Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vahvin mahdollinen mandaatti

11.6.2011

Jukka Vahti

Käyttäjän Jukka Vahti kuva

Ville Niinistö otti vihreiden puheenjohtajaäänestyksessä lauantaina murskavoiton. Sellaiseksi voinee kutsua tulosta, jossa neljän ehdokkaan kisassa voittaja saa 55,5 prosenttia lasketuista äänistä. Toiseksi tullut Outi Alanko-Kahiluoto sai äänistä 20 prosenttia.

Vihreiden neuvoa-antava jäsenäänestys oli ensimmäinen laatuaan Suomen poliittisessa historiassa. Jäsenten antama mandaatti Niinistölle on vahva.

Puoluekokouksen käytäväkeskusteluissa arvioitiinkin tuoreeltaan Niinistön valinnan jälkeen, että yhdelläkään vihreiden puheenjohtajalla ei ole aikaisemmin ollut yhtä vahvaa jäsenistön tukea tehtävään.

"Se pitää myös mahdollisten veneenkeikuttajien ja arvostelijoiden muistaa matkan varrella, että Ville on valittu jäsenistön suorilla äänillä", yksi konkaripoliitikko sanoi.

Kentän tuki onkin oiva selkänoja edessä siintävän, haastavalta vaikuttavan hallituskauden aikana. Toisaalta iso äänisaalis kertoo myös suurista odotuksista. Niitä Niinistön pitää ruveta lunastamaan jo ensi viikolla jatkuvissa hallitusneuvotteluissa.

Iso osa Niinistön valintansa jälkeen pitämästä linjapuheesta käsitteli ympäristöpolitiikkaa. Se oli osoitus siitä, että uusi puheenjohtaja haluaa kunnioittaa puolueen juuria. Samalla Niinistö asetti tavoitteeksi Saksan vihreiden menestysreseptin soveltamisen ja toteuttamisen Suomessa.

Se on kunnianhimoinen tavoite, mutta ei mahdoton. Sisällöllisesti Niinistön puhe antoikin puolueen jäsenille luvan odottaa kurssinmuutosta vaalitappion jälkeen.

Mitenkään hurmoshenkinen Niinistön linjapuhe ei kuitenkaan ollut. Uusi puheenjohtaja panttasi tunteitaan. Puhe pyrki vakuuttamaan, ei liikuttamaan.

Edessä olevissa vaalitaisteluissa tunnerekisteriä voisi olla syytä laajentaa, jos vihreät haluaa saavuttaa tavoitteen, joka mainittiin puoluekokouksen ensimmäisenä päivänä lukuisissa puheevuoroissa.

Se tavoite on puolueen tuominen lähemmäs eri puolilla Suomea asuvien ihmisten arkea.

Tämä edellyttää omien tunteiden panemista peliin. Vakuuttamisen ja asiaosaamisen ohella tarvitaan myös kykyä ja halua innostaa niin sanottuja tavallisia ihmisiä vihreiden ajamista asioista.





Viite