Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vaalilupaus on vaalilupaus

5.10.2011

Laura Häkli

Käyttäjän Laura Häkli kuva

Viime kevään eduskuntavaalit olivat siitä kummalliset, että selkeitä vaalilupauksia ja kynnyskysymyksiä sateli joka puolueelta. Äänestäjä sai kerrankin politiikkaa koko rahalla, ja demokratia näytti toimivan moitteettomasti: kansalainen voi pitkästä aikaa jo ennen äänestämistään päättää, mitä asioita hänen äänellään ajetaan.

Jos kansalainen äänesti keväällä demareita, eilinen oli hänelle voitonpäivä. Eurooppa on odotellut kuilun partaalla, että sdp saisi äänestäjille lupaamansa vakuudet vastineeksi Kreikan avustamiselle – ja eilen vihdoin vakuudet sitten saatiin. 20 prosenttia lainasummasta Kreikan valtion joukkovelkakirjajärjestelyjä ja jos hullusti käy, niistä saadaan rahat takaisin 15–30 vuoden päästä Kreikan vararikon jälkeen. Sillä kelpaa sitten mällätä ja laitella vanhuksille laitospaikkoja, kun muu Eurooppa nuolee näppejään.

Kumma kun sama ei muille kelvannut. Diili ei tainnut Suomen kannalta olla sittenkään niin ruusuinen. Sitouduimme luopumaan ainakin osasta Euroopan väliaikaisesta vakausrahastosta ERVV:stä koituvista voitoista ja suostumme maksamaan oman osuutemme pysyvän vakausmekanismin alkupääomasta yhtenä könttänä (1,44 miljadia euroa) heti ensimmäisten joukossa, kun muut saavat maksaa omansa viidessä erässä.

Noh, ainakin sdp piti yhden vaalilupauksistaan – vaikkei sitä ihan tällä tavalla vaaliohjelmassa muotoiltukaan.

Toivottavasti demarit pitävät yhtä jääräpäisesti kiinni lupauksistaan säätää Suomeen ilmastolaki, laskea asumisen hintaa, jakaa vanhemmuuden kustannukset tasan työnantajien kesken ja poistaa nuorisotyöttömyyden. Maksoi mitä maksoi.





Viite