Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Järkeä kansalaisaloitteiden käsittelyyn

13.2.2014

Juha Honkonen

Alkava kevät on eduskuntaa seuraavalle kutkuttava paitsi rakennepaketin myös kansalaisaloitteiden ansiosta. Vaadittavat 50 000 nimeä keränneitä aloitteita on jo kuusi: jo käsitelty turkistarhaus, tekijänoikeudet, tasa-arvoinen avioliitto, pakkoruotsi, energiatodistukset ja rattijuoppojen rangaistukset.

Näistä Järkeä tekijänoikeuslakiin ja Tahdon2013 -aloitteet on ilmoitettu täysistunnossa saapuneiksi. Kumpikin kiinnostaa vihreitä hyvin paljon.

Ne tulevat saamaan hyvin erilaisen kohtelun niin eduskunnassa kuin mediassakin. Tekijänoikeusaloite on niin monipolvinen ja vaikea, että kansanedustajat ja toimittajat tuntuvat toivovan, että koko asia lipuu nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Avioliittoaloite taas tulee saamaan takuuvarman megahuomion.

Jo ennen kuin Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloite eteni viikko sitten sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi, moni taho ehti manata koko asian alimpaan hornaan. On hyvin mahdollista, että valiokunta ja koko eduskunta sanovat aloitteelle yksinkertaisen ein.

Jos näin käy, kansalaisaloitteiden idea ei toteudu. Koska hallituksen valmistelua eikä lausuntokierrosta ole, aloite pitäisi käsitellä valiokunnassa normaalia perusteellisemmin. Kyse ei ole kyllä tai ei -valinnasta, vaan kansanedustajien pitäisi muokata monikohtaisesta aloitteesta sellainen, joka voisi edes teoriassa mennä läpi.

En itse hyväksyisi puoliakaan tekijänoikeusaloitteesta, mutta mukana on myös kannatettavia ehdotuksia. Niitä ovat muun muassa lainsäädännön selkeyttäminen, oikeus parodiaan ja satiiriin sekä yksityisen verkkovalvonnan rajaaminen.

Kevään jälkeen voidaan jo vetää johtopäätöksiä siitä, miten eduskunta suhtautuu kansalaisaloitteisiin. Jos niillä ei tunnu olevan mitään läpimenomahdollisuuksia, usko kansanvaltaan horjuu entisestään. Uunituoreen nuorisobarometrin mukaan tilanne on hälyttävä. Politiikka ei nappaa.

Ottaisin kansalaisaloitteiden rinnalle vielä järeämmän keinon: kansanäänestyksen. Sitä voisi käyttää huomattavasti useammin kuin nykyiset kaksi kertaa sadassa vuodessa.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite