Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Hyvästi kesäloman ihana somepaasto

30.6.2018

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva

En kykene sosiaalisen median kohtuukäyttöön. Jo vuosia päivistäni on kulunut useita tunteja Facebookin uutisista tykkäillen ja Twitterissä keskustellen. Paremman puutteessa selaan Instagramia.

Kiitos somen olen saanut juhlakutsuja, nähnyt miltä ulkomailla asuvien kavereiden lapset näyttävät, käynyt treffeillä, kuullut eroista, kuolemista ja uusista työpaikoista.

Olen saanut Twitteristä ainakin neljä ihanaa kaveria, joita tapaan nykyään myös reaalimaailmassa. Saan somessa matka-, terveys, tv-, työpaikka ja kirjavinkkejä. Löydän sieltä uutisia, joihin en muuten törmäisi. Saan mielihyvää siitä, että sanomiseni keräävät tykkäyksiä.

Keskivertoamerikkalainen käyttää sosiaalista mediaa kuulemma kaksi tuntia päivässä, mikä tarkoittaa yhteensä 6,5 vuotta elämää. Minä roikun somessa ainakin tuplat. Se tarkoittaa 13 vuotta! 


Ajanhukkaamisen lisäksi somessa
tökkii vuosi vuodelta  yhä useampi asia. Algoritmit vakoilevat kaikkea mitä teen. Ruokin tuota vakoilevaa hirviötä antamalla sille koko ajan tietoa itsestäni. Minua manipuloidaan ja nettijätit myyvät tietojani ympäriinsä. Jopa Facebookin kehittäjät kehottavat ihmisiä lopettamaan somen käytön, koska se levittää väärää tietoa ja epäluottamusta.

En osaa käsitellä virikkeiden tulvaa. Keskittymiskykyni on surkea. Kirjat kasautuvat lukemattomina yöpöydälle. Töissä hyppään chatista, nettiartikkelista ja kirjoittamastani jutusta toiseen. Hyvistäkin keskusteluista jää liian vähän mieleen.

Väittelyt vievät paljon aikaa ja henkistä energiaa. Tuntuu, ettei niissä kukaan saa ikinä uusia näkemyksiä. Ärsyynnyn netin sovinismista. Miksi jatkan keskustelua, jossa minulle miesselitetään, mikä on valtion budjetti?

Ärsyynnyn ihmisten vääristä väitteistä ja valheista ja loukkaannun henkilökohtaisuuksista ja ilkeyksistä. Inhoan riitelyä. Koko Twitter on yksi valtava digitaalinen riita. Siinä ei ole järkeä, mutta en pysty lopettamaan.

Esimerkiksi yhtenä aamuna kiistelin suomalaisen pokeriammatilaisen kanssa aselaeista niin pitkään, että myöhästyin töistä. Pokerihepulla on parikymmentä seuraajaa ja hänen mielipiteensä vaikuttavat lähinnä harrastelijatrollaukselta. Jatkoin silti.

Ärsyttää se, etten osaa annostella tunteitani ja ajankäyttöäni. Some vie aikaa tärkeämmältä.


Kesäloma on hyvä tilaisuus
irrottautua somekoukusta. Työkään ei pakota seuraamaan keskustelua niin tiiviisti.

Minulla on erinomaisia kokemuksia tauosta. Talvella onnistuin siinä. Kävin marras-joulukuussa tsekkaamassa Facebookin ilmoitukset vain pari kertaa päivässä ja ja tarkistin Messenger-viestit joka toinen tunti. Minulle tällainen käyttö oli kuin Facebook-paasto.

Harjoittelin taitoa tehdä asioita ilman, että kerroin niistä kenellekään. Nolotti huomata, miten vaikeaa se oli.

Käyn normaalisti Twitterissä kerran tunnissa. Tauolla hillitsin impulsseja. Jo parissa päivässä uudet ilmoitukset vaihtuivat kaksinumeroisista satunnaisiksi. Jouluaattona tein ennätyksen ja piipahdin Twitterissä vain pari minuuttia.


Somepaasto palkitsi jo parissa viikossa. Kun laitoimme lehteä painoon, olin kuin uudestisyntynyt. Niin rento en ollut koskaan ollut deadlinen kynnyksellä.

Ensinnäkin olin ajoissa, koska en ollut käyttänyt työpäiviä roikkumalla netissä. Ennen kaikkea riittämättömyydentunteeni oli huomattavasti normaalia pienempi.

