Älymystö on kirosana

23.11.2010

Leena Lehtolainen

Nykysuomalaiset tuntuvat rakastavan vastakkainasetteluita ja taistelupareja. Yksi jakolinja kulkee niin sanotun tavallisen kansan ja norsunluutorneissaan lymyilevän älymystön välillä.

Voi sitä, jota sivistyneeksi kutsutaan! Älymystö – tai älyllinen eliitti – on kirosana. Sen kriitikkojen mukaan kirjoista tai teorioista ei opi mitään. Todellinen sydämen sivistys asuu ABC:n kuppilassa ja nettikansan virtuaalikohtaamispaikoissa. Yliopistojen laitoksilla tehdään nollatutkimusta ja tilastoihin ei missään tapauksessa voi luottaa.

Mutta onko meillä todellista mahdollisuutta keskusteluihin? Työpaikoilla kyllä järjestetään kokouksia, ideariihiä ja kehittämispalavereita, mutta moni valittaa niiden olevan vain itsestäänselvyyksien toistamista ja ajantuhlausta.

Osaamme kyllä puhua, mutta osaammeko kuunnella? Suomalaisten lukutaitoprosentti on korkea, mutta luetun ymmärtämisen taito tuntuu toisinaan olevan hukassa. Sen ovat saaneet kokea muun muassa Kaarina Hazard ja Kaari Utrio. Totuudet jäävät usein kohuotsikoiden jalkoihin. Kuka nyt jaksaisi tarkkalukua harrastaa?

Kuinka paljon älymystön muuttumiseen kirosanaksi on vaikuttanut se, että yhteiskunnan säätykierto näyttää pysähtyneen ja koulutustaso periytyy?

Korkea koulutus ja tulotaso eivät sen sijaan korreloi. Älymystönä on pidetty erityisesti humanististen tieteiden edustajia: historioitsijoita, filosofeja, taideaineiden tutkijoita ja kriitikoita. Taiteilijoitakin on joukkoon kelpuutettu.

Nyky-yhteiskunnassa tällä joukolla ei juuri ole valtaa ja taloudellisesti se kuuluu useimmiten heikko-osaisiin. Koska humanistiälyköt eivät tuota rahalla mitattavia tutkimustuloksia, heitä voidaan pitää hyödyttöminä.

Taiteilija-apurahoja vaaditaan poistettaviksi: emme tarvitse sellaisia taiteilijoita, jotka eivät kykene elättämään itse itseään. Kyllä kansa tietää mikä on hyvää, me emme tarvitse makutuomareita.

Onko kyse vain siitä, että emme enää kykene näkemään monimutkaisuutta? Vaadimme kyllä- tai ei-vastauksia, koska emme siedä epävarmuutta ja välitiloja.

Jyrkkyys, itsepintaisuus ja kyvyttömyys tarkistaa kantojaan ovat yhtäkkiä hyveitä, ja takinkääntäjille irvaillaan. Ajattelemmeko todella, että olemme jo valmiita ja tiedämme kaiken?

Ehkä yksi älymystön edustajan tunnusmerkki onkin kyky tunnistaa oma riittämättömyytensä ja tarpeensa saada lisää tietoa. Jospa äly tarkoittaakin uteliaisuutta, kykyä kuunnella ja asettua toisen asemaan? Mitä kirottavaa sellaisessa olisi?

Kirjoittaja on kirjailija. Kirjoitus on julkaistu alunperin 19. marraskuuta ilmestyneessä lehdessä.

Tweet