Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ydinvoima on eduskunnan käsissä

5.5.2010

Ville Niinistö

Käyttäjän Ville Niinistö kuva

Kirjoittaja on kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin 30. huhtikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Vihreille on selvää, ettei ydinvoiman lisärakentamista tarvita edes siirtymäkauden ratkaisuna. Periaatteellisten kysymysten lisäksi tähän lopputulokseen johtaa myös rationaalinen ajattelu.

Miksi ottaa riskiä lisätä riippuvuuttamme näin epävarmasta teknologiasta, kun tulevaisuuden työpaikat ovat kotimaiseen tuotekehittelyyn nojaavassa uusiutuvassa energiassa?

Jo hallitusneuvottelut enteilivät hallituspuolueiden erilaisia ydinvoimakantoja. Sovimme vihreiden ajavan ryhmänä selkeästi omaa linjaansa loppuun asti, vaikka hallituksen enemmistö esittäisi ydinvoiman lisärakentamista. Tähän oikeuteen hallituskumppanimme ovat sitoutuneet.

Ydinvoiman lisärakentamisen kohtalon ratkaisee eduskunta. Hallitus jatkaa yhteistyötä eduskunnan päätöksen pohjalta.

Ydinvoiman kauaskantoisten riskien takia ydinvoimapäätökset ovat perinteisesti niin sanottuja omantunnon asioita. Eduskunnassa kaikilla on asiassa vapaat kädet, myös jokaisen hallituspuolueen jäsenillä. Vuonna 1993 Esko Aho äänesti pääministerinä oman hallituksensa esitystä vastaan eduskunnassa.

Sinivihreä hallitus on ottanut valtavia edistysaskeleita ilmastopolitiikassa. Toteutamme historiallista miljardin euron ympäristöverouudistusta. Olemme määritelleet tavoitteeksi päästöjen vähentämisen vuoteen 2050 mennessä 80 prosentilla. Uusiutuvan energian tueksi rakennettu kannustinpaketti ja tuuli- ja biovoiman syöttötariffi luovat Suomelle edellytykset nousta vihreän teknologian kärkimaaksi.

Siksi hallituksen harha-askel ydinvoimapäätöksessä tuntuu vihreistä sitäkin raskaammalta. Se on täysin ristiriidassa hallituksen muun politiikan kanssa. Kahta lisäydinvoimalaa ei saada mahtumaan Suomen sähkönkulutusennusteisiin ilman merkittävää sähkön vientiä – siis tuottamalla ydinjätettä muiden puolesta.

Suomessa ydinvoimaa pidetään julkisuudessa edullisena. Maailmalla konservatiiviset pääkirjoitustoimittajamme ovat yksin käsityksessään.

Yhden reaktorin hinta on todellisuudessa noussut mallista riippuen 6–9 miljardiin euroon. Etelä-Afrikassa ja Kanadassa ei saatu taloudellisesti kannattavia tarjouksia.

Ulkomaiseen osaamiseen pohjautuva ydinvoima syrjäyttäisi valtavasti kotimaisia pääomia uusiutuvilta energiamuodoilta. Se vaarantaisi kotimaisen vihreän teknologian kehittymisen ja veisi edellytyksiä laajamittaiselta vienniltä.

Ydinvoimapäätös on nyt ratkaisevassa vaiheessa. Vihreät haluaa, että eduskunta ottaa aidosti sille kuuluvan vallan. Yhteiskunnan kokonaisedun arviointi on tehtävä julkisessa keskustelussa – ei kabineteissa lobbareiden kanssa.

Nyt on hetki aktiiviselle kansalaisvaikuttamiselle.





Viite