Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Lääninparantaja hoitaa koko sotealueen

Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Kuvituskuva
Johan säteilee! Lääninparantaja hoitamassa Uudenmaan sote-alueen sikotautiepidemiaa.Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Johan säteilee! Lääninparantaja hoitamassa Uudenmaan sote-alueen sikotautiepidemiaa.

8.12.2014

Vesa Sisättö

Sote-uudistukseen vauhtia vaihtoehtohoidoista.

Jo lähes neljännesvuosisadan lausuntokierroksilla ja hallitusohjelmien kirjauksissa viihtynyt sote-uudistus on vihdoin saanut tuulta siipiensä alle.

”Ratkaiseva askel otettiin, kun hylkäsimme länsimaisen koululääketieteen”, kertoo välitarkastaja Lensiö Tärpitsä Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

”Sotealueen on paljon helpompi hoitaa rahoitusvastuunsa, kun se tarkoittaa vain yhden lääninparantajan palkkaamista. Tämä myös tarjoaa väestölle tasa-arvoisen palvelun, sillä lääninparantaja voi lähettää parantavia energiasäteitä jopa 500 000 ihmiselle kerrallaan”, välitarkastaja Tärpitsä kehuu.

”Itse asiassa koko maahan riittäisi varmaan yksi energiahoitaja. Mitään tutkimuksia asiasta ei tietenkään ole, mutta sehän näin viranomaisen kannalta ihanaa vaihtoehtohoidoissa onkin, että mitään ei tarvitse osoittaa millään tavalla toimivaksi.”
Sote-uudistuksen sosiaalipalvelujen puoli on jo vedetty melko yksinkertaiseksi.

”Sovimme kuntayhtymien kanssa, että kunnallisten vedenpuhdistamoiden vahtimestarit käyvät kerran kuussa heittämässä yhden masennuslääkepillerin veteen. Homeopaattisten periaatteiden mukaan tämä riittää sekä ennaltaehkäiseväksi että akuutiksi sosiaalipalveluksi koko kunnan väelle”, Tärpitsä ylistää.

”Se ei ehkä poista köyhyyttä tai syrjäytymistä, mutta onnelliset ihmiset tuskin huomaavat kurjuuttaan.”





Viite