Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kiinalaisella kampuksella

9.9.2010

Noora Jussila

Kävin heinäkuussa tapaamassa kiinalaista tuttua. Tapasin hänet ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten junamatkalla Chengdestä Pekingiin.

Nyt Ling seisoi minua vastassa pohjoiskiinalaisen Harbinin kaupungin juna-asemalla korkeissa koroissa ja lyhyessä kesämekossa. Poikaystäväehdokas oli mukana, häneen oli ehkä tarkoitus tehdä vaikutus.

Ling opiskelee Harbinissa ensimmäistä vuotta englantia, ja hänen kampuksensa sijaitsee Yliopistokadun varrella kaukana kaupungin keskustasta. Yliopistokatu on nimensä veroinen, sen molemmin puolin kohoaa kymmenkunta jättiläismäistä yliopistoa.

Lingin koulussa on yli 10 000 opiskelijaa, joten koko kadun varrella asuu ja opiskelee yli satatuhatta kiinalaisnuorta. Se on suunnilleen saman verran kuin asukkaita Lahdessa.

Lingin asuntola on kampuksen perimmäisessä nurkassa. Hän jakaa huoneen viiden muun tytön kanssa. Jokaiselle on tilaa oman sängyn ja sen alla olevan työpöydän ja vaatekaapin verran. Kerroksen yhteisessä kylpyhuoneessa on suuret pitkät laarit, joiden ääreen tytöt kerääntyvät aamuin ja illoin pesulle.

Kun lähdemme kampukselta Ling kysyy, miten opiskelijat Suomessa asuvat. Kerron, että yleensä jokaisella opiskelijalla on oma huone.

Ling kurtistaa kulmiaan, mutristaa alahuultaan ja kysyy, eikö se ole kovin yksinäistä. En tiedä mitä vastata. Itse en ole koskaan asunut edes soluasunnossa.





Viite