemalla. Miksi yhdestä tuli uutinen? Vieläpä sellaisesta, joka näyttää olevan vaaliohjelmaan liitetyistä linjauksista vanhimmasta päästä.

Luultavasti Verkkouutiset ylitti valtakunnallisen uutisvallin: Laanisen kommentilla juttu saatiin freesattua riittävästi. Sillä kuorrutuksella se kelpasi muillekin, etenkin kun puhuttiin alkoholijuomasta ja sääntelystä. Tiedotusvälineillä oli käsissään "puheenaihe" ja siitä oli pakko tehdä uutisennäköistä juttua, vaikka kepun kanta oli kaksi vuotta vanha.

Sinänsä on loogista, että keskustan tavoitteet ovat vaaliohjelmassa, sillä alkoholilain uudistaminen jäi tällä hallituksella tekemättä. Mutta katkeaako keskustan lento nyt keskikaljakahinaan?

Ehkäpä ei.

Toisin kuin luullaan, suuri osa suomalaisista juo hyvin vähän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomi juo -julkaisun mukaan kymmenesosa suomalaisista juo puolet kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista. Kolmasosa kansasta ottaa vuoden 2012 kulutuslukemien perusteella viikossa korkeintaan pari kolme alkoholiannosta ja puolet suomalaisista nauttii alkoholijuomia viikossa ehkä viiden annoksen edestä.

Kuinka monelle siis lopulta on tärkeää saada keskiolutta ruokakaupasta? Etenkin, kun suuri osa ihmisistä asioi sellaisessa liikkeessä, jonka vierestä kuitenkin löytyy Alko.

Keskustan keppanaviha voi olla ideologista, mutta puolueessa osataan varmasti myös laskea. Sipilän keskusta on konservatiivinen puolue, joka vetoaa konservatiivisiin ihmisiin. Keskioluen Alko-siirron kaavailu varmasti myös tuo äänestäjiä keskustalle.

Toisaalta kepun näkemykselle löytyy tukea vain kristillisiltä. Keskusta varmasti tuo näkemyksensä hallitusneuvotteluihin. Hallituskaveriksi pitää kuitenkin saada yksi tai kaksikin muuta isohkoa puoluetta. Ja kun todellinen vääntö alkaa, keskiolutlinjaukset myydään ensimmäisenä.

Suomesta saa keskiolutta ruokakaupasta seuraavallakin hallituskaudella, vaikka pääministerinä olisikin Sipilä.

keskusta  keskiolut  vaalit 





Viite