Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Rahaa ja seksiä

26.10.2010

Vihreät lasit

Dekkarien lukijat tietävät, että murhaajalla on aina motiivi tekoonsa. Sama koskee mediassa esiintyviä ihmisiä. Kukaan täysijärkinen ei heräisi puoli viideltä aamutelevision lähetykseen, ellei hänellä olisi oma motiivi ojassa.

Mediajulkisuus on valuuttaa, jota voi vaihtaa esimerkiksi rahaan, seksiin tai ääniin vaaleissa. Harva tosin myöntää pyrkivänsä mediaan saadakseen rahaa, seksiä tai ääniä vaaleissa.

Moni myös yllättyy siitä, kuinka vähän rahaa, seksiä tai ääniä keskimääräisellä mediaesiintymisellä saa.

Ihmiset kertovat olevansa mediassa aina vähän vastentahtoisesti – ja vain siksi, että omalla näkymisellä on mahdollisuus auttaa Jemenin kodittomia orpoja.

Perinteisen mediajulkisuuden portinvartijoina tönöttävien toimittajien työnkuvaan kuuluu arvioida julkisuuteen pyrkivien ihmisten motiiveja. Todellisten motiivien esiin kaivaminen ei ole ihan helppoa, koska käytössä ei ole poliisien ristikuulustelumetodeja. Niinpä toimittajien analyysi päätyy yleensä varmuuden vuoksi siihen, että jokainen mediaan halajava haluaa rahaa, valtaa ja seksiä.

Useimmiten tämä motiivi onkin uskottavampi kuin esimerkiksi se, että joku eduskuntavaalilistalta ulos jäänyt vihreä poliitikko loikkaisi kokoomukseen kirkasotsaisen ideologisista syistä.

Aina alhaisin kuviteltavissa oleva motiivi ei kuitenkaan välttämättä ole se oikein.

On mahdollista, ettei Greenpeace sittenkään ole saksalaisen paperiteollisuuden salaliitto Suomea kohtaan tai että poliitikko ajaa jotain asiaa muistakin kuin puhtaasti vaalitaktisista syistä.

Alhaisia motiiveja ei silti kannata ylenkatsoa, sillä ne ovat rasvaa uutiskoneistossa. Kovimmat skuupit syntyvät yleensä alhaisimmista motiiveista – kuten kostosta.

Työhönsä katkeroitunut virkamies, elämäänsä pettynyt yrittäjä tai puoluetovereiden päähän potkima poliitikko ovat usein parhaita lähteitä, kun halutaan selvittää, mitä jossain organisaatiossa todella tapahtuu.

Alhaisilla motiiveilla varustetun eliitin vastapainona mediassa esiintyy usein hyveellinen kansa. Todellisuudessa kansan motiivit ole yhtään sen ylevämpiä.

Kun kymmenet tuhannet ihmiset eroavat kirkosta protestina hengenmiesten homokannoille, päätöstä lienee aika monen kohdalla avittanut postiluukusta juuri kolahtanut veropäätös.

Se muistuttaa, että kirkon kiinteistöomaisuuden hoitoon uhratut satalappuset voisi käyttää kivemminkin, vaikkapa seksiin tai päihteisiin.

Kirjoittaja on median sisäpiiriläinen, jonka motiivit ovat kaikin puolin hämärät. Kirjoitus on julkaistu alunperin 22. lokakuuta ilmestyneessä lehdessä.





Viite