Monille somen jatkuva ärsyketulva aiheuttaa olon, että jää paitsi jostakin. Että pitäisi murtomaahiihtää, olla Balilla ja sisustaa sesongin tekstiileillä.

Minulla riittämättömyys liittyy argumentteihin ja mahdollisiin juttujen aiheisiin. ”Tuotakaan juttua emme ole lehdessä huomioineet”, mietin normaalisti tyytymättömänä, kun viimeistelemme lehteä. Somepaaston aikaan olin tyytyväinen työhöni.

Olin keskittyneempi ja muistin aiempaa paremmin lukemani uutiset ja mitä olin tekemässä.

Hyvistä vaikutuksista huolimatta retkahdin. Presidentinvaalien alla aloin taas roikkua somessa. Otin kantaa Lauri Törhöseen, SAK:n lakkoon, leipäjonoihin… Olin palannut tilaan, jossa aamuisin ennen kuin nousen sängystä tai sanon edes huomenta kenellekään, olin selannut puoli tuntia Twitteriä. Olin tyytymätön ja kireä.

”Miten en pysty olemaan sieltä poissa”, uikutin kaverille helmikuussa. Hän lohdutti, ettei suhde netin ärsykevirtaan ole puun väistämistä vaan metsässä kulkemista.

Nyt kesäloman kynnyksellä halusin taas oppia välttelemään somemetsän houkutuksia. Haluan rentoutuneen kesämielen, aikaa kirjoille ja olla läsnä perheelle.
 

Voisin kääntyä aikakauslehtien puoleen. Niissä julkaistaan loputtomia vinkkilistoja siihen, miten somen käytön saa hallintaan. Neuvot kehottavat asentamaan puhelimeen nettirajoittimen, jättämään kännykän makuuhuoneen ulkopuolelle, pitämään nettipaastoa… Osa neuvoista toimii tutkitustikin, mutta minua ne ärsyttävät.

Sosiaalisen median käytöstä on tehty yksilön valinta, kuten melkein kaikesta muustakin nykyään. Siirrymme hyvinvointivaltiopolitiikasta kohti subjektiivisen hyvinvoinnin hallintaa.

Yksilön odotetaan ajankäytön hallinnalla ja nukkumisrytmeillä opettelevan hallitsemaan myös stressiä, sanoo tutkija Mona Mannevuo Turun yliopistosta. Hän kirjoittaa kirjaa 2010-luvun suomalaisista työnjohto-opeista.

”Vastuu sysätään yksilölle. Kirjoissa ei ole häivääkäään kollektiivisesta ymmärryksestä, siitä että ongelma koskee meitä kaikkia”. Mannevuo sanoo.

”Työstressi osoittaa, ettet osaa järjestää aikataulujasi. Somestressi kertoo, ettet osaa valita mihin käytät aikaasi.”

 

Kun somesta puhutaan hyvinvoinnin ja addiktion termein,  sivuutetaan ilmiön rakenteelliset puolet. Pitäisikö someyhtiöitä säännöstellä tiukemmin? Tai, miten erotella työtä ja vapaa-aikaa, jos on velvollisuus edustaa somessa työnantajaa?

Kaverini on töissä ison suomalaisen pörssiyhtiön viestinnässä. Hän joutuu viikonloppuisin pitämään silmällä yrityksen sometilejä siltä varalta, että siellä leimahtaa kohu. Kaveri ei saa päivystyksestä ylimääräistä korvausta. Tällaisessa työsuhteessa somen vilkuilu sunnuntiabrunssilla tai pulkkamäessä ei ole omasta tahdonvoimasta kiinni. Eikä se ole sitä täysin minullakaan.

Jos haluan lopettaa omat sometilini, joudun silti päivittämään Vihreän Langan tilejä ja vastaamaan kommentteihin siellä. Onneksi kesällä saa hellittää, ajattelen.

Mutta juuri kun olen aloittamassa lomani ja laskeutumassa somepaastoon tapahtuu jotain, mikä saa minut kääntämään kelkkani.


Donald Trump
määräsi toukokuun alussa nollatoleranssin Yhdysvaltojen rajoille. Kaikki turvapaikkaa rajalla hakevat ja sen ylittävät siirtolaiset piti pidättää. Koska pidätysselleihin ei saa laittaa lapsia, erotettiin yli 2000 maahanmuuttajalasta vanhemmistaan. Osin lasten erottaminen ja häkkimäisiin selleihin sulkeminen oli Trumpin pelotetoimi.

