Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Pelastaako ”puhdas hiili” ilmaston?

22.5.2014

Lasse Leipola

Vastaus on tietenkin "ei", kuten kysymysmuotoisten otsikoiden kohdalla yleensä tapana on. Puhdas hiili, eli hiilivoima, jonka päästöt kerätään talteen CCS-teknologialla, on yksinkertaisesti liian kallista ja kehittymätöntä ollakseen merkittävä ratkaisu, ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Mutta kun ylläolevaan otsikkoon lisätään muutama sana, saadaan aikaiseksi kiinnostava ajatusleikki: voiko lupaus puhtaasta hiilestä pelastaa kansainvälisen ilmastosopimuksen?

Kansainvälisen ilmastosopimuksen edessä on nimittäin yksi valtava este: Yhdysvaltain republikaanipuolue ja erityisesti sen senaattorit. Jotta kansainvälinen ilmastosopimus voitaisiin hyväksyä maailman toiseksi suurimmista päästöistä vastaavassa maassa, pitäisi sillä olla senaatissa kahden kolmasosan tuki.

Nimittäin siinä missä kaksi kolmasosaa on kova vaatimus missä tahansa parlamentissa, on se (varsinkin kun kyseessä on kansainvälisen ympäristösopimus) Yhdysvaltain senaatissa jotakuinkin läpipääsemätön este vähintään kahdesta syystä. Ensinnäkin, suuri osa republikaaneista ei usko ilmastonmuutokseen eikä siten näe mitään tarvetta hillintätoimille. Ja kun puhun tässä republikaaneista, kuuluu joukkoon aina myös muutama samalla tavalla ainakin julkisesti ajatteleva demokraatti.

Toisekseen, monella republikaanilla on täysin absurdin ehdoton pelko mitä tahansa YK:hon liittyvää kohtaan. Esimerkiksi joulukuussa 2012 maassa ei (republikaanien vastustuksen vuoksi) saatu ratifioitua YK:n yleissopimusta vammaisten oikeuksista. Ja toisin kuin ilmastosopimus, vammaisten oikeudet vahvistava sopimus ei olisi aiheuttanut juuri mitään käytännön muutoksia.

Käytännössä kahden kolmasosan tuki ilmastosopimukselle edellyttäisi vähintään sitä, että demokraatit voittavat ensi syksyn välivaaleissa joka ikisen 36:sta avoimesta paikasta – myös ne 11 paikkaa, joiden ennakoidaan pysyvän vuorenvarmasti republikaaneilla. Kyselyjen perusteella tilanne on aidosti avoin vain 16 osavaltiossa ja niissä demokraateilla on paljon hävittävää (14 paikkaa) eikä juuri mitään voitettavaa (2 paikkaa).

Tämän vuoden tärkein ilmastokokous, YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin New Yorkissa syyskuussa isännöimä huippukokous, osuukin demokraattien kannalta hyvin hankalaan ajankohtaan. Kansainvälisyyteen tai ympäristöasioihin liittyvät uudet avaukset ovat viimeinen asia, jota demokraatit presidentiltään kaipaavat vain muutamaa viikkoa ennen välivaaleja.

Kokouksessa valtion päämiesten, muun muassa Yhdysvaltain demokraattipresidentti Barack Obaman, odotetaan nimittäin antavan sitoumuksia, joiden pohjalta kansainvälinen ilmastosopimus saadaan sorvattua joulukuussa Perussa ja allekirjoitettua ensi vuonna Ranskassa.

Yhdysvalloissa kolmanneksi eniten kivihiiltä tuottava Kentuckyn osavaltio on yksi niistä harvoista paikoista, joista demokraatit voivat saada lisäpaikan ensi syksyn vaaleissa. Omaa paikkaansa kiivaasti puolustava, republikaaniryhmää senaatissa johtava Mitch McConnell pitääkin hiiliteollisuutta ja sen työpaikkoja kärkiteemanaan. Hän on myös toistuvasti syyttänyt demokraatteja ”Hiilen vastaisesta sodasta”.

Entä se puhdas hiili? Voisiko se olla taikaluoti, jolla demokraatit saavat ammuttua alas yhden republikaanien pelottavimmista hyökkäysaseista? Monelle puolueen vaihtaminen taitaa olla niin iso muutos, että se vaatii enemmän aikaa ja muitakin syitä. Eli mitään "lokakuun yllätystä" puhtaasta hiilestä tuskin saadaan, vaikka moni hiiliosavaltion demokraatti onkin vaatinut liittovaltion tukea puhtaalle hiilelle, jotta alan työpaikat säästyisivät.

Tänä keväänä muun muassa Wired ja Economist ovat nostaneet esille näkökulmaa, jonka mukaan kivihiilestä ei voida päästä eroon, joten ainoa vaihtoehto on saada se puhtaaksi. Molemmat tosin päätyvät pitämään sitä, jos ei suorastaan liian, niin ainakin valtavan kalliina vaihtoehtona. Puhdas hiili on myös osa kansainvälisen IPCC-ilmastopaneelin tuoreimpia skenaarioita, joissa ilmastonmuutos saadaan hillittyä muutamaan asteeseen.

Mutta jos lupaus puhtaasta hiilestä vakuuttaisi hiiliosavaltioiden äänestäjät siitä, että hiilivoimasta kannattaa (yrittää) tehdä puhdasta, voisi se olla suurempi palvelus ihmiskunnalle ja ilmastolle kuin mihin talteenottoteknologian mahdollisuudet muuten ikinä yltäisivät.

Kirjoittaja on Vihreän Langan verkkotoimittaja.





Viite