Ruokapöydässä

9.1.2012

Noora Jussila

“Söitkö sä lapsena lihaa? Syökö sun vanhemmat lihaa? Mikset sä syö lihaa?” utelee kiinalaispariskunta. Ja lopulta:

“Loukkaannutko sä jos me syödään lihaa tässä samalla?”

On aina yhtä vaikeaa selittää miksi länsimaalainen, jolla olisi varaa ostaa lihaa, ei sitä halua syödä. Ja että liha todella tarkoittaa kaikista eläimistä tulevaa lihaa. Edellisellä reissulla isäntäperheeni mummo tarjoili jokaisella aterialla yhtä suurella innolla vuoroin kanaa (“koska tämä ei ole possua, voit syödä tätä”), nautaa (“koska tämä ei ole kanaa, voit syödä tätä”) ja possua (“ei ole nautaa tai kanaa, usko nyt ja syö”).

Liha on yleensä aina läsnä kiinalaisessa ruokapöydässä, ainakin niissä keskiluokkaisissa pekingiläisperheissä, joiden kanssa olen istunut aterialla. Kiinassa nimenomaan väestön vaurastuminen on johtanut lihan kulutuksen voimakkaaseen kasvuun.

Kasvisruokiinkin sitä ripotellaan usein mausteenomaisesti annoksen päälle ja kasvisravintoloissakin suositaan valeliha-annoksia. Kasvisravintolan listalta löytyy siis sekä “lihapullia” että “porsaan sisälmyksiä”.

Hyvä puoli on tietenkin se, että kasvissyöjäkin pääsee Pekingissä nauttimaan maukkaasta “Pekingin ankasta”.

Reagoin kiinalaispariskunnan kysymyksiin samoin kuin innokkaan mummon tarjoiluihin. Hymyilen, sanon että ruoka varmasti on oikein hyvää ja kehun vuolaasti tarjolla olevia perunasuikaleita ja tofupaloja. Enkä tietenkään loukkaannu, jos muut syövät lihaa. Hymyilen ja nyökkäilen, kuten olen monesti nähnyt kiinalaisten tekevän vaivaannuttavissa tilanteissa.

Pariskuntakin hymyilee ja nyökkäilee. Olemmeko päässeet yhteisymmärrykseen? Mutta sitten:

“Voithan sä täällä syödä lihaa. Ei me kerrota kenellekään, ei kukaan saa tietää että sä olet syönyt lihaa Pekingissä.”

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka opiskelee kiinaa Pekingissä kahden kuukauden ajan. Tässä blogissa raportoidaan kiinalaisesta elämänmenosta.

Tweet