Mediatietojen mukaan säilöjen vartijoita on kielletty lohduttamasta lapsia tai ottamasta heitä syliin. Pienimmät lapset ovat vain pari-kolme-vuotiaita. Amerikkalaiset lastenlääkärit ovat kuvanneet linjausta hallinnon ajamaksi lasten pahoinpitelyksi. Holokausti-tutkijat varoittivat, että Trumpin politiikka muistuttaa sitä, miten joukkosurmat alkavat.

Mutta kun netissä seurasin uutisointia nollatoleranssista, piirtyi eteeni hämmentävä kuva. Twitter oli täynnä suomenkielisiäkin käyttäjiä, jotka puolustelivat lasten erottamista. He väittivät uutisia valheiksi, erottamista Obaman syyksi tai sanoivat Trumpin vain suojelevan lapsia ihmiskaupalta sulkemalla nämä säilöihin.

Yritin Twitter-seinälläni oikoa valheellisia väittämiä ja propagandistisia selityksiä, mutta se oli raskasta. Tuntui, että nettikommenteista vähemmistö puolusti tarkastettua tietoa, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. En tiedä olivatko Trumpia kannattavat oikeita ihmisiä, trolleja vai jopa botteja. Kovaäänisiä he ainakin olivat. Jos en olisi lukenut niin monista lähteistä lasten erottamisesta, olisin ollut aika epävarma totuudesta.

Tajusin selvemmin kuin koskaan ennen, millaista taistelua totuudenmukaisesta tiedosta ja siitä, miten maailma nähdään, netissä käydään.

Havahduin myös siihen, miten paljon epädemokraattiset voimat vihaavat vapaata lehdistöä. He eivät kestä, että se kertoo epäkohdista.

Loma kolkutteli ovella ja ristiriita repi minua. Tiedän että hyvinvointini kasvaa, jos jättäydyn pois somesta. Toisaalta sitten siellä kasvaa valehtelijoiden ja vähemmistöjen sortajien ylivoima.


”Nettikommenttien negatiivinen
painotus johtuu siitä, että useammin kirjoitetaan, kun vastustetaan jotain. Harvemmin sellaiseen on tarvetta, jos haluaa kehua tai tukea”, sanoo tutkija Kaarina Nikunen Tampereen yliopistosta.

Hän on tutkinut julkisuuden rakenteita ja pitää somea merkittävänä tapana osallistua keskusteluun. Sitä kautta nousee uusia näkökulmia, esimerkiksi pakolaistaustaisten ihmisten omia tarinoita maahanmuuttouutisten rinnalle.

Mutta somella on myös synkkä puoli. Sen vuoksi joskus tuntuu, että epädemokraattiset mielipiteet ovat siellä niin vahvasti edustettuina.

Rasismia käsittelevässä tutkimuksessa huomattiin, miten paljon somessa on keskustelua siitä, että rasismi oikeastaan kohdistuu suomalaisiin ja että ruotsinkieliset sortavat suomalaisia.

”Aihe otetaan haltuun ja käännetään se toisin päin”, Nikunen sanoo. Näin kävi, kun nettikommentaattori syyttivät liberaalien vain keskustelevan Melania Trumpin takista eikä lapsisäilöistä tai sanoivat Trumpin yrittävän nyt muuttaa lakia ja auttavan lapsia.

”Ryhmät, jotka eivät tavoittelekaan demokraattista yhteiskuntaa, pystyvät käyttämään somea vihamielisen ilmaston tuottamiseen”, Nikunen sanoo ja kertoo, että tutkimuksessa on nähty että nettikommentteja masinoidaan.

”Samanlaisia kommentteja lähetetään samalla minuutilla eri osoitteista. Muutama aktiivi tuottaa tietynlaista näkökulmaa hyvin aktiivisesti, tavalla joka on systemaattista propagandan levittämistä.”  

Mediatutkija Mari Pajala Turun yliopistosta muistuttaa, ettei verkon öyhötys ole irrallaan reaalimailmasta.

”Maahanmuuttovastaiset poliitikot ovat rakentaneet pohjan poliittiselle uralleen verkossa ja blogeissa.”


