Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vähemmän töitä, parempaa elämää

10.2.2011

Laura Häkli

Paluu äitiyslomalta töihin ei ole helppoa. Pari päivää sitten näin unta, että kuopus putosi toimistotarvikelaatikkoon. Kun hän nosti itkevän päänsä, naamasta sojotti joukko erivärisiä nastoja, joilla yleensä kiinnitän lappuja ilmoitustauluun.

Ilmiselvä syyllisyysuni. Olen syyllistynyt työssäkäyntiin ja sikäli lasteni laiminlyöntiin.

Työelämän uuvuttavuus on varmasti yksi syy siihen, että perhevapaat venyvät Suomessa vuosiksi. Osa-aikatyö on kummajainen ja lapsiperheissäkin vain lyhytaikainen ratkaisu. Olemme joko täysillä töissä tai täysillä kotona. Ja yleensä jossain vaiheessa työuraa myös täysin lopussa.

Sairauslomien määrä on kasvanut, ja mielenterveysongelmien aiheuttamat työkyvyttömyyspäivät ovat lähes kaksinkertaistuneet 1990-luvun alusta. Työuupuneita on melkein jokaisella työpaikalla.

Konsulttiyhtiö Deloitte teki joulun alla EU-komissiolle raportin, jonka mukaan Suomessa paiskitaan enemmän töitä kuin EU:ssa keskimäärin. Erityisesti raportin johtopäätös oli kiinnostava: työajan vähentäminen lisäisi tuottavuutta, kun työntekijät olisivat virkeitä ja tehokkaita.

Vaalit ovat kohta, mutta mikään puolue ei ratsasta työajan vähentämisellä, työssä pitempään jaksamisella kyllä. Sdp tosin aikoo luoda Suomeen maailman parhaan työelämän, mutta se edellyttää puolueen mielestä lähinnä parempaa johtamista ja työterveydenhuoltoa.

Jälkimmäisessä asiakkaita tällä politiikalla varmaan riittää.

Kirjoittaja on Vihräen Langan toimituspäällikkö.





Viite