Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kateusviikko on täällä taas

3.11.2008

Anna Ruohonen

Käyttäjän Anna Ruohonen kuva

Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.

On jokasyksyisen kansanhuvin aika. Verotiedot kertovat, kuka tienasi viime vuonna eniten. Valtionyhtiö Fortumin johtajat ovat tehneet isotuloisimpien listalla tilaa entisille yrittäjille.

Eniten rikastui myymällä yrityksensä jollekin kansainväliselle sijoitusyhtiölle. Siksi isotuloisimpien veroprosentti on 29, niin kuin pääomatulojen veroprosentti on.

Kun mukana ovat sekä ansiotulot että pääomatulot, maan isotuloisin oli Göran Sundholm, joka myi osuutensa sammutusjärjestelmiä valmistavasta Marioffista.

Jari Sarasvuo yhdisti Trainers' Housensa Satamaan ja Seppo Sairanen puolestaan myi pankkiiriliike FIMin islantilaiselle Glitnirille – saman pankkiiriliikkeen yhtiön nykyjohto osti juuri islantilaisilta takaisin.

Ja kuten Vihreän Langan toimittaja Laura Kosonen syyskuussa ennusti, isotuloisimpien kärkijoukossa on myös lääkäriyhtiö Medonen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen – ei tosin kärkikolmikossa, vaan neljäntenä.

Karjalainen myi osuutensa kunnille lääkäripalveluja myyvästä yhtiöstä viime vuonna, kun Medonesta tuli osa ruotsalaista, sijoitusyhtiö Industri Kapitalin omistamaa Attendoa.

Ainakin viime vuonna yrittäminen siis kannatti – tosin kai sen pitäisi kannattaa muutoinkin kuin kun tähtiyrittäjä myy omistuksensa jollekin pääomasijoitusyhtiölle. Ensi vuonna näitä äkkirikkaita lienee vähemmän, sillä pääomasijoittajien velkaraha on finanssikriisin takia kortilla.

Kaikkiaan suomalaiset maksoivat ansio- ja pääomatuloveroja viisi prosenttia edellisvuotista enemmän, yritykset ja yhteisöt 19 prosenttia. Yhteisöverosta valtio saa 5,5 miljardia euroa, kunnat 1,6 miljardia ja seurakunnat 130 miljoonaa euroa.

Kateusviikon näkökulma avartuu lukemalla iltapäivälehtien verotietoliitteiden sijaan puolitoista viikkoa sitten julkistettua kirjaa Toisten pankki. Se kertoo, miten ruoka-avusta on tullut pysyvä osa suomalaista elämänmenoa.

Julkisen vallan sijaan kaikkein köyhimmistä pitävät huolta kirkko ja kansalaisjärjestöt.

Onneksi ne saavat edes siivun verotuloista.





Viite