Somen suuri lupaus oli, että julkinen keskustelu ja yhteiskunnallinen osallistuminen paranevat. Näin ei ole käynyt. Facebookia ja Twitteriä ei totuus kiinnosta. Niiden asiakkaita ovat mainostajat. Rahat tulevat sieltä, eivät käyttäjiltä.

Niinpä Facebook on ollut tehokas väylä levittää valeuutisia ja disinformaatiota, minkä on arveltu johtaneen muun muassa Donald Trumpin voittoon, kirjoittaa brittikirjailija John Lanchester Niin&Näin-lehdessä (2/2018).

”[Mainostajalle] valheiden rinnalla esiintyminen ei haittaa, koska ne saattavat auttaa heidän kohderyhmäänsä kuuluvien kuluttajien löytämisessä”, Lanchester kirjoittaa.

Kaarina Nikusen mukaan tutkimuksissa on nähty, että maahanmuuttovastainen keskustelu on hyvin kansainvälistä. Samat argumentit kiertävät eri maissa ja suosittuja blogitekstejä käännetään eri kielille.

”On ongelmallista, jos poliitikot ajattelevat, että some on kansa. Silloin voidaan tehdä virhepäätelmiä siitä, miten isosta joukosta on kyse. Maahanmuuton vastustajat on pieni, mutta somessa äänekäs ryhmä. Feminismin ja monikulttuurisuuden kannattajat ovat laajempi joukko, mutta eivät toimi somessa samalla tavalla”, Nikunen sanoo.

Hänestä nykyilmapiirissä olisi tärkeää, että ihmiset toisivat esiin itsestäänselviltäkin tuntuvia näkökulmia ihmisoikeuksista ja demokratiasta. 

Tässä ollaan ristiriitani ytimessä. Olen tähän asti ajatellut, että on turhaa käyttää aikaa julistamalla itsestäänselvyyksi, kuten että kannatan demokratiaa tai ihmisoikeuksia. Samalla tavalla olen ajatellut, että on turhaa höyrytä Trumpin flirttailevan fasismin kanssa tai siitä, että Unkari kieltää turvapaikahakijoiden auttamisen tai siitä, että ulkoministeri Soini vastustaa naisten oikeutta päättää kehostaan.

Nyt olen eri mieltä. Ajat ovat sellaiset, että on syytä alkaa kovaäänisesti puolustaa vapaudellisia arvoja, jos niitä arvostaa. Ei ole enää banaalia sanoa ääneen, että kannattaa ihmisoikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia, tasa-arvoa, sananvapautta, maahanmuuttoa, EU:ta ja vapaata lehdistöä. Tutkijoiden mukaan erityisesti vähemmistöjä on syytä puolustaa julkisesti.

Kaikenlaista sortoa pitää vastustaa kovaäänisesti. Jos minä haluaisi fasistit valtaan, olisin tyytyväinen, jos kukaan ei jaksaisi tuohtua.

Mediatutkija Pajala muistuttaa, että myös hiljainen osallistuminen on tärkeää.

”Ei tarvitse itse tuottaa sisältöä, vaan voi vain tukea muita somessa. Erityisesti tukea tarvitsevat feministinaiset, koska he tutkitusti kohtaavat netissä paljon vihaa.”

Nikunen toivottaa tervetulleeksi kollektiivit, jotka tekisivät tutkivaa journalismia, kirjoittaisivat blogeja ja nostaisivat esiin esimerkiksi paperittomien ääntä, joilla ei ole kansalaisuutta ja paikkaa yhteiskunnassa.


Kesälomani ensimmäisenä päivänä
istun leikkipuistossa. Lapseni potkii palloa ja minä väittelen Twitterissä siitä, että maahanmuuttajalasten erottaminen vanhemmistaan on väärin.

Olen juuri sellainen some-äiti, jonka lapsen korppi valistusviedossa vie.

Olisin edelleen onnellisempi ilman somea. En tiedä, miten ajankäyttöni ratkaisen. Mutta juuri nyt tuntuu, että demokratian puolustaminen on henkilökohtaisen hyvinvoinnin maksimointia tärkeämpää.

Jos minä en jaksa käyttää netissä ääntäni, niin voin olla varma, että joku muu käyttää. Ja se joku muu todennäköisesti kannattaa maahanmuuttajalasten sulkemista häkkiin.

demokratia  sananvapaus  ihmisoikeudet  Donald Trump  some 




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.