Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Uudella yo-lakilla päänsisäistä motivaatiota

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

6.6.2014

Vesa Sisättö

Ponnistelut kestävyysvajeen torjumiseksi ottavat jälleen uuden askeleen eteenpäin, kun vajaat 50 000 uutta ylioppilasta painavat päähänsä Tieteellis-teknisen tutkimuskeskuksen suunnitteleman kefalomotivationaalisen ylioppilaslakin.

Uusi päähine on toinen vaihe nuoriin kohdistetusta kestävyysvajeentorjuntaohjelmasta. Ensimmäisessä vaiheessa ylioppilastutkinto määrättiin pakolliseksi koko ikäluokalle.

”Uudistus on otettu hyvin vastaan, vaikka tietenkin osa nuorista kapinoi pakollista pänttäämistä vastaan. Tosiasia kuitenkin on, että mitään ruumiillista tai suorittavaa työtä ei enää ole. Hiukan palautetta on tullut uuden lukion oppiaineista, joissa opiskellaan olutmerkkejä ja nettisarjojen näyttelijöiden nimiä, mutta näin palvelemme koko ikäluokkaa”, kuvailee ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Antimaria Pörrö Cupcakey Weltschmerz.

Kefalomotivationaalinen ylioppilaslakki poistaa loputkin nuoriso-ongelmat, YTL:ssä uskotaan. Tavallista yo-lakkia muistuttava päähine sisältää biologista älymetallia, joka kasvattaa anturit ylioppilaan aivoihin. Lakkiosassa on vastaanotin, jolla voidaan antaa impulsseja aivojen motivaatiokeskukseen.

”Ei enää haahuilevia välivuosia kibbutsilla, reppureissaajana Etelä-Aasiassa tai taideopiston sarjakuvalinjalla! Kefalomotivaationaalinen ylioppilaslakki pistää nuoret samantien koulutusputkeen ja pitää heidät muutenkin pois pahanteosta”, Cupcakey Weltschmerz iloitsee.

”Jos nuori erehtyy unelmoimaan harhapoluista, yo-lakin tuottama pieni nalkuttava ääni palauttaa hänet oikealle polulle.”

YTL:n mukaan lakkia suunniteltiin aluksi yksikertaisena kappi-mallina, mutta lopulta ulkoasussa haluttiin pitää kiinni perinteistä. ”Ennen vanhaan yo-lakkia pidettiin koko kesä – nyt sitä pidetään koko elämä!” riemuitsee Cupcakey Weltschmerz.

Paritalon ohjusjärjestelmä vähentää riitoja

Tuttu tilanne paritaloissa: naapurin pihakoivu ravistaa ihan kaikki lehdet pihallesi. Naapurin kurittomat vekarat jättävät yhteisen roskiskatoksen oven auki eikä lumitöitäkään tehdä klo yhdeksään mennessä kuten on sovittu, vaan vasta 9.30. Yhtiökokouksessa sääntöjen säätäminen ei onnistu, kun naapurilla on puolet äänistä.

Tilanteeseen on tarjolla ratkaisuksi paritalojen ohjuspuolustusjärjestelmä (POPJ). Elegantisti muotoiltu ohjuspatteri antaa pihamaalle aivan oman säväyksensä. Vallankumoukselliseksi POPJ:n tekee sen kylmän sodan filosofiasta omaksuttu käyttötapa. Ohjuspuolustusjärjestelmää myydään vain pareittain – naapurille myös. Koska molemmat osapuolet voivat tuhota toisensa, lehtien haravointialat ja roskakatossäännöt on helppo sopia ilman maailmansotaa.

POPJ on myös kierrätystä – järjestelmään käytetään parasta suur- ja pienvalloilta ylijäänyttä arsenaalia.

”Näissä voi olla jonkin verran taktisten ydinaseiden jäämiä, mutta uskomme asiakkaidemme osaavan käsitellä niitä”, kertoo Hans-Tubbe ”Ain’t Foolin’” Jörnimestari Paritaloaseet Oy:stä.





Viite