Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vahtikoira vai nuoleskelija?

4.11.2008

Jukka Vahti

Käyttäjän Jukka Vahti kuva

Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.

Ennen politiikan toimitukset päättivät uutisoitavien asioiden tärkeysjärjestyksen, nyt sen tekee yleisö.

Politiikan uutisia hallitsevat ihmiset, eivät asiat. Skandaalit ja kohut ylittävät julkaisukynnyksen helpommin kuin aiemmin.

Tällaisia arvioita esitettiin eilen Politiikan journalismin tila ja tulevaisuus -seminaarissa. Seminaari oli Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen kaksivuotisen tutkimushankkeen välitilinpäätös. Hanketta rahoittaa Helsingin Sanomain säätiö.

Alma Median Helsingin toimituksen esimies Taneli Heikka syytti kommenttipuheenvuorossaan suomalaisia poliitikkoja ja puolueita innostavien ideoiden puutteesta.

"Vallan vahtikoira voi toteuttaa pureskelutehtäväänsä vain, jos joku heittää sille luun", Heikka sanoi.

Samalla hän kuitenkin arvosteli suomalaista politiikan journalismia pehmeydestä. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsi sisäministeri Anne Holmlundista (kok) tehdyt kritiikittömät henkilöhaastattelut, vaikka tämä on Heikan arvion mukaan toistuvasti epäonnistunut tehtävässään.

Johtopäätös oli, että suomalaisessa politiikan journalismissa pitäisi käyttää enemmän mieltä ja vähemmän kieltä. Siis vähemmän kieltä poliitikkojen nuoleskeluun.

Toisaalta Suomessa yleisölläkin on tapana älähtää, jos toimittaja heittäytyy poliitikkoa kohtaan liian hankalaksi.

Kriittisyys on taitolaji, jonka Suomessa osaa vain harva. Aika harva sitä myöskään osaa arvostaa.

Kokonaan oma kysymys tietysti on, missä menee journalismin kriittisyyden ja yksittäisten poliitikkojen vainoamisen raja.





Viite