Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Rakas ystävä

17.5.2010

Vihreät lasit

Käyttäjän Vihreät lasit kuva

Kirjoittaja on median sisäpiiriläinen, joka hakee suuntaa osoitteessa vihreatlasit(ät)gmail.com.

Minulla on ystävä, joka viihtyy julkisuudessa. Hän on hyvin tietoinen asemastaan, ja vuosien myötä hänestä on kasvanut jopa melkoinen diiva.

Jotkut viestimet suhtautuvat häneen viileän etäisesti – kuin hän olisi vain joku kylmä kauppapaikka.

Varsinkin Kauppalehti ja Taloussanomat tietävät kuitenkin paremmin. Hän on toimija, jolla on tunteet. Itse asiassa hän on hyvin herkkä kaveri. Hänen nimensä on Helsingin pörssi.

Tänä keväänä hän on ollut peloissaan.

Maaliskuussa Kauppalehti paljasti, että ”Helsingin pörssi pelkää Kiinaa” ja viikkoa myöhemmin, että ”Helsingin pörssi säikähti Intiaa”. Vielä seuraavalla viikolla ”Pörssi hermoili Portugalia”.

Ystäväni pitää tipuista ja suklaamunista, joten pääsiäisenä hänen olonsa helpotti. Niinpä Taloussanomat pääsi kertomaan, että ”Pörssi iloisessa pääsiäisvireessä”.

Pääsiäisen jälkeen pörssi vaipui depressioon. Yksi suurimmista syyllisistä oli vaikeata aikaa elävä kotimainen kännykkäyhtiö, jota pörssi pitää kuin omana poikanaan. Niinpä Kauppalehti kertoi, että ”Nokia masensi pörssiä”.

Masentunut pörssi lähti ryyppäämään jo hyvissä ajoin ennen vappua, koska hän ei siedä järjestäytyneen työväen juhlintaa. Vappuaattona Taloussanomat paljastikin, että ”Tuloskohmelo hiljensi pörssin”.

Toukokuun alussa pörssin serotoniinitaso laski jo huolestuttavan alas.

Omien ongelmien lisäksi pörssiä painoivat ulkomailla asuvien sukulaisten huolet: ”Kreikka masensi maailman pörssejä”.

Pörssi on kokenut kriisejä ennenkin. Viime syksynä saimme lukea vihjailuja pörssin taipumuksesta itsetuhoisuuteen: ”Nihkeä pörssi kiikkuu punarajoilla”.

Pörssin käytökseen liittyi myös kovaa alkoholinkäyttöä, minkä toimittajatkin huomasivat: ”Horjunut pörssi kääntyi laskuun”.

Tänä keväänä pörssin ongelmat ovat kuitenkin vaikuttaneet tavallista vakavammilta. Toissa viikolla moni oli jo valmis passittamaan hänet suljetulle osastolle.

Pörssiä ei kuitenkaan jätetty yksin, vaan hänen vaikutusvaltaiset ystävänsä räätälöivät hänelle piristävän yllätyspaketin. Pörssi nähtiin pitkästä aikaa suorastaan riehakkaana.

Taloussanomat kertoi, että ”Vakauspaketti villitsi Helsingin pörssin”.

Oli hauska nähdä ystäväni pitkästä aikaa niin reippaassa kunnossa. Tapasin hänet Pörssiklubilla, jossa naureskelimme toimittajille, jotka välillä kuvaavat hänen toimintaansa täysin järjettömillä tavoilla.

Esimerkiksi Kauppalehti kertoi toissa viikolla, että ”Pörssin molli loiveni tuloslukujen vetämänä”.

Ystäväni, joka tietää aika paljon musiikista, kysyi osuvasti, miten sävellaji voi loiveta. Sitten me nauroimme.





Viite