Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hyvä Soini!

15.5.2014

Juha Honkonen

Eurovaalien ennakkoäänestys on alkanut, ja parin viikon päästä ruodimme jo vaalien tulosta. Äänestäminen kannattaa aina. On kuitenkin ihmeteltävä, et­teivät äänestäjät voi vaikuttaa juuri lainkaan EU:n vaikutusvaltaisimpiin valintoihin.

Timo Soini älähti aivan oikein komissaarivalinnan epädemokraattisuudesta. On älytöntä, että komission kokoonpano riippuu kansallisista parlamenttivaaleista. Jos valtakunnanpolitiikassa toimittaisiin samalla lailla, ministerit valittaisiin kunnallisvaalien perusteella.

Se, että komissaarit valikoituisivat eurovaalien mukaan, toisi kampanjointiin kaivattua lisävirtaa. EU:ssa on legimiteettikriisi, kun äänestysprosentti on selvästi alle 50, joissakin maissa vain 20.

Samalla lailla kuin rivikansanedustajalla, yksittäisellä mepillä on hyvin vähän valtaa. Brysselissä vallattomuutta korostaa sekin, että päätökset täytyy hyväksyttää ministerineuvostolla eli kaikilla jäsenmailla. Sitä taas voisi verrata siihen, että eduskunnan päätösten pitäisi nauttia maakuntien hyväksyntää.

Todellista valtaa Suomen kaltainen pieni jäsenmaa voi käyttää komissaarinsa myötä. Hänen taas täytyy myötäillä komission tahtoa. Koska nykyinen talouskomissaari Olli Rehn on gallupien perusteella pääsemässä mepiksi, pääministeri Jyrki Kataisesta on tulossa pätkäkomissaari. Näin ollen Suomen valinta olisi kolmannen kerran peräkkäin savolainen keski-ikäinen mies.

Varsinainen komissio valitaan syksyllä. Koska kokoomuksen ryhmä EPP lienee taas suurin, Katainen saattaa hyvinkin yltää EU:n johtopaikoille, esimerkiksi euroryhmän puheenjohtajaksi. Siltä varalta, että näin käy, pitäisi varsinaisesta komissaarista käydä keskustelua jo ennen eurovaaleja.

Onko oikein, että kokoomus miehittäisi kummatkin mahtipaikat? Pitäisikö tällöin komissaarin salkku antaa EU-vaalien toiseksi suurimmalle puolueelle? Jos ja kun Katainen saa toisen pestin, pitäisikö toinen antaa naiselle?
Miksei näistä asioista keskustella? Keskustelkaa! Ja äänestäkää.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite