Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hippi pärräyttää ärrää

Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

12.7.2011

Rosa Meriläinen

Kansanedustaja Kaarina Hippi päätti viedä pojantyttönsä Patin istuntotauon kunniaksi retkelle Helsinkiin. Retki alkoi ykkösluokasta totta kai, sillä viisivuotias pääsi sinnekin ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa.

Tyhmempi voisi luulla, että lapsella voisi olla hauskempaa ic-junan leikkipaikalla kuin läppäriään hiljaisesti näpyttelevien työmatkalaisten ykkösluokassa. Ei Patilla. Patti otti kirjansa, istahti kaikkein tärkeimmän ja tuimimman pukumiehen viereen ja avasi kirjansa kuin läppärin.

Patti otti kasvoilleen vakavan ilmeen ja näpytti raivoisasti. Pukumies liikehti vaivautuneesti. Hän ei tainnut tuntea oloaan mukavaksi lapsen seurassa. Se muistutti olemassaolollaan ikävästi pukumiehen omista lapsista, joita hän harvoin ehti nähdä hereillä.

Kyllästyttyään pukumiehellä leikkimiseen Patti kävi hakemassa teetä. Teessä on ykkösluokissa hauskinta suuri termoskannu, josta sai ottaa itse. Ja Pattihan otti.

Hän kantoi pöydälle yhteensä seitsemän teemukia ja asetteli niihin kaikkiin huolellisesti yhden teepussin. Touhussa kului kaksikymmentä minuuttia, totesi isoäiti tyytyväisenä kelloaan vilkaisten iltapäivälehtien lukemisen lomassa.

Pukumies vilkuili teemukeja epäileväisesti, eikä syyttä. Onhan selvääkin selvempää, että jos seitsemän teemukia voivat pendolinon heilahtaessa kaatua, ne tekevät sen juuri lähimpään läppäriin. Ja niin ne tekivät.

”Perkele”, karjaisi pukumies ja läiskäytti kädet kauhusta kasvoilleen. ”Perkele”, matki Patti ja teki samoin. ”Sanoitko sä perkele?”, huudahti isoäiti ilahtuneena. ”Oi mummun kulta Patti on oppinut ärrän!”, tuuletti isoäiti edelleen.

Pukumies vaati huomiota. ”Te korvaatte tämän”, hän kiljui. ”Höpsis”, heilautti Kaarina kättään tylsän pukumiehen suuntaan. ”Työnantajas vakuutus sen korvaa”. ”Tää on mun oma kone”, kimitti kiukkuinen pukumies ja falsetista.

”Höpsis”, kuittasi Kaarina. ”Ei sussa ole mitään omaa”.

Ja niin purjehti kansanedustaja Kaarina Hippi Patti vanavedessään pendolinon kännykkäkoppiin soittamaan kaikille sukulaisille perkele-puhelun. Olihan uudesta taidosta tiedotettava. ”Perkele”, sanoi Patti äidilleen ja sulki luurin. ”Perkele”, sanoi Patti isälleen ja sulki luurin. Kaarina hekotti niin, että tissit hölskyivät kaulaan asti.

Eduskuntatalosta oli tärkeintä esitellä saunaosasto, jonne ei saanut viedä vieraita. Näin kesällä senkin uskalsi tehdä – ja Kaarina uskalsi tietysti muutenkin. Hän esitteli Patille kaiken tärkeän: herrahissin, Könkkölän oven, Jäätteenmäen käytävän ja Stubbin portaat.

Väestönsuojassa Patti leikki ämpäreillä, jotka oli aseteltu vuotojen kohdalle. Kaarina kertoili katakombeista. Eduskunta oli sitten hauska retkikohde.

Hississä matkalla väestönsuojasta saunaan Patti törmäsi hassuun punatukkaiseen mummeliin valkoisessa kylpytakissa. Mummeli kätteli Pattia kohteliaasti ja esittäytyi: ”Tasavallan presidentti”. Siihen Patti vastasi: ”perkele”.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.





Viite