Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Selkärankaisten seminaari

16.1.2014

Sammeli Heikkinen

Miksi seminaareja järjestetään? Tämä kysymys työntyi tietoisuuteen väkisin keskiviikkona monta kertaa. Esimerkiksi, kun Twitterin pomppasi hashtag #selkäranka. Tai kun Hesari tai joku muu kirjoitti siitä, mitä joku Isoista Pojista oli sanonut.

Häiritsevä tapahtuma oli elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) kokoonkutsuma Selkäranka-seminaari, jossa oli etukäteistietojen mukaan tarkoitus etsiä Suomen teollisuuden selkärankaa.

Metaforissa siis liikuttiin tasolla, jonka ymmärtää insinöörikin. Puhujalistallakin perin tuttua porukkaa, jota tavataan nimittää talouselämän kermaksi. Laajan uutisoinnin perusteella kerma pulppusi tuttua puhetta:

Presidentti Sauli Niinistö sanoi, että julkinen talous on kestämättömän kokoinen. Nalle Wahlroosin uskollinen aseenkantaja Kari Stadigh toisti isännän sanaa siitä, ettei hyvinvointivaltioon ole varaa. Antti Herlinin mielestä Suomi on jähmeä ja se on hallituksen syytä.

Kerma on hapanta, mutta siltä löytyy selkärankaa sanoa, että muilla pitäisi olla selkärankaa.

Mitään uutta tässä kaikessa ei ole. Silti näiden selkärankaisten puheet raportoitiin läpi mediakentän ihan uutisina. Se varmasti oli tarkoituskin.

Tem teki seminaarin kanssa vieläpä pienen ovelan julkisuustempun: Se kielsi Yleä lähettämästä koko tilaisuutta nettiin, vaikka kuusituntista setäseminaaria tuskin olisi verkossa seurannut enemmän kuin kourallinen talouspoliitiikan ekstremistejä.

Kiellolla seminaariin saatiin kuitenkin eksklusiivisuuden vaikutelma, salaisuuden sädekehä. Tuolilla kyhjöttäneet – ja niitä rikki istuneet – toimittajat saivat tuntea tekevänsä työtä kansanvallan puolesta, kun välittivät herrojen puheita sellaisenaan kansalle.

Vähemmälle huomiolle jäi, ettei puheissa ollut mitään uutta. Mutta kun riittävän suuri ihminen puhuu, on sama mitä se sanoo. Esimerkiksi Nallen asema on jo sellainen, ettei sen tarvitse edes tuollaisissa kissanristiäisissä juosta. Onhan Wahlroosin väite faktaa vahvempi: Tilastokeskus joutui aiemmin tällä viikolla oikomaan Nallen puheita omin päin, kun tiedotusvälineitä tämä ei kiinnostanut.

Seminaarin päähenkilöt olivat toki Wahroosia vähäisempiä, mutta yhdessä heistä lähti ainakin yhtä kova valitus kuin yhdestä Nallesta.

Ja pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kun juuri pääsi valittamasta sitä, että Suomessa valitetaan liikaa. Jopa seminaarin kokoonkutsunut Vapaavuori kehotti suomalaisia lopettamaan marmatuksen.

Katainen tai Vapaavuori eivät tietenkään tarkoittaneet tällä kitiseviä finanssipomoja vaan kansaa.

Seminaarin sanoma olikin se sama vanha: Kun rikas valittaa, se valittaa syystä. Silloin rahvaan on syytä kuunnella, lopettaa valittaminen ja hankkia selkäranka.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

talous  politiikka 





